Cecilian 2-vuotias poika meni illalla nukkumaan ja kuoli: ”Vähitellen tuntuu siltä, että pystyn taas hengittämään”

Noan kuoleman jälkeiset viikot ovat osittain pyyhkiytyneet pois Cecilian mielestä. "Aluksi odotin, että Noa tulee vielä kotiin, että hän on vain hoidossa."

Teksti Johanna Jantunen
Kuvat Juha Harju
Cecilia Brandt
Paras muisto omasta lapsesta on Cecilian mukaan joka ikinen yhteinen hetki.

Päivä oli ollut aivan tavallinen. Seinäjokelainen Cecilia Brandt ja hänen 2-vuotias poikansa Noa olivat olleet tutustumassa päiväkotiin ja käyneet kaupassa. Illalla Cecilia luki Noalle iltasadun ja laittoi hänet nukkumaan.

Yöllä Noan sydän pysähtyi.

Kun Cecilia kävi vilkaisemassa Noaa ennen kuin oli itse menossa nukkumaan, hän löysi poikansa elottomana sängystä. Cecilia soitti hätänumeroon ja aloitti elvytyksen. Jo siinä vaiheessa Cecilian äidinvaisto sanoi, ettei Noa tule selviämään.

Palomiehet ja ensihoitajat saivat Noalle pulssin, kun elvytystä oli takana noin 25 minuuttia. Noa kiidätettiin kiireesti Seinäjoen sairaalaan. Seuraavat kaksi päivää poika vietti sairaalan teho-osastolla, ensin Seinäjoella ja sitten Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä. Aivokäyrät paljastivat, että Noa oli aivokuollut.

”Hengityskone sammutettiin, saimme olla kaikki läheiset Noan vierellä lähdön hetkellä. Noa kuoli minun ja kummitätinsä syliiin. Sitä, miltä tuntuu pitää omaa lasta kuolleena sylissään, ei millään sanoilla pysty kuvailemaan.”

Noa kuoli 1. marraskuuta 2018.

Noan hauta on Cecilialle tärkeä paikka, jolla hän käy joka viikko.

Tulehdus, jota ei olisi voinut aavistaa

Ceciliasta tuli äiti 15-vuotiaana. Hän ja Noan isä Riku olivat olleet yhdessä muutamia kuukausia, kun Cecilia huomasi olevansa raskaana.

– Noa oli kuitenkin toivottu ja haluttu lapsi, Cecilia kertoo.

Cecilia, 19, kuvailee Noaa aurinkoiseksi pojaksi. Noa oli kuitenkin elämänsä aikana paljon sairaana. Hän oli tavallista herkempi infektioille.

Ruumiinavauksessa selvisi, että taaperon kuolema johtui aivotulehduksesta. Noan tapauksessa tulehdusta olisi ollut mahdotonta huomata. Noalla ei ollut aivotulehduksen oireita, eikä tulehdus olisi näkynyt magneettikuvissa tai aivosähkökäyrässä.

– Kuolinsyyn saaminen helpotti oloa ja syyllisyyden tunteita. Se auttoi asian käsittelyä, kun tiesi, ettei mitään olisi voinut tehdä.

”Nyt meillä on aivotulehdus, jota syyttää kaikesta.”

Läheisten apu on auttanut selviytymään

Noa rakasti pikkuautoja. Niitä löytyy yhä Cecilian kotoa. Lisäksi kotona on esillä Noan kuvia sekä samanlainen pehmopupu, joka Noalla oli unileluna. Alkuperäinen pupu laitettiin Noan mukaan arkkuun.

Loput Noan lelut myytiin tai lahjoitettiin pois. Läheiset auttoivat Ceciliaa tavaroiden pakkaamisessa, ja he ovat muutenkin olleet korvaamaton apu surussa.

– Äiti, isä, sisko ja mummu ovat olleet tärkein tukeni.

Äiti on tullut Cecilian mukaan myös Käpy ry:n tapaamisiin. Yhdistys tarjoaa vertaistukea lapsensa menettäneille. Vertaistuesta on ollut Cecilian mukaan jonkin verran apua.

– Lähtökohtaisesti kaikki ovat kuitenkin siellä minua 20 vuotta vanhempia. Mutta samat ajatukset yhdistävät.

Läheisten avun lisäksi myös kirjoittaminen on auttanut käsittelemään Noan kuolemaa. Cecilia kirjoittaa elämästään ja ajatuksistaan Cecilia Linnea -nimisessä blogissaan. Lisäksi hän kirjoittaa parhaillaan kirjaa Noan tarinasta.

Sinä vuonna jona Noa kuoli

  • Suomessa kuoli 123 alle kolmevuotiasta lasta vuonna 2018.
  • Taaperoikäisten kuolemat ovat huomattavasti harvinaisempia kuin vauvaikäisten. Kuolleista 22 oli 1-2-vuotiaita.
  • Käpy ry antaa vertaistukea lapsensa menettäneille.

Lähde: Tilastokeskus

Kaikkien kanssa kuolemasta ei voi puhua

Vaikka suurin osa läheisistä on tukenut Ceciliaa, joidenkin on ollut vaikea kohdata hänet Noan kuoleman jälkeen.

– Kuolema, varsinkin lapsen kuolema, on niin iso tabu Suomessa. Siitä ei saa puhua ääneen.

Cecilia kertoo, että esimerkiksi Noan isän Rikun oli vaikea käsitellä poikansa kuolemaa.

– Noan kuolema oli asia, jota ei ikään kuin ollut koskaan tapahtunutkaan eikä siitä saanut puhua kotona.

Cecilia ja Riku erosivat viime kesänä.

Taaperon kuolema: Suru kulkee aalloissa

”Muutama päivä ennen kuolemaa Noa sanoi menevänsä kuolleen mummansa luo tähtiin, yksin. Ja sanoi vielä ’Äiti älä ole surullinen’. Se muisto on hirveästi lohduttanut tämän vuoden aikana. Ehkä Noa jotenkin aavisti lähtevänsä mumman luo. Kun on oikein tuskainen hetki ja sattuu, muistelen, että Noa kielsi olemasta surullinen.”

Nyt, kun Noan kuolemasta on kulunut hieman yli vuosi, Ceciliasta on alkanut tuntua siltä, että siitä on jo tullut osa elämää.

– Uskon, ettei lapsen kuolemasta koskaan selviä kokonaan. Kuoleman kanssa oppii kuitenkin elämään. Joku päivä huomaa, ettei se ollutkaan musta hirviö, joka tuli kutsumatta kotiin ja pilasi lopullisesti elämän, vaan siitä tulee merkitsevä, mutta normaali osa omaa elämää. Joku päivä huomaa, että kuoleman kanssa voi myös kulkea käsi kädessä eteenpäin.

taaperon kuolema

Pitkään Cecilian oli vaikea käsittää pienen taaperon kuolema. Hän saattoi huomata odottavansa, että Noa tulee hoidosta kotiin.

Päivät, viikot ja kuukaudet Noan kuoleman jälkeen sen sijaan olivat hyvin synkkiä.

– En edes hirveästi muista siitä ajasta mitään, se on kuin pyyhkiytynyt pois mielestä, Cecilia kertoo.

Aluksi kuolemaa oli vaikea käsittää. Cecilia odotti koko ajan, että Noa tulee vielä kotiin, että hän on vain ollut hoidossa.

On vaikea sanoa tarkasti, milloin pahin olo alkoi helpottaa. Vaikka Ceciliasta on välillä tuntunut paremmalta, hetken kuluttua suru on taas ollut musertavaa. Syntymäpäivä, kuoleman vuosipäivä ja joulu olivat raskaita.

– Nyt pystyn taas hengittämään. Mutta suru kulkee aalloissa. Se tulee, kestää hetken ja sitten taas menee.

”Päivään eivät kuulu enää lahjat, laulut ja ilo, säteilevä hymysi. Märät suukkosi. Pelkkä ikävä ja kipu. Kuitenkin, tänäkin vuonna lennätimme sinulle ilmapallon sinne jonnekin, ei se koskaan tule perille, mutta toivottavasti näit sen. Näit meidät kaikki muistamassa sinua. Näit äidin äänettömän tuskan. Tunsit äidin äärettömän rakkauden siellä jossakin.”

”Elän hetkessä”

Cecilia kouluttautui helmikuun alussa Käpy ry:n tukihenkilöksi. Jatkossa hän pystyy toimimaan vertaistukihenkilönä esimerkiksi muille vanhemmille, joita kohtaa taaperon kuolema.

Viime toukokuusta lähtien Cecilia on myös tehnyt töitä henkilökohtaisena avustajana. Hän toivoo tulevaisuudessa saavansa hoitoalan koulutuksen.

– Mutta suurempia haaveita minulla ei ole. Olen lakannut haaveilemasta mistään, koska koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Elän hetkessä.

Tällä hetkellä Cecilialle kuitenkin kuuluu hyvää. Hän paljasti hiljattain blogissaan, että elämään on astunut uusi tärkeä ihminen.

Nyt opettelen olemaan onnellinen, vaimentamaan turhat pelot, pistämään silmät kiinni ja hyppäämään tuntemattomaan. Onnellisempi olisin, jos voisin kertoa ja esitellä hänet Noalle. Mutta juuri nyt olen aidosti onnellinen, yritän tukahduttaa turhat pelkoni ja hengittää.

 

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia Cecilia Linnea -blogista.

Juttua muokattu 27.2. Lisätty linkki aivotulehduksen oireisiin ja selvennetty sitä, että Noan tapaus oli oireeton.

Lue myös: Näin Suomessa: Äiti ei saa 2-vuotiaana yllättäen kuolleen lapsensa terveystietoja – kysyimme miksi

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä