Minun tarinani 14.09.2015 Päivitetty 20.09.2021

Down-lapsen yh-äiti kieltäytyi abortista – lue koskettava tositarina!

Pia päätti hankkia lapsen yksin hedelmöityshoitojen avulla, kun sopivaa isäkandidaattia ei löytynyt. Päätös ei ollut helppo. Mutta vielä vaikeampi päätös oli edessä, kun lapsi osoittautui down-lapseksi ja lääkäri ehdotti aborttia. Lue Pian ja pienen Väinö-pojan koskettava tarina.

Teksti
Liisa Järvinen
Kuvat
Suvi Elo/Otavamedia

Pia, 42, lopetti miehen etsimisen seitsemän vuotta sitten. Hän oli lapsesta asti haaveillut, että hänestä tulee nuori äiti. Poikaystäviä tuli ja meni, mutta kukaan miehistä ei ollut sellainen, jonka Pia olisi voinut kuvitella lapsensa isäksi.

Pia oli opiskellut, valmistunut, saanut vakituisen työpaikan ja ostanut asunnon. Kaikki oli valmiina.

– 35-vuotiaana päätin, että nyt teen asioita, joita itse haluan.

Ensimmäiseksi Pia lähti yksin matkalle: otti vuorotteluvapaata ja osti menolipun Thaimaan Pattayalle, jossa asui hänen entinen miesystävänsä.

Pia kierteli Thaimaata muutaman kuukauden.

Kotiinpaluun jälkeen matkakuume vaivasi edelleen, mutta rahaa oli vähän. Pia myi asuntonsa, vei irtaimistonsa vanhempiensa luo ja lensi seuravaksi talveksi Thaimaan, Laosin ja Kambodzan lämpöön.

Keväällä Pia palasi taas Suomeen, ja syksyllä hän päätti, että on seuraavan askeleen aika. Hän hankkisi lapsen yksin, 37-vuotiaana.

– Ajatus oli kytenyt jo kauan, mutta vasta silloin uskalsin ottaa sen todesta.

Kun Pia oli tehnyt päätöksen, oli aika kertoa siitä läheisille. Sisko kuuli asiasta ensin, sitten äiti.

Vaikeinta oli kertoa isälle, joka oli valtavan huolissaan, miten Pia pärjäisi kahdestaan lapsen kanssa. Lopulta Pia sai hänet vakuuttuneeksi.

Isä löytyi spermapankista

Ensimmäinen askel oli soitto Väestöliittoon. Pia oli päättänyt, että lapsen isä tulisi spermapankista.

– Olisin voinut yrittää hankkiutua raskaaksi vaikka yhden illan jutusta, mutta mielestäni se on väärin miestä kohtaan. Lähipiiristäkin olisi voinut kysyä, onko jollain halua tulla isäksi. Totesin kuitenkin, että on kaikkein helpointa, kun luovuttaja on tuntematon.

Keinohedelmöitysprosessiin kuului kaksi tapaamista psykologin kanssa. Piaa pelotti.

– Arvioiko hän, onko minusta äidiksi?

Ei suinkaan. Psykologitapaamisten tarkoitus oli varmistaa, että yksin äidiksi ryhtyvä on ajatellut asiaa riittävän tarkasti.

Psykologin kysymykset haastoivat Pian miettimään, millainen lapsesta tulee. Entä jos hän perii isän puolelta vaikkapa aran luonteen, vaikka itse olen sosiaalinen? Millainen tukiverkko minulla on? Entä miten selviän taloudellisesti yksin lapsen kanssa?

– Oli hyvä, että jouduin miettimään, olenko oikeasti sujut asian kanssa. Vanhempani, siskoni ja muita sukulaisiani asuu lähellä, joten tukiverkko oli kunnossa. Tunnen paljon yksinhuoltajia, ja ajattelin, että jos he ovat pärjänneet taloudellisesti, niin kyllä minäkin pärjään.

Psykologin tenttaus ei saanut Piaa epäröimään. Päinvastoin, varmuus päätöksestä vahvistui.

Kolmas inseminaatio onnistui

Lääkärintarkastuksessa Pian munasarjoista löytyi kysta. Se leikattiin tähystyksessä, ja inseminaatiovaihetta jouduttiin lykkäämään.

Leikkauksesta toipumisen jälkeen Pia alkoi tehdä ovulaatiotestejä.

Pialle oli annettu ohjeeksi mennä Väestöliiton klinikalle samana päivänä tai viimeistään seuraavana aamuna, kun testi näyttäisi positiivista.

Ensimmäinen inseminaatio tehtiin tammikuussa. Suomalaisen luovuttajan sperma ruiskutettiin emättimeen.

– En tiedä luovuttajasta muuta, kuin että hänellä on vaaleat hiukset ja siniset silmät ja että hän on 184 senttiä pitkä. Valitsin hänet, koska silloin lapsella voisi olla samaa näköä minun kanssani.

Keinohedelmöityksellä alkunsa saanut lapsi saa täysi-ikäisenä selvittää isänsä henkilöllisyyden, jos haluaa.

Pia ajatteli, että ensimmäisellä kerralla ei varmasti onnistu. Eikä niin käynytkään.

Toisella kerralla helmikuussa Pia oli varma, että nyt tärppää. Parin viikon kuluttua hän teki negatiivisen raskaustestin.

– Yritin sanoa itselleni, että tämä on vasta toinen kerta. Tunsin itseni epäonnistuneeksi.

Maaliskuisena aamuna Pia heräsi seitsemältä, kuten aina arkiaamuisin. Kolmas inseminaatio oli tehty kaksi viikkoa aiemmin, ja oli aika tehdä raskaustesti. Tällä kertaa Pia ei odottanut enää mitään.

Hän pissasi testipuikkoon, jätti sen lavuaarin reunalle ja pesi hampaat. Kun hän katsoi testiä hetken päästä, siinä näkyi kaksi viivaa.

Pia nappasi puhelimen, soitti äidilleen ja hihkui: Olen raskaana!

Töihin oli pakko lähteä, mutta siellä Pia mietti koko ajan, että on pakko tehdä uusi testi.

– Tein ainakin kolme.

Sitten alkoi tulla oireita. Rinnat aristivat, etoi, väsymys painoi.

Raskausviikolla seitsemän tarkistettiin, että sikiö on olemassa. Kun Pia näki monitorissa sykkivän sydämen, hän uskoi vihdoin.

Pia ei malttanut odottaa raskauden julkistamista viikolle 12, kuten moni tekee. Hän kertoi projektistaan avoimesti kaikille muille paitsi työkavereille.

Lääkärin puhelu oli järkytys

Yhdistelmäseulassa mitataan sikiön niskaturvotus ja otetaan verikoe. Pialle ei tullut mieleenkään pelätä, että tuloksissa voisi olla jotakin poikkeavaa.

Sikiöllä oli vähän niskaturvotusta, ja Pialle suositeltiin jatkotutkimuksia korkean iän takia. Hän meni istukkapunktioon, josta kerrottiin, että siinä on keskenmenon riski. Pia oli huoleton. Kaikki menisi varmasti hyvin.

Tuloksia odotellessaan Pia yritti miettiä, mitä hän tekisi, jos sikiöllä todettaisiin jokin poikkeavuus. Keskeyttäisikö hän raskauden, jos sikiöllä olisi Downin syndrooma?

– Kaverini neuvoi, että tee päätös ennen kuin saat tietää tulokset.

Niin Pia teki. Hän päätti, että oli mitä oli, hän pitäisi lapsen.

Eräänä tiistaina Pia oli päiväunilla. Raskaus oli edennyt viikolle 15. Pia näki unta, jossa kävi ilmi, että sikiöllä ei ole Downin syndroomaa. Sitten Pia heräsi. Puhelin soi.

Pialla ei ole puhelusta paljon muistikuvia. Lääkärin antama Downin syndrooma -diagnoosi pyyhkäisi pettymyksen ja epätoivon aaltona Pian yli.

Miksi minulle käy näin? Mitä olen tehnyt väärin, hän tuskaili.

Tässäkö tämä nyt oli? Taasko pitää lähteä hoitoihin? Milloin voin mennä seuraavan kerran?

– Toinen järkytys oli tieto, että vauva on poika. Olin ajatellut, että se on tyttö, koska sukuumme tuntuu syntyvän vain tyttöjä.

Samana iltana Pia meni anomaan sairauslomaa työterveyslääkäriltä. Vanhempi mieslääkäri ymmärsi, kun Pia selitti, miksi hän ei pystyisi menemään töihin. Sitten lääkäri kysyi, mitä Pia aikoo tehdä.

– Kuulemma hänen sukulaisensa on down, josta ei koskaan tullut ihmistä. Lääkärikäynti oli hirveä kokemus.

Pia oli sairauslomalla pari päivää. Kun hän palasi töihin, hänen oli pakko kertoa, miksi hän itkeskeli jatkuvasti. Esimies oli ymmärtäväinen.

Abortti soti periaatteita vastaan

Muutaman seuraavan viikon aikana Pia punnitsi päätöstä yksin, läheisten kanssa ja asiantuntijoiden avustuksella.

Isä, äiti ja sisko olivat huolissaan, miten Pia pärjäisi erityislapsen kanssa. Perinnöllisyyslääkäriltä Pia sai kuulla, mitä Downin syndrooma tarkoittaa käytännössä. Psykologi auttoi Piaa käymään läpi tunteitaan ja ajatuksiaan.

– Pelkäsin, että jos keskeytän raskauden, saanko lapsia enää ollenkaan. Lisäksi abortti soti periaatteitani vastaan. Pähkäilin, että pärjään paremmin down-lapsen kuin abortin kanssa. En tiedä olisinko antanut aborttia itselleni ikinä anteeksi.

Sisimmässään Pia tiesi, että hän pitää lapsen.

– Vei aikaa, ennen kuin sain sanottua sen ääneen ja lähipiirini hyväksymään päätöksen. Tiesin, että tulisin tarvitsemaan heitä. Jos he eivät olisi olleet puolellani, en tiedä, mitä olisin tehnyt.

Rakenneultra tehtiin niin aikaisin kuin mahdollista, raskausviikolla 18. Pia piti takaportin auki: Jos sikiöllä olisi sydänvika, hän miettisi päätöstään vielä uudelleen.

Sydämestä ei löydetty vikaa.

– Kun se oli ohi, päätin, että nyt nautin raskaudesta, enkä enää murehdi. Otin raskaudesta kaiken irti. Maha kasvoi ja minä kukoistin. Vielä viikko ennen synnytystä vedin quicksteppiä kilpatanssiparini kanssa.

Vauva syntyi raskausviikolla 37. Pia repesi pahasti, kun poika jouduttiin kiskomaan imukupilla. Vauvan sydänäänet olivat heikenneet.

– Olin odottanut, että saan vauvan rinnalle, mutta se vietiinkin teholle.

Sairaalassa vierähti kahdeksan päivää. Kun Pia pääsi kotiin vauvan kanssa, oli outoa, kun kotona oli joku muu. Hän oli asunut pitkään yksin. Pian äiti asui Pian luona ensimmäiset pari viikkoa ja auttoi vauvanhoidossa.

Lue myös psykologin haastattelu, miten voi vaurautua järkyttäviin uutisiin rakenneultrassa.

Haave toisesta lapsesta

Väinö oli vauva kauemmin kuin tavalliset lapset. Kun hän kääntyi jo kolmekuisena, kaikki olivat ihmeissään. Sitten kehitys alkoi viivästyä.

– Väinö oppi istumaan rattaissa vasta yhdeksänkuisena. Oli upeaa kävellä Naantalin rannassa, kun toinen istui niin ylväästi selkä suorana.

Kävelemään Väinö lähti vähän yli kaksivuotiaana. Nyt Väinö on 3,5-vuotias, ja hiljattain hän on alkanut puhua sanoja. Pääasiallinen kommunikointikeino on tukiviittomat.

Pia ei salaile Väinön alkuperää. ”Vau, oletpa sinä rohkea!” on yleisin kommentti, jonka hän saa kuulla.

Joskus Pian parisuhteessa olevat äitikaverit harmittelevat, kun mies lähtee vaikka työmatkalle. Sitten he muistavat, että Pia on aina yksin.

– He sanovat nostavansa minulle hattua, koska jaksan tätä. Tämä on ollut minulta tietoinen päätös, mutta se ei silti tarkoita sitä, ettenkö voisi väsyä.

Pia ei tiedä, millaista on, kun on mies talossa. Elättäjää hän ei tarvitse, mutta olisi ihana jakaa arjen ilot ja surut jonkun kanssa.

– Koska Väinö kehittyy hitaasti, odotan virstanpylväitä hartaasti. Kun hän tekee jotain, harmittelen, kun ei ole ketään, jonka kanssa hehkuttaa. Toki voin soittaa vaikka äidille, mutta sitten tuntuu, että se on jo mennyt ohi.

Haave toisesta lapsesta on vahva, vaikka Pia ei ole varma, miten hän jaksaisi kahden lapsen kanssa. Pia haluaisi Väinölle sisaruksen pitämään tästä huolta, kun äidistä jonain päivänä aika jättää. Takarajaksi Pia on asettanut itselleen 45 vuotta.

– En ole vielä saanut päätettyä, hankkisinko toisen lapsen samalla tavalla. Haluaisin löytää miehen, josta tulisi kunnollinen isä, mutta aika alkaa käydä vähiin.

Rahatilannekaan ei ole suotuisa, sillä keinohedelmöitykseen uppoaa tuhansia euroja. Pialla ei olisi ikinä ollut varaa lähteä tekemään Väinöä yksin, jos hänellä ei olisi ollut ylimääräistä rahaa asunnonmyynnistä.

– En ole vielä tähänkään päivään mennessä uskaltanut laskea, paljonko Väinö maksoi.

Kun Pia on päivät töissä lounaskahvilan kokkina, Väinö on päiväkodissa. Siellä häntä käyvät tapaamassa puheterapeutti ja toimintaterapeutti. Kotona Väinö saa kuvakirja- ja tukiviittomaopetusta. Kerran viikossa Pia ja Väinö käyvät muskarissa, ja syksyllä Väinö aloittaa erityislapsille tarkoitetun sirkuskoulun.

Piasta tuli Väinön omaishoitaja, kun poika täytti kolme. Yhtenä viikonloppuna kuukaudessa Väinö on tukiperheen luona, ja Pia viettää omaishoitajavapaata. Silloin hän käy ostoksilla ja ulkona syömässä. Parina iltana viikossa Pia pääsee käymään jumpassa, kun hänen äitinsä tai Mannerheimin lastensuojeluliiton hoitaja huolehtivat Väinöstä.

Pia ärsyttää, kun down-lapsista lauotaan yleistyksiä. Väinö on downiksi melko rauhallinen, joskin uhma on alkanut nostaa päätään. Pia on muutaman kerran joutunut menemään toiseen huoneeseen vetämään henkeä, kun Väinö on saanut kiukkukohtauksen.

Yleensä Väinö on iloinen ja tyytyväinen poika, joka ei säästele halauksissa.

– Päiväkodista aina kerrotaan, että tänään Väinöllä oli halipäivä.

Juttu on julkaistu Kaksplussassa 8/2015.

Lue myös nämä tositarinat:

”Valmistauduin turhaan vauvaan kuolemaan”

Kun myöhäinen raskaudenkeskeytys oli ainoa ratkaisu

Raskaaksi e-pillereistä huolimatta

Kommentit (1)

Välillä tuntui kuin olisin lukenut omaa tarinaa. Vuorotteluvapaa saman ikäisenä ja kaikki. Paitsi, että olen 38 ja minulla ei ole lasta. Olen laittanut itselleni takarajaksi 40, sitten alan yrittämään yksin. Voi olla, että sitten on liian myöhäistä ja tiedostan sen, mutta vielä en ole siihen valmis.

Väinö on kuvassa aivan ihana suloinen poika! <3 Kaikkea hyvää teille! <3

Vastaa käyttäjälle Jane Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X