Eronnut bloggaaja Eveliina Huttunen: ”Sydäntäni riipii, kun lapset vaihtavat vuoroviikoin kotia”

Turkulainen Eveliina Huttunen, 24, erosi lastensa isästä, kun nuorimmainen oli alle puolivuotias. Sokkiero tarkoitti myös luopumista nuoruuden unelmasta: ydinperheestä ja omasta talosta.

Teksti Piia Sainio
Eveliina Huttunen
Lapset Adeliina ja Alex ovat joka toinen viikko äidillään. Nykyään perheeseen kuuluu myös Eveliinan avomies Pepe.

Lapsillani on pieni ikäero. Esikoinen oli vain noin puolivuotias, kun aloin odottaa hänelle sisarusta. Jo silloin olin lasten isän, Tonyn, kanssa sitä mieltä, että pienessä ikäerossa on paljon hyviä puolia.

Ne hyvät puolet näkyvät etenkin nyt, kun olemme eronneet ja lapset asuvat vuoroin isällään, vuoroin minun luonani. Adeliinan, 5, ja Alexanderin, 4, ei tarvitse yksinään kulkea kahden kodin väliä vaan siinä vierellä on se toinen.

Olin 16-vuotias, kun aloin seurustella Tonyn kanssa, ja 18-vuotias, kun tulin raskaaksi. Tony oli armeijassa, minä opiskelin turvallisuusalan perustutkintoa. Olimme kyllä suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta, mutta perheestä emme olleet ennättäneet haaveilla. Silti raskaus oli positiivinen yllätys. Meillä oli luottoa siihen, että elämä kyllä kantaa.

Ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme muutimme aivan raskauden loppumetreillä.

Raskaus oli helppo ja miellyttävä, säästyin raskauspahoinvoinnilta ja muilta ikäviltä raskausajan oireilta. Olin koulun penkillä vielä pari päivää ennen synnytystä.

Lapsilla on vain reilu vuosi ikäeroa.

Eveliinan lapsilla Alexanderilla ja Adeliinalla on vain reilu vuosi ikäeroa.

En osannut pelätä mitään, koska en tiennyt, mikä voisi mennä pieleen. Adeliina syntyi lähellä laskettua aikaa, ja synnytys oli yllättävän kivuton.

Opiskelua en lopettanut missään vaiheessa. Tuntui tärkeältä suorittaa koulu loppuun, ihan lapsenkin tulevaisuuden takia. Kerran pari vauva oli mukana koulussa. Joinakin päivinä opiskelin kotona. Vaikken olisi yöllä nukkunut tuntiakaan, kouluun piti nousta seitsemältä. Onneksi meillä oli todella hyvä tukiverkko, viiden sukupolven verran auttajia.

Adeliina oli puolivuotias, kun valmistuin turvallisuusvalvojaksi muun luokan mukana. Vasta sen jälkeen pääsin nauttimaan vauva-arjen hyvistä puolista. Olin aktiivinen äiti, kävin kantoliinatreffeillä, perhekahviloissa, vauvatanssissa.

Kuopus 5-kuinen, kun miehellä uusi nainen

Toinen lapsi tuli meille samalla tavalla kuin ensimmäinen, suunnittelematta. Pian positiivisen raskaustestin tekemisen jälkeen löysimme rintamamiestalon, jonka ostimme.

Minä kasvatin mahaa ja hoidin taaperon sekä kodin. Tony kävi päivätöissä ja remontoi taloa. Odotusaika oli raskaampaa ja yksinäisempää kuin ensimmäisellä kerralla.

Eveliina Matilda -blogi: Tervetuloa lukemaan perhe-elämästä, suhdekiemuroista ja 100-vuotiaan puutalon remontoinnista

Uuteen, remontoituun kotiin muutimme vastasyntyneen kanssa. Alexanderin ristiäisiä vietimme rintamamiestalomme puutarhassa. Muistan, miten pappi kääntyi kohti taloa ja teki ristinmerkin. Hän siunasi kotimme. Silloin ajattelin, että vihdoin pääsen viettämään rauhallista perhearkea Tonyn kanssa.

Koko ajan oli tapahtunut paljon, ja olimme menneet hurjaa vauhtia eteenpäin. En silti ollut tietoinen mistään erityisistä ongelmista. Elämä nyt vain oli ollut sellaista kuin se oli – kahden pienen lapsen kanssa remontin keskellä.

Isosisarus ja pikkusisarus vauvana

Adeliina ja pikkuveli Alex keväällä 2015.

Melko pian Tony kertoi haluavansa erota. Hän oli löytänyt jonkun toisen. Alex oli silloin viisi kuukautta, Adeliina parivuotias.

Ajatus erosta oli minulle valtava sokki. Siihen saakka elämässäni kaikki oli mennyt niin kuin olin toivonut.

Kävimme muutaman kerran pariterapiassa. Toivoin, että olisimme päässeet asian yli. Jokainen meistä tekee virheitä.

Olisin halunnut yrittää vielä, mutta Tony oli tehnyt päätöksensä.

Jos en saa rakkautta, onnistun rahassa

Olin musertunut. Pari vuotta meni sumussa. Alkuun surin sitä, että lapsiltani oli riistetty ydinperhe. Pelkäsin, miten he sopeutuvat tähän perhekuvioon.

Toisaalta: jos vanhempien on erottava, se saattaa olla lapsille helpompaa silloin, kun he ovat pieniä. Sillä tavalla he eivät tiedä muusta.

Lapset sateenvarjon alla kumppareissaan.

Osa peloista oli turhia: ”Edelleenkin lapset rakastavat minua.”

Oma selviytymiseni alkoi siitä, kun asetin itselleni tavoitteita. Päätin, että jos en onnistu rakkaudessa, haluan onnistua raha-asioissa.

Minä olin se, joka muutti pois yhteisestä kodistamme. Minulla ei ollut säästöjä eikä työpaikkaa, joten en olisi pystynyt lunastamaan Tonyn osuutta talosta.

Muutin vähäiset tavarani vuokrakaksioon. Pikkuhiljaa lopetin perhekerhoissa käymisen. Minua satutti kuulla muiden äitien puhuvan miehistään, kun yritin unohtaa oman entiseni.

”Sain talouden ainoana aikuisena päättää joka ikisestä sentistä.”

Yritin iloita siitä, että lapset saivat edelleen asua osan ajastaan entisessä yhteisessä kotitalossamme, ja siitä, että eron myötä heillä oli tuplamäärä turvallisia aikuisia ympärillään. Sellaiset ajatukset pitelivät minua pinnalla.

Koko ajan pyrin kohti sitä, että jonain päivänä minulla on ihana koti, jossa viihdyn ja jonka olen itse laittanut mieleisekseni. Aloin pitää kirjaa menoistani ja tuloistani. Ymmärsin, että pystyin säästämään, koska sain talouden ainoana aikuisena päättää joka ikisestä sentistä.

En halua nyt lisää lapsia

Erosta on nyt kolme ja puoli vuotta. Perheeseeni kuuluu lasten lisäksi miesystäväni Pepe, joka tuli mukaan kuvioon hiljattain.

Minulla on vakituinen työpaikka ja aion kouluttautua vielä lisää, jotta pystyn turvaamaan lasteni elämän.

”Nuorena ajattelin, että ydinperhe on ainut vaihtoehto.”

Nyt minulla on se haaveilemani koti puutalossa Turun Portsassa. Kun sain oman asunnon, aloin viihtyä yksin. Hyväksyin, että kuvio on nyt tämä.

Lisää lapsia en halua – ainakaan tällä hetkellä. Pelkään, että Alex ja Adeliina voisivat tuntea olonsa ulkopuolisiksi perheessä, jos hankkisin lapsia nykyisen mieheni kanssa.

Perhekäsitystäni ero muokkasi paljonkin. Nuorena ajattelin, että ydinperhe on ainut vaihtoehto. Kun jouduin luopumaan siitä haaveesta, minusta tuli paljon avoimempi. Ymmärsin, kuinka tärkeitä läheiset ovat. Lasten isovanhemmat ja omat sisarukseni ovat osa perhettäni. Jos lapset ovat isovanhempiensa luona, en ajattele heidän olevan hoidossa.

Sydäntäni riipaisee vieläkin se, että lapset vaihtavat kotia vuoroviikoin. Eron jälkeen pelkäsin, että lapset eivät enää haluaisi tulla vanhasta kotitalostamme pieneen vuokra-asuntooni. Pelkäsin, että he eivät kokisi minua äitinään. Se osoittautui täysin turhaksi peloksi. Äiti on lapselle aina äiti. Edelleenkin he rakastavat minua.

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Viiden sukupolven verran?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä