Hannan taaperoarki oli rankimmillaan 2-vuotiaan kanssa: ”Ripustin pyykkejä keskiyöllä ja itkin”

Pirkkalalaisen Hannan, 39, kuopus sairastui keliakiaan kaksivuotiaana. Kaksplussan bloggaaja kertoo äitiytensä askeleet.

Teksti Riikka Heinonen
Kuvat Hannan kotialbumi, Sara Pihlaja
Hanna pyrkii olemaan lempeä, kuunteleva ja hyväksyvä äiti.

”Haaveilin äitiydestä jo kuusivuotiaana. Leikkasin Anttilan kuvastosta vauvojen kuvia ja kiinnitin ne sinitarralla seinään. Haaveilu jatkui hyvän ystäväni saatua vauvan parikymppisenä. Siitä lähtien luin vauvalehtiä ja unelmoin raskaudesta kiihtyvällä tahdilla.

Olin tavannut tulevan mieheni Antin 17-vuotiaana lukiossa. Menimme naimisiin, kun olin 22-vuotias. Päätimme yrittää vauvaa pian sen jälkeen, vaikka opintoni yliopistossa olivat vielä kesken.

Perheen perustaminen ei ole mielestäni este opiskeluissa menestymiselle. Olen aina tiennyt, että haluan yliopistotutkinnon ja monta lasta.

Tein positiivisen raskaustestin ystävänpäivänä 2003. Oli yllätys, että tulin niin nopeasti raskaaksi. Nautin raskaana olemisesta, vaikka podin ensimmäiset viikot rajua pahoinvointia.

Synnytys kesti kolme vuorokautta ja oli todella kivulias kokemus. Olin 23-vuotias tullessani äidiksi. Symbioosi, joka minun ja vauvan välillä oli, tuntui uskomattoman ihanalta siitäkin huolimatta, että väsymys ja rikkonaiset yöt saivat minut törmäilemään seiniin. Oli hienoa kasvaa lapsen kanssa yhtä matkaa ja opetella äitiyttä.

Riitelimme kolmannesta

Toisen lapsen saimme kaksi ja puoli vuotta esikoisen syntymän jälkeen. Kolmannesta lapsesta aloin haaveilla keskimmäisen ollessa parivuotias. Mieheni ei kuitenkaan innostunut ajatuksesta. Riitelimme asiasta pitkään, kunnes päätin jättää raskaushaaveeni. Se oli minulle kipeä paikka. En halunnut käyttää hormonaalista ehkäisyä, mutta pidimme kuitenkin vauvakeskusteluissa taukoa.

Vuonna 2006 Hannasta tuli kahden lapsen äiti.

Kun toinen lapsi oli 4-vuotias, olimme yhden kerran ilman ehkäisyä. Se oli mieheltäkin tietoinen päätös. Arvasimme, että tulisin raskaaksi heti. Niin kävikin.

Kaikki raskauteni ovat alkaneet helposti. Se hävettää minua, sillä olen tehnyt graduni lapsettomuudesta ja toimittanut lapsettomuusaiheisen kirjan. Kolmannessa odotuksessa huono olo kesti viikolle 17. Siihen asti uikutin sängyn pohjalla maailman pyöriessä.

Kuopuksemme sairastui 2-vuotiaana keliakiaan. Sairaus alkoi rankoilla suolisto-oireilla. Ilmavoimien lentäjänä työskentelevä mieheni oli tuolloin vuoden kestävässä koulutuksessa toisella paikkakunnalla.

Olin juuri aloittanut uuden työn ja vietin illat yksin lasten kanssa. Muistan vain, että ripustin pyykkiä keskiyöllä ja itkin väsymyksestä. Samalla tutkin netistä, mikä lasta mahtoi vaivata.

Keliakiadiagnoosin saamiseen meni puolitoista vuotta. Suolisto oli ehtinyt päästä niin huonoon kuntoon, että tilanteen korjaantuminen on vienyt aikaa. Onneksi lapsen vointi on hiljalleen helpottanut gluteenittoman ruokavalion ansiosta.

Koko perheemme syö gluteenitonta ruokaa. Kuopus on hyväksynyt sairautensa täysin, eikä ole missään vaiheessa syönyt esimerkiksi keksejä salaa.

Hannan blogi Yli pyykkivuorten: Näin saat keliakiaa sairastavan lapsen äidin itkemään

Olen nuorempi kuin lapsen kaverien äidit

Esikoistyttäremme on nyt 16-vuotias, poika 13 ja nuorempi tytär 8. Lapset tarvitsevat minua yhtä paljon kuin pienempinäkin, vaikka pääsenkin nyt lähtemään kävelylle melkeinpä milloin vain.

Vanhempien lasten kouluasiat ja kaverisuhteet vain kuormittavat eri tavalla kuin jalassa roikkuva taapero.

Yritän olla lempeä, kuunteleva ja hyväksyvä äiti. Olen nuorempi kuin suurin osa esikoiseni kavereiden vanhemmista. Muistan vielä jotain omasta nuoruudestani, joten sukupolvien välinen kuilu ei ole niin iso kuin se voisi olla.

Kuopuksen ristiäiset kesällä 2011.

Kysyn joka päivä lapsiltani, miten koulupäivä on mennyt, ja aina he vastaavat, että hyvin. Silti aivan yllättäen saattaa selvitä vaikkapa raju kiusaamistapaus, josta lapsi ei ole puhunut mitään.

Välillä turhauttaa, että lapset eivät kerro kaikkea. Toivon, että voisin olla heidän luottamuksensa arvoinen ja että he kertoisivat huolistaan.

Mieheni ja minä olemme kasvaneet vanhemmuuteen yhdessä, koska aloitimme seurustelemisen nuorena. Vauvan kanssa oleminen oli minulle luontevaa, kun taas mieheni on nauttinut isyydestä eniten vauvavaiheen jälkeen.

Näen yhä unta imetyksestä

Tein lapset opintojen keskellä, mikä viivästytti valmistumistani. Olen ollut jokaisen lapsen kanssa vuoden tai kaksi kotona.

En ole ehtinyt olla päivätöissä yhtä paljon kuin monet muut nelikymppiset, eikä minulla vielä ole vakituista työtä. Oman blogin perustin vuonna 2015. Etsin silloin päivätöitä viestintäalalta ja päätin hankkia kirjoitusnäytteitä blogia kirjoittamalla.

Rankkojen vuosien jälkeen arki kolmen koululaisen äitinä tuntuu ihanan levolliselta. Kuva: Sara Pihlaja

Nautin vauva-ajasta suunnattomasti ja näen vieläkin unia imettämisestä. Iltatähdestä en kuitenkaan haaveile. Meillä on mieheni kanssa levollinen olo yhdessä, kun kumpikaan meistä ei toivo lasta.

Haluan nyt nauttia siitä, että koko perhe asuu kotona saman katon alla. Toivon, että välit lapsiin säilyisivät jatkossakin hyvinä ja että osaisin tukea ja auttaa heitä maailmalle.”

Juttu julkaistiin Kaksplussassa 8/19.

Hannan blogi: Yli pyykkivuorten

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Ostin tämän lehden kun se tuli, hyvä oli juttu ja rehellisesti sanottu asiat niinkuin sinusta tuntuu ❤️ Hyvä Hanna 😊👍

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä