Minun tarinani 09.01.2018 Päivitetty 02.11.2020

Hei, meille tulee vauva – sopimuksesta, ei rakkaudesta! Kumppanuusvanhemmuus on yhteispeliä ja venymistä

Kumppanuusvanhemmuus toimii, jos sen suunnittelee huolellisesti, tuntee lakipykälät ja muistaa lapsen edun. Keskinäisen rakkauden sijasta vanhempia yhdistää yhteinen halu kasvattaa lapsi.

Teksti
Maria Soininen
Kuvat
iStock

Kumppanuusvanhemmuus tarjoaa vanhemmaksi haluavalle vaihtoehdon, jossa aikuisia ei yhdistä rakkaus tai parisuhde, vaan pelkkä lapsen  vanhemmuus ja kasvatusvastuu.

Ilmiönä aihe on ollut Suomessa pinnalla etenkin sen jälkeen, kun televisiokanava Nelonen julkaisi Lapsi tuntemattoman kanssa -tosi-tv-ohjelman, jossa seurataan lapsenhankkimisprosessia tuntemattomien ihmisten välillä.

– Olin aiemmin itse tottunut kuulemaan kumppanuusvanhemmuus-termin erovanhemmuudesta puhuttaessa. Keskusteluissa täytyy muistaa määritellä, puhutaanko erovanhemmuudesta vai kahden ihmisen lapsentekosopimuksesta, sanoo Väestöliiton parisuhdetiimin esimies Heli Vaaranen.

Vaarasen mielestä tilausta on ollut myös aivan uudelle käsitteelle.

– Moni eronnut tulee kuitenkin ensisijaisesti ajattelemaan, että kumppanuusvanhemmuuden yhteydessä puhutaan erosta ja erovanhemmuudesta.

Kumppanuusvanhemmuus voi olla puolisoa helpompi löytää

Kahden aikuisen sopimus vanhemmaksi ryhtymisestä ei ole täysin uusi juttu, ja erilaisia tapoja etsiä kumppania on jo syntynyt. Kumppanuusvanhemmuuden voi löytää esimerkiksi internetin avulla.

Yhdysvalloissa kumppania vanhemmuuteen etsitään erilaisten verkkopalveluiden kautta. Co-ParentMatch.com -sivustolta käyttäjä voi löytää kumppanivanhempia eri maista ja kaupungeista – joukosta löytyy myös Suomi. Myös Facebookista löytyy suomalainen kumppanuusvanhemmuusryhmä.

Vaaranen myöntää kumppanuusvanhemmuuden kasvaneen ilmiönä.

– En voi sanoa, että kumppanuusvanhemmuus olisi vielä yleistä, mutta tunnettu asia se on kuitenkin. Sinkkuus leviää ja lisääntyy – samalla lailla yksinolevat ihmiset haluavat lapsen, vaikka se romanttinen suhde puuttuisikin.

Kaksi aikuista voi ryhtyä vanhemmuussuhteeseen monesta syystä. Parisuhde ei kiinnosta, sopivaa kumppania ei löydy tai lapsi on voinut saada alkunsa vahingossa.

Sateenkaariperheet ry:n jäsenistä 15–20 prosenttia on kumppanuusvanhempia. Naisilla tilanne voi olla myös se, ettei hedelmällisiä vuosia ole enää kovin paljon jäljellä – silloin lasten odottelulle ei ole enää samalla tavalla aikaa.

– Totta kai kulttuurissa muodostuu erilaisia keinoja toteuttaa unelmia, jos perinteinen perhemalli puuttuu, Vaaranen sanoo.

Ajatus uudenlaisesta vanhemmuudesta saattaa herättää epäilystä ja jopa ärsyttää. Vaarasen mukaan kyse on menneisyyden kaipuusta ja protestista – perheen perustamisen taustalla halutaan nähdä kahden aikuisen rakkaustarina.

– Ihminen toivoo romantiikkaa mieluummin kuin kylmää diiliä. Kai ihmiset kokevat, että kumppanuusvanhemmuus tavallaan murskaa ne viimeisetkin toiveet, jos tämä tehdään julkiseksi ja hyväksytyksi keinoksi perheellistyä.

Lue myös: Näin ikä vaikuttaa naisen hedelmällisyyteen

Kumppanuusvanhemmuus jakaa ydinperheiden haasteet

Kumppanuusvanhemmuuden haasteet ovat melko samanlaisia kuin muussakin vanhemmuudessa. Kaikkea ei voi ennakoida, ja lapsen saaminen voi tuoda eteen yllättäviäkin haasteita, joita ei välttämättä osannut odottaa kohtaavansa ennen lapsen syntymistä.

Hankaluudet saattavat asettaa kumppanuusvanhempien väliset sopimuksen ja dynamiikan haasteeseen, ja silloin tarvitaan erityisesti hyvää kommunikaatiokykyä.

Konfliktitilanteet ovat pääosin samanlaisia kuin ydinperheessä, mutta kumppanuusvanhemmat eivät välttämättä ole tottuneet riitelemään ja sopimaan asioista keskenään samalla tapaa kuin parisuhteessa opitaan.

Kumppanuusvanhemmuuteen ryhtyminen vaatiikin osapuolilta erityisesti valmiutta neuvotella jatkuvasti lapsen kasvatukseen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Luottamuksen on oltava osapuolten välillä kunnossa.

Lapsi lähtee liikkeelle puhtaalta pöydältä

Kumppanuusvanhemmuudessa on etunsa: vanhemmuuden jakaminen voi olla emotionaalisesti merkittävä voimavara. Romantiikan sijasta sopimukseen perustuva kumppanuusvanhemmuus voi tarjota lapselle erityisen rauhallisen kasvuympäristön.

– Tällöin esimerkiksi yhdessä asuminen tai mustasukkaisuus eivät aiheuta riitaa vanhempien välillä. Tutkimuksissa on havaittu, että riitaisat olosuhteet vaikuttavat heikentävästi muun muassa lapsen oppimiskykyyyn, kertoo Vaaranen.

Kun vanhemmuudesta tehdään sopimus, tärkein osapuoli sopimuksessa on lapsi. Lapsen on saatava kasvaa ja kehittyä rauhassa, eikä hänen pidä tuntea velvollisuutta lunastaa aikuisten saavuttamattomia unelmia.

– Lapsi ei voi syntyä tehtäväpaketin kanssa — hänellä on syntyessään puhdas pöytä, josta lähteä liikkeelle. Lapsi ei voi koskaan olla vastuussa vanhempiensa elämän merkityksestä.

Lue myös:

Nanna tapasi Facebookissa miehen, jonka kanssa hän sopi tekevänsä vauvan 

Anna.fi: Kenelle kumppanuusvanhemmuus sopii? Kysyimme asiantuntijalta

Lähteet: hs.fi, sateenkaariperheet.fi, anna.fi

Artikkeli päivitetty 12.6.2020 klo 11.46. Jutussa täsmennetty tietoa kumppanuusvanhemmuuden haasteista ja löytämisestä.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X