Hyperemeesi oli viedä Oonan mielenterveyden: ”Puoleenpäivään mennessä olin oksentanut 53 kertaa”

Oona Katajisto kävi läpi kaksi raskautta oksentaen kymmeniä kertoja päivässä. Vasta kolmannessa raskaudessa hänet otettiin tosissaan – kun hän uhkasi hypätä junan alle.

Teksti Liisa Järvinen
hyperemeesi
Oona Katajisto kärsi voimakkaasta pahoinvoinnista kolmessa raskaudessa. Nyt aika on kullannut muistot ja hän nauttii arjesta lastensa kanssa.

Rintakehässä tuntui outo paine. Oona Katajisto, 33, heräsi toukokuisena aamuna seitsemisen vuotta sitten ja ihmetteli outoa oloaan. Oonan mies Taro Katajisto, 32, nukkui vielä. Pariskunta oli edellisenä iltana palannut Berliinin-matkalta.

Oona heitti peiton syrjään, nousi sängystä ja tassutteli vessaan. Sitten tuli oksennus. Ja sen jälkeen se tuli uudestaan. Vatsa tyhjeni Oonan kakoessa kerta toisensa jälkeen, ja kun mitään oksennettavaa ei enää ollut, Oona yökki mahanesteitä kyyneleet silmissä.

Joka kerta, kun Oona avasi suunsa, sieltä ei tullut puhetta vaan oksennusta.

Taro oli herännyt oksentamisen ääniin, mutta tapansa mukaan hän suhtautui asiaan tyynen rauhallisesti. Oona oli heti ymmärtänyt, mistä oli kyse, eikä hänen tarvinnut valaista Taroakaan: hän oli raskaana.

Yhtä asiaa Oona ei vielä tiennyt. Hänellä olisi edessään elämänsä hirveimmät yhdeksän kuukautta.

hyperemeesi

Raskauspahoinvointi oli niin voimakasta, että Oona harkitsi jopa itsemurhaa.

Kiitos geeneistä, mummo

Mitä olen mennyt tekemään? Kysymys takoi Oonan päässä, kun hän makasi kyljellään sikiöasennossa vessan lattialla. Oksentaminen oli kestänyt jo ainakin tunnin.

Jossain välissä Oona oli saanut soitettua töihin, että joutuisi jäämään kotiin. Taro puhui puhelun loppuun, sillä Oonan oli juostava kesken puhelun vessaan. Sitten Taro palasi pitämään kiinni Oonan hiuksista ja toi juotavaa.

Oksentamisen lomassa Oona muisteli, että hänen mummonsa oli kertonut kärsineensä kovasta raskauspahoinvoinnista. Eikä hän ollut suvun ainoa. Perheessä oli usein vitsailtu, että ukki oli ainoa lapsi, koska isoisoäiti oli oksentanut koko raskausajan.

Silloin Oona ei voinut uskoa epäonneaan. Voitinpa sitten tässäkin geenilotossa, hän totesi.

Vauvan olisi parasta olla tosi kiva.

Oksennukset pyykkikoriin

Kolme päivää Oona oli poissa töistä, oksensi ja makasi. Sitten hän tajusi, että haluaisi takaisin töihin, sillä hän kuolisi, jos päivät kuluisivat vessan lattialla maatessa ja kattoa tuijotellessa.

Onneksi Oonan työnantaja oli ymmärtäväinen. Oonan toimistotyöntekijän työnkuvaa räätälöitiin niin, että hänen ei tarvinnut olla tekemisissä asiakkaiden kanssa, sillä hän saattoi oksentaa minä hetkenä hyvänsä.

– Pahoinvointi oli koko ajan päällä. En pystynyt reagoimaan oksennuksen tuloon ennen kuin se oli jo kurkussa.

Pahinta oli, jos Oona joutui kumartumaan. Silloin oksennus tuli lähes varmasti. Ja jos Oonan keskittyminen oksennuksen pidättämiseen herpaantui, hän antoi ylen. Kerran Oona oksensi pyykkikoriin puhtaiden pyykkien päälle, kun perheen kissa hyppäsi yllättäen hänen olalleen.

Syömisestä ei tullut mitään. Jo pelkkä ruuan pureskeleminen aiheutti heti oksennusrefleksin. Oona saattoi syödä yhden päivän aikana kokonaisen makaronilaatikon, koska oksensi joka haarukallisen ulos, mutta yritti urhoollisesti syödä lisää.

Tietyt ruoka-aineet jäivät nopeasti pois, kun Oona huomasi, että niitä oli kurja oksentaa. Appelsiinilohkojen kalvot ja salaatinlehdet jäivät oksentaessa kiinni nenäonteloihin.

Muovikasseista tuli niin Oonan laukun kuin autonkin vakiovaruste. Oksennus ei katsonut aikaa eikä paikkaa. Melko pian Oonasta oli ihan normaalia oksentaa muovikassiin vaikkapa bussissa.

Toiset päivät olivat helpompia. Niinä päivinä Oona saattoi oksentaa vain kolme kertaa. Sitten oli niitä päiviä, jolloin Oona ei päässyt edes sängystä ylös. Jatkuvan oksentamisen lisäksi syömättömyys veti olon tavattoman heikoksi.

– Yhtenä päivänä laskin, että puoleenpäivään mennessä kävin oksentamassa 53 kertaa, Oona muistelee.

Töissä käymisestä tuli Oonan henkireikä, ja hän kitkutteli selvitäkseen sinne joka aamu. Kun Oona sai öisin unen päästä kiinni, pahoinvointi hellitti. Välillä hän heräsi oksentaen.

Muuten Oona pysytteli kotona.

– Ei huvittanut nähdä ihmisiä, kun joutui koko ajan ravaamaan vessassa.

hyperemeesi

Kun Oona yritti puhua neuvolassa pahoinvoinnistaan, häntä ei otettu vakavasti.

”Voisin jäädä rekan alle”

Tuli kesä, mutta Oona hädin tuskin huomasi sitä. Hänen päiviään rytmitti oksentaminen. Raskauden eteneminen oli toissijaista.

Monena päivänä Oona itki kohtaloaan: miksi hän joutui kärsimään näin paljon? Synkimpinä hetkinä Oona jopa toivoi kuolevansa, jotta olo vihdoin helpottuisi.

Jos vain jaksaisin raahautua tuonne tielle, niin voisin jäädä rekan alle, hän mietti.

Vaikka Oona puhui ajatuksistaan ääneen niin töissä kuin neuvolassa, niitä ei otettu vakavasti. Kaikki vain hokivat, että odota viikkoa 12, silloin helpottaa.

Oona tiesi, että oksentamisen jälkeen pitäisi juoda paljon. Ongelma oli vain se, että vesikään ei pysynyt sisällä. Oona kokeili juoda vettä kylmänä, kuumana, maustettuna, kuplaisena – tuloksetta. Vesi tuli ylös joka tapauksessa.

Yhtenä päivänä terveydenhoitoalalla työskentelevä Taro kokeili nyppäistä ihoa Oonan kämmenselästä. Iho jäi aivan ryppyyn, mikä tarkoitti, että Oona oli päässyt kuivumaan.

Missään vaiheessa Oonalle ei kuitenkaan tullut mieleenkään mennä lääkäriin oksentamisen takia. Tämä on normaalia raskauspahoinvointia, hän ajatteli.

Nestettä Oonan oli kuitenkin pakko saada. Useiden kokeilujen jälkeen löytyi juoma, jonka Oona sai pysymään sisällään: vihreä Mehukatti-juomatiiviste. Siinä oli hyvää päärynäesanssia, samoin kuin vihreässä Lipsi-mehujäässä.

Energiaa Oona sai imeskelemällä maapähkinävoita ja suolaa litkimällä valmista punaviinikastiketta. Oonan mies toi niitä kaupasta töistä tullessaan ja huolehti muutenkin kodinhoidosta.

– Oloni oli niin heikko, että tuskin pysyin tolpillani.

”Syö jäisiä viinirypäleitä”

Koko ajan Oona uskoi, että oksentaminen helpottaisi raskausviikolla 12. Niin ainakin neuvolassa vakuuteltiin. Muutenkin neuvolassa suhtauduttiin Oonan pahoinvointiin vähätellen: se kuuluu raskauteen, syö vaikka jäisiä viinirypäleitä.

Viikko 12 tuli ja meni. Oksentaminen jatkui. Oonaa oli huijattu.

Raskausviikon 12 ultrasta Oonalla ei ole mitään muistikuvia. Tai muistaa hän sen, miten vaikeaa oli pidättää oksennusta koko ultraamisen ajan. Vauvalla oli onneksi kaikki hyvin.

Seuraava etappi oli raskausviikko 16. Neuvolassa sanottiin, että varmasti siihen mennessä helpottaisi. Tuli raskausviikko 16, mutta oksentaminen ei loppunut.

Lopulta raskauden puolivälin jälkeen Oona alkoi vain odottaa synnytystä.

– En odottanut vauvaa vaan sitä, että oksentaminen loppuisi.

Oonan paino putosi, mutta neuvolasta siitä ei oltu huolissaan, koska Oonalla oli ollut alun perin jonkin verran ylipainoa. Vauvakin kasvoi hyvin.

Terveydenhoitajat vaihtuivat koko ajan, eikä kukaan oikein tuntunut käsittävän Oonan tilanteen vakavuutta.

hyperemeesi

Hammasvauriot ovat ainoa ikävä muisto oksentamisen sävyttämistä raskauksista. Nekin saadaan korjattua.

Paino putosi hurjasti

Airi syntyi tasan laskettuna aikana. Hän oli pikkuinen, vain hieman yli kaksikiloinen. Neuvolassa oli sanottu, että vauva kyllä ottaisi itselleen tarpeellisen ravinnon, vaikka äiti oksentaisi kaiken.

Oona oli laihtunut niin paljon, että hän painoi vähemmän kuin raskaaksi tullessaan.

Kuin hyvityksenä kamalasta raskaudesta, synnytys kesti vain kolme tuntia ja oli todella helppo.

– Sillä sekunnilla, kun istukka irtosi, pahoinvointi katosi.

Nälkä. Yhdeksän kuukauden syömättömyyden jälkeen se oli Oonalla hervoton. Hän ahmi kätilön tuoman mantelikala-annoksen, ja mies kantoi kaupasta maksalaatikkoa, suklaapatukoita ja banaani-vaniljalimua.

Joku oli varoittanut, että hirveän raskauden jälkeen kiintymys vauvaan ei välttämättä syttyisi heti. Oonan kohdalla se ei pitänyt paikkaansa.

Hänelle avautui ihan uusi maailma, kun oksentaminen loppui.

– Tuntui, että pystyn mihin tahansa. Oloni oli loistava, ja kaiken lisäksi minulla oli ihana vauva.

Tavalliset asiat olivat yhtäkkiä Oonalle ihmeellisiä. Vihdoinkin hän saattoi käydä kaupassa tai kävellä koiran kanssa kokonaisen lenkin. Vauvan itkut ja yöheräilyt eivät tuntuneet missään. Oona nautti vauva-arjesta ja hyvästä olostaan täysin siemauksin.

– Tuntui, että raskaus oli kaiken sen arvoista, Oona kertoo.

Toiveissa lisää lapsia

Airi ei kuitenkaan voinut olla ainoa lapsi. Sen Oona oli tiennyt koko ajan. Hän halusi monta lasta. Oona tuli raskaaksi vuonna 2013, kun Airi oli vajaa kaksivuotias. Raskaustestin tekemisen jälkeen kului pari päivää ilman pahoinvointia, ja Oona ehti jo toivoa parasta.

Marraskuisena aamuna Oona istui keittiön pöydän ääressä, söi paahtoleipää ja puhui puhelimessa esimiehensä kanssa. Sitten se alkoi. Oona heitti puhelimen pöydälle kesken lauseen ja juoksi vessaan oksentamaan. Et voinut kerrasta oppia, Oona manasi maatessaan vessan lattialla.

Vaikka olo oli samanlainen kuin ensimmäisessä raskaudessa, tällä kertaa Oonalla oli keinot pahoinvoinnin hallintaan. Taro toi kaupasta Mehukattia, maapähkinävoita ja muita toimiviksi todettuja ruoka-aineita. Silti Oona oksensi edelleen useita kertoja päivässä.

Kaksivuotias Airi oli Oonan kanssa kotona paria viikoittaista kerhopäivää lukuun ottamatta. Koska valtaosa Oonan ajasta kului vessassa, hän järjesti sinne tekemistä myös taaperolle.

Oona ei usko, että Airi on kärsinyt hänen oksentelustaan.

– Olin Airin kanssa koko ajan ja annoin hänen muun muassa maalata itseään sormiväreillä.

Välillä Airi leikki oksentamista, ja vielä nyt kuusivuotiaanakin hän muistaa, miten kivaa oli tehdä palapelejä suihkussa.

Oona tinki kaikesta, mistä pystyi. Hän ei siivonnut, ja ruokana oli eineksiä. Mies hoiti kotia ja Airia aina kun ei ollut töissä.

Edelleen viikot 12 ja 16 siintivät Oonan mielessä virstanpylväinä. Helpotusta ei kuitenkaan kuulunut. Toisenkaan raskauden ultrista Oona ei muista kuin oksennuksen pidättämisen.

Kuolemanajatukset kävivät taas Oonan mielessä, mutta raskauden keskeyttämistä hän ei harkinnut kertaakaan.

– Oloni oli niin huono, että halusin kuolla, mutta toisaalta en halunnut luopua vauvasta.

Tosin tällä kertaa Oona jo tiesi, että oksentaminen loppuisi synnytyksen jälkeen. Se auttoi jaksamaan vaikeimpina hetkinä.

Sampo syntyi kolmekiloisena heinäkuussa 2014 helpon synnytyksen päätteeksi. Oona ahmi kolmioleipiä karmivaan nälkäänsä. Hän painoi taas vähemmän kuin ennen raskautta.

– Oli voittajaolo. Vauva oli ihana ja pahoinvointini poissa.

”Hyppään junan alle”

Kolmannesta lapsesta käytiin pitkiä keskusteluja. Aika oli kullannut Oonan muistot hirveistä raskauksista, ja hän halusi vielä yhden ihanalta tuoksuvan vauvan. Taro epäröi. Jos Oona taas oksentaisi koko raskausajan, Taro joutuisi ottamaan kontolleen kodin ja kaksi pientä lasta.

Lopulta Taro suostui kolmanteen lapseen, ja marraskuussa 2016 Oona teki positiivisen raskaustestin. Kului muutama päivä, eikä pahoinvointia kuulunut.

– Ehdin taas elätellä toiveita, että pääsisin vihdoin helpommalla.

Oli marraskuun pimeä aamu, ja Oona vei Airia ja Sampoa kerhoon. Hän työnsi tuplarattaita pitkin jyrkkää ylämäkeä, kun hän tunsi tutun paineen rintakehässä. Oksennus tuli tienposkeen.

Oona oksensi muutaman viikon, kunnes hän totesi, että ei kestäisi enää. Raskausviikolla seitsemän hän marssi päättäväisenä työterveyslääkärille.

– Sanoin, että haluan joko aborttilähetteen tai toimivan lääkityksen, tai hyppään junan alle.

Oonalla kävi tuuri. Sattumoisin lääkäri oli itsekin kärsinyt pahasta raskauspahoinvoinnista. Häneltä Oona sai ensimmäistä kertaa kuulla, että sille oli nimikin: hyperemeesi.

Lääkäri määräsi Oonalle matkapahoinvointilääkettä, jota hän oli käyttänyt omissa raskauksissaan. Oona haki heti lääkkeen apteekista, otti sen ja käveli vartin matkan kotiin. Kun hän avasi kotioven, pahoinvointi oli helpottanut.

Koska lääkkeen turvallisuutta sikiölle ei ollut pystytty täysin vahvistamaan, Oona otti sitä vain pystyäkseen käymään töissä. Töitä hän teki vain viikonloppuisin, perjantaista sunnuntaihin.

– Aina kun otin lääkkeen, hämmästelin sitä, että onpa ihanaa olla raskaana.

Lääkkeenottopäivinä Oona pystyi jopa syömään ilman, että antoi heti ylen. Lisäksi hän alkoi huomata raskausoireita, kuten liitoskipuja ja väsymystä. Aiemmissa raskauksissa ne olivat jääneet pahoinvoinnin varjoon.

hyperemeesi

Oona haluaisi lisää lapsia, mutta hänen miehensä on sitä mieltä, että lapsiluku on täynnä.

Hampaat pilalla

Äiti on tylsä, tuumasi 5-vuotias Airi vessan lattialla makaavasta Oonasta. Airi ja Sampo kävivät kerhossa ja olivat iltapäivät kotona Oonan kanssa. Viikonloppuisin he olivat isänsä hoivissa, kun Oona oli töissä.

Onneksi lapsista oli seuraa toisilleen. Välillä Oona kuunteli kauhuissaan vessasta, kun lapset painivat perheen Kosmo-mäyräkoiran kanssa.

Kolmas raskaus tuntui Oonasta lyhyemmältä kuin aiemmat, kun kaikki aika ei mennyt pahoinvoinnin kanssa selviytymiseen. Iiris painoi syntyessään melkein neljä kiloa.

Sittemmin Oona ei ole halunnut muistella raskauksiaan. Hänestä ei ole yhtä ainutta raskauskuvaa yhdestäkään raskaudesta.

– Vihasin raskaana olemista niin paljon.

Vaikeasta raskaudesta on jäänyt kuitenkin yksi ikävä muisto: hammasvauriot. Ensimmäisen raskauden jälkeen hampaat alkoivat murentua, ja Oona syljeskeli hampaanpalasia.

– Purukalustoni on syöpynyt ja täynnä kiillevaurioita. Hammaslääkäri neuvoi pesemään hampaat aina oksentamisen jälkeen, mutta se oli käytännössä mahdotonta.

Vaatii vielä monta hammaslääkärikäyntiä, että Oonan hampaat saadaan kuntoon. Silti hän ei vaihtaisi raskauksiaan tai lapsiaan mihinkään.

Vaikka Iiris on vasta vuoden, muistot karmean pahoinvoinnin sävyttämistä raskauksista ovat jo hämärtyneet. Viimeisin raskaus tuntui toimivan lääkkeen kanssa suorastaan helpolta. Jos Oona saisi päättää yksin, hän hankkisi vaikka 15 vauvaa.

– Siihen Taro ei suostu, Oona sanoo nauraen.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä