Kaksi aborttia kokenut Anna Sakala, 34, selvisi syyllisyydestä: Vuosia myöhemmin kadutti niin, että halusin vain kuolla

Anna Sakala, 34, on viiden lapsen äiti ja sairaanhoitaja Tampereelta. Kaksi aborttia suistivat hänet itsetuhon partaalle. Apu tuli viime tipassa.

Teksti Pia Tiusanen
Kuvat Sara Pihlaja
abortti kaduttaa
- Ilman abortteja meillä ei olisi viittä lasta. En enää halunnut estää lapsen tuloa maailmaan. Yritin myös ikään kuin tuoda abortoidut vauvat takaisin, Anna Sakala sanoo.

Abortti on aina raskas valinta yksilöllisessä elämäntilanteessa. Perusteltu ja helpottavakin abortti voi joskus alkaa musertaa vasta vuosien kuluttua. Anna Sakala kertoo, kuinka löysi rauhan.

”Muistan vieläkin paniikkini ja lamaantumiseni, kun tein positiivisen raskaustestin joulukuussa 2003. Kerroin poikaystävälleni asiasta saman tien, sitten muutamalle ystävälleni. Olin 18-vuotiaana todella ulkoapäin ohjautuva, epävarma itsestäni ja miellyttämisenhaluinen, ja minun odotettiin tekevän abortin.

Jouluna minulle tarjottiin olutta, mutta kieltäydyin, vaikka tiesin, että tulen abortoimaan vauvan. En halunnut alkoholia, koska tiesin, että sisälläni kasvaa ihminen.

En vielä silloin ymmärtänyt, kuinka järkyttävässä ristiriidassa elin: uskoin, ettei sisälläni ollut pelkkä solukasa, vaan sikiöllä oli kaikki edellytykset kehittyä täydelliseksi ihmiseksi. Mielestäni abortti oli murha, mutta sysäsin ajatuksen pois mielestäni.

Ultrassa hoitaja kysyi, halusinko nähdä sikiön ruudulta. En halunnut. Kävelin potilaskansioni kanssa sairaalan aulan poikki osastolle päin. Pysähdyin keskellä aulaa, avasin kansion ja näin ultrakuvan. Tajusin, että siinä oli kuva minun vauvastani, jota minä olin menossa tappamaan.

Esilääkitys ei tehonnut minuun, ja kävelin itse sairaalasängyltä leikkauspöydälle. Se jäi jäytämään minua alitajuisesti pitkäksi aikaa, koska valitsin vielä silloinkin tietoisesti abortin.

Abortti: Vauvani lipui pois

En hakenut lukion päättötodistusta enkä osallistunut lakkiaisiin keväällä 2004. Äitini ja isäni järjestivät minulle juhlan loppuvuodesta, mutta muistan niistä ainoastaan lahjaksi saamani rannekellon.

Olin tehnyt taas positiivisen raskaustestin, ja tiesin ympäristön odottavan minulta aborttia. Ajattelin, että totta kai minun pitää tehdä se. En uskaltanut enkä pystynyt seisomaan omien arvojeni ja mielipiteideni takana.

Varasin ajan terveyskeskuslääkärille, jolta sain aborttipillerit. Ensimmäiset otin lääkärin vastaanotolla, ja toiset laitoin emättimeen ylioppilasjuhlieni aamuna.

Lue: Miksi tein sen? Abortti alkoi todella kalvaa vasta vuosien päästä – asiantuntija vastaa, miten saavuttaa rauha

Lähdimme kohta Lappiin laskettelemaan, ja siellä raskausmateriaali tuli vessanpönttöön. Muistan sen hetken, kun ymmärsin, että pöntössä kelluu ikään kuin minun vauvani. Silläkin solukasalla oli täydet edellytykset kehittyä ihmiseksi. Vedin vessanpöntön ja katsoin, kun raskausmateriaali valui viemäriin.

En uskaltanut kertoa lapsuudenperheelleni raskauksistani. Jos olisin uskaltanut, todennäköisesti jo ensimmäinen vauva olisi saanut syntyä. Olisin saanut äidiltäni täyden tuen. Jossittelu on kuitenkin turhaa.

Itsetuhoiset ajatukset vyöryivät

Kun aloin odottaa poikaamme, taas minua painostettiin aborttiin. Ymmärsin kuitenkin nopeasti, että tapan itseni, jos käyn läpi vielä yhdenkin abortin. Päätin pitää vauvan, kävi miten kävi. Kun poika syntyi, hän oli alusta lähtien isänsä silmäterä.

Puolentoista vuoden kuluttua, kesällä 2008, meille syntyi tytär.

Olin yksin kotona vauvan kanssa. Yhtäkkiä tunsin kuin takaani olisi vyörynyt hyökyaalto, joka oli niin iso ja voimakas, ettei minulla ollut mitään mahdollisuuksia selvitä siitä. Tuo hyökyaalto oli itseinhoa, itsevihaa, järkyttävää häpeää ja syyllisyyttä. Se oli niin käsittämätöntä epätoivoa ja itsetuhoisuutta, ettei minulla ole sanoja kuvaamaan sitä.

Minulla oli kaksi lasta ja aviomies. Meillä oli hyvä parisuhde ja koti, ja minulla oli opiskelupaikka. Kaikki hyvät asiat elämässäni unohtuivat kokonaan. Minulla oli vain oma paha oloni, ja minun oli päästävä sitä pakoon.

Olen 110-prosenttisen varma, etten olisi enää olemassa, jollei sillä hetkellä vasemmalla puolella takaraivossani – tiedän sen kohdan vieläkin – minulle olisi alettu hokea: ”Anna, sinä saat anteeksi.” Tiedän, etten ollut psykoosissa. Joku minun ulkopuoleltani toisti minulle yhä uudelleen samaa lausetta. Tartuin siihen kuin hukkuva oljenkorteen.

En tullut siinä hetkessä kuntoon eikä syyllisyyteni ja paha oloni poistunut kokonaan, mutta jäin henkiin.

abortti

-Yhteiskunnassa pitäisi tukea mahdollista vanhemmuutta ja tuoda esille positiivisia vaihtoehtoja. Painostaminen suuntaan tai toiseen on kamalaa, Anna Sakala toteaa.

Kaksosemme syntyivät vuonna 2009 ja kuopus marraskuussa 2011. Seuraavana syksynä löysin NNKY:n Itu-projektin vertaistukiryhmän abortin läpikäyneille naisille. Siellä kaikki se, mikä siinä hyökyaallossa oli vyörynyt päälleni, nousi pintaan, mutta tiesin koko ajan, että selviän.

Itkin abortteihin liittyvää ikävää, häpeää, syyllisyyttä ja pahaa oloa, ja tajusin, kuinka traumaattisia abortit olivat minulle olleet. Tilasin sairaalasta potilaskertomukset. Ne auttoivat paikkaamaan muistikuvaani tuosta ajasta, vaikka en edelleenkään muista siitä paljoa. Sain selityksen sille, miksi ihmeessä olin antanut itseni mennä siihen pisteeseen, että olin uudelleen raskaana ja tekemässä toista aborttia. Rahanpuutteessa olin jättänyt ehkäisypillerit ostamatta.

Olen vihainen siitä, miten ohjailtavissa olin

Itu-ryhmässä ymmärsin, että olin jämähtänyt henkisesti 18-vuotiaan tasolle. Yritin miellyttää kaikkia. Käytin kestovaippoja, jotta olisin hyväksytty kestovaippapiireissä, mutta käytin myös tavallisia vaippoja, jotta olisin hyväksytty niissä piireissä. Tein kasvissosemössöjä lapsille itse, jotta olisin varmasti hyvä ja pätevä äiti.

Lopulta uuvutin itseni loppuun. Abortit olivat vahvistaneet kelvotonta kuvaa itsestäni, mutta ryhmän ansiosta aloin pikku hiljaa löytää omaa arvoani.

Aloin ensi kertaa tunnistaa vihan tunteita. Olin vihainen monille ihmisille, jotka kannustivat minua aborttiin. Olin vihainen lääkäreille ja muulle hoitohenkilökunnalle, koska missään vaiheessa kumpaakaan prosessia kukaan ei kysynyt, olinko varma päätöksestäni.

Itu-ryhmässä aloin uskoa, että Jumala antaa minulle anteeksi. Minun ulkopuolellani oleva auktoriteetti, jolla on valta määrittää, mikä on oikein ja mikä väärin ja jolla on valta tuomita tai olla tuomitsematta, päätti antaa minulle anteeksi. Sen jälkeen aloin opetella antamaan anteeksi itselleni.”

Kommentit

7 kommenttia
Avatar

Syntinsä saa anteeksi tekemällä parannuksen ja uskomalla että synnitön Jeesus Kristus, Jumalan ainoa Poika kuoli ristillä maksaakseen syntivelkamme. Jumala herätti hänet kuolleista kolmantena päivänä. Jeesus nousi ylös taivaaseen ja istuu nyt Jumalan oikealla puolella ja on tuleva takaisin tuomitsemaan elävät ja kuolleet.

Vain Jeesuksen veri puhdistaa meidät synnistä. Itse emme voi sovittaa syntejämme, niin että pelastuisimme taivaaseen. Kun olet uudestisyntynyt ylhäältä, Jumala näkee sinut Jeesuksen sovitustyön kautta ja pääset Jumalan lapseksi ikuiseen elämään taivaassa, eikä sinua tuomita kadotukseen.

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” -Joh. 3:16

”Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin! Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.” -Ilmestyskirja 22:12-15

Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia ja sanoi: ”Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”. -Mark. 1:14-15

Avatar

Olen hieman ymmälläni miksi Kaksplus näkee tarpeelliseksi jakaa näin suoraa abortinvastaista tekstiä ilman vastakritiikkiä.

Avatar

Tämä näkökulma jää liian usein piiloon. Käsittääkseni tutkijatkin ovat todenneet, että abortti jättää kauaskantoisia seurauksia.

Syyllistäminen sijaan tulee antaa kaikista vaihtoehdoista tietoa. Suurin osa aborteista tehdään ns. sosiaalisista syistä: liian pieni asunto, vääräksi koettu ajankohta, taloustilanne jne.

Eli tilanteita, joihin pystytään antamaan tukea ja vaikuttamaan poliittisilla päätöksillä.

Avatar

Hyvin yksipuolinen artikkeli. Abortti ei ole aina raskas päätös, etenkin hyvin alkuvaiheessa raskautta, eikä välttämättä jätä traumoja. On mahdollista vuosienkin jälkeen, lapsia synnyttäneenä, pitää aborttia aivan oikeana ratkaisuna siihen elämäntilanteeseen. En pode syyllisyyttä, ja tekisin aivan saman päätöksen nyt kymmenen vuoden jälkeenkin. Jokainen tarina on erilainen ja on aivan turha yleistää yksilön kokemusta näin henkilökohtaisesta asiasta.

Avatar

Masennus on melko yleistä äideillä, ja silloin on normaali käydä läpi elämäänsä, itseään on vaikea hyväksyä , eikä osaa olla onnellinen raskaudesta tai vauvasta…

Avatar

Te, jotka kaipaatte artikkeliin ”vasta kritiikkiä” ja joille tämä on ”yksipuolinen” niin täytyy huomauttaa, että tässähän kerrotaan ihmisen henkilökohtaisesta kokemuksesta.

Auta armias jos itse olisin nuoruudessani tehnyt abortin, nyt lasten myötä näen sen raakuuden vasta. Suren toisinaan jopa sitä, että mieheni oli nuoruuden heilansa kanssa tehnyt abortin, vaikka sen sureminen onkin pähkähullua minun kannaltani.

En kuitenkaan tuomitse tai moiti naisia jotka abortteja tekevät, kylläkin suren kovasti (salaa) heidän ja lasten kohtaloa.

Avatar

Jouduin tekemään abortin ollessani 20 vuotias. Se oli elämäni kamalimpia päätöksiä. En nähnyt silloin muuta vaihtoehtoa. Oltiin juuri mieheni kanssa ostettu yhteinen asunto ja elämä oli kovin villiä silloin.Jälkeenpäin asia on surettanut ja ihmetyttänyt että oliko se todella minä joka niin tein. Kävin jopa selvännäkijällä ja hän kertoi lohdutuksesi että ”uudella vauvalla on sama sielu. Älä kanna taakkaa. Kyseinen sielu on määrätty sinulle. Sillon et vaan pystynyt vastaanottamaan häntä.”Tulin uudelleen raskaaksi 2 vuotta myöhemmin. Silloin ihan suunnitellusti. Nämä selvännkijän sanat lohduttivat minua ja lakasin syyllistämästä itseäni ja annoin itselleni anteeksi.Näin pystyin nauttimaan tulevista raskauksista ja lapsistani.

Vastaa käyttäjälle Nipsu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä