Kaksosten äiti Tanja Poutiainen muistelee vauvavuosia: ”Saatoin imettää 8 kertaa yössä”
Alppihiihtäjä Tanja Poutiainen ei voinut aktiivivuosinaan kuvitella parempaa kuin laskea maalilinjan yli olympiavoittajana. Kun ura päättyi, hän kohtasi oikean jättipotin ultraäänitutkimuksessa.
Kaksi sykettä, kaksi pientä sydäntä. Oho! Raskaana oleva entinen alppihiihtäjä Tanja Poutiainen-Rinne vilkaisi sairaalan tutkimushuoneessa miestään Vesa Rinnettä hämmentyneenä. Ultrauslaitteen ruudulla näkyi kaksi vipeltävää sikiötä. Tanjasta ja Vesasta tulisi kaksosten vanhemmat.
Vaikka Tanjan isoäiti olikin kaksonen, Tanja ei ollut osannut arvata, että saisi itsekin kaksi lasta yhtä aikaa. Hämmennys kääntyi nopeasti iloksi.
– Meidän piti Vesan kanssa miettiä yllättävää käännettä hetki, mutta emme kuitenkaan huolestuneet tulevasta. Kaksosten odottaminen tuntui hienolta, ja päätimme heti, että selviämme tästä, Tanja muistelee parin vuoden takaisia tapahtumia.
Eipä hän tuolloin kuitenkaan osannut vielä arvata, miten arki muuttuisi.
Kaksosten hoitamiseen tarvitaan useampi henkilö, sillä yksin se on rankkaa, Tanja Poutiainen kuvaa kaksosperheen arkea.
Alppihiihto saa jäädä
Rovaniemeltä kotoisin oleva Tanja oli aiemmin omistanut elämänsä urheilulle. Kun hän sai laskettelusukset kolmivuotiaana ensi kerran jalkaansa, laskemisen riemu vei hänet mennessään.
Menestyksekäs alppihiihtoura toi olympia- ja MM-kisamitaleja sekä pujottelun ja suurpujottelun maailmancupin kokonaiskilpailun voittoja.
Kilpaurheilijan elämä sisälsi rankkoja treenejä, matkustamista ja kilpailuja toisensa perään, joten Tanjan aika ei riittänyt muuhun. Vaikka kaverit saivat lapsia, vaippasirkuksen sijaan Tanjan oli keskityttävä siihen, miten olisi sekunnin sadasosan nopeampi kuin kilpakumppaninsa.
Jossain vaiheessa ajatukset alkoivat muuttua.
– Kun ylitin maalilinjan ja tiesin voittaneeni olympiamitalin, tunne oli mahtava. Sitä tunnetta on aika vaikea saavuttaa missään muussa asiassa, Tanja muistelee.
– Nuo upeat hetket ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Niiden takana on valtava määrä työtä, Tanja huomauttaa.
Kuinka pitkään sitä puurtamista jaksaisi? Päätös uran lopettamisesta alkoi kypsyä Tanjan mielessä viitisen vuotta sitten.
Vaikka Tanja nautti edelleen laskemisesta, kausi 2013–14 oli raskas. Treenaaminen, kilpaileminen ja reissaaminen alkoivat tuntua aivan liian kuluttavilta. Kauden puolivälissä hän myönsi itselleen ja lähipiirilleen, että kausi jäisi viimeiseksi.
– Tiesin, että minun oli aika lopettaa. Kärsin kuitenkin lopettamisen tuskaa koko viimeisen kauden.
Kun Tanja teki lopulta päätöksen, helpotus valtasi mielen. Ratkaisu oli oikea, eikä hän ole sen koommin haikaillut kilpaurheilun pariin. Edessä oli uudenlainen arki.
Unelma lapsista
Ennen viimeistä kauttaan Tanja oli alkanut seurustella Audilla työskentelevän Vesan kanssa. Audi oli toiminut pitkään alppihiihdon maajoukkueen yhteistyökumppanina, joten Tanja ja Vesa olivat törmänneet toisiinsa useasti työn merkeissä. Rakkaus leimahti, kun he päättivät lähteä kahville.
– Ne kahvit olivat oikeastaan ensitreffimme. Kahvittelun jälkeen päädyimme nopeasti yhteen ja kihlauduimme vuoden seurustelun jälkeen vuonna 2013.
Pari keskusteli lapsista jo kihlojen yhteydessä, ja kävi ilmi, että molemmat halusivat lapsia.
– Toive lapsista kyti taustalla itse asiassa jo alppihiihtourani aikana. En kuitenkaan miettinyt sitä aktiivisesti, koska perheen perustaminen ei olisi ollut silloin mahdollista. Alppihiihto on vauhdikas laji, jossa on omat loukkaantumisriskinsä. Tuoreena äitinä en olisi ehkä pystynyt laskemaan enää niin täysillä, joten minulle oli selvää, että lasten aika olisi vasta lopettamisen jälkeen.
Tanja ja Vesa juhlivat häitään kesällä 2015. Pian häiden jälkeen Tanja alkoi odottaa kaksosia. Entisen huippu-urheilijan keho kesti hyvin kaksosraskauden rasitukset. Koska Tanja oli tottunut liikkumaan, hänelle oli luontevaa jatkaa urheilua raskauden loppuun asti.
– Pysyin liikkeellä koko odotuksen ajan, vaikka vatsan kasvaessa tahtini hidastuikin. Vielä kuukautta ennen synnytystä olin hiihtoladulla, Tanja muistelee.
Entisen urheilijan paino nousi raskauden aikana 15–20 kiloa. Vuosia timmissä kunnossa ollut Tanja suhtautui vartalonsa muutoksiin luonnollisena osana raskautta.
– On selvää, että vatsalihakset löystyvät ja synnytyksen jälkeen keho näyttää erilaiselta kuin ennen raskautta. Mutta miksipä minun edes tarvitsisi olla samanlaisessa huippukunnossa kuin urheiluvuosinani, Tanja sanoo.
Elämäni onnellisimpia hetkiä ovat ne, kun näen, että lapset oivaltavat jotain itse, Tanja Poutiainen sanoo.
Kahdeksan imetystä yössä
Kaksosvauvat, Silja ja Samuel, syntyivät toukokuussa 2016. Jos urheilijan arki oli ollut kiireistä, nyt se vasta hektistä olikin. Imetys ja rikkonaiset yöt toivat haastetta jaksamiseen.
– En nukkunut aluksi juuri lainkaan, sillä saatoin imettää vauvoja kahdeksan kertaa yössä. Hormonit auttoivat jaksamaan, enkä muista olleeni umpiväsynyt. Useimmiten en nukkunut edes päiväunia.
Vaikka Tanja oli arvannut elämän muuttuvan kaksosvauvojen myötä, vanhemmuuden kokonaisvaltaisuus tuli yllätyksenä. Omat tarpeet saivat jäädä viimeisiksi.
– Ammattiurheilijana keskityin huolehtimaan joka päivä vain itsestäni, mutta yhtäkkiä etusijalla olikin kaksi pientä lasta, jotka kaipasivat huolenpitoani läpi vuorokauden. Onneksi olin valmistautunut siihen jollain tasolla jo ennen lasten syntymää.
Perhe on saanut tukea Rovaniemellä asuvilta Tanjan vanhemmilta ja lähisuvulta, mutta kahden vauvan hoitoon antaminen on haastavaa.
– Kaksosten hoitamiseen tarvitaan useampi henkilö, sillä yksin se on rankkaa. Kunhan lapset vähän kasvavat, pääsemme Vesan kanssa varmasti helpommin viettämään kahdenkeskistä aikaa. Nyt sellaiseen ei oikein ole ollut mahdollisuutta.
Tanja ja Vesa jakavat vanhemmuuden tasapuolisesti. Vaikka Tanja on kotiäitinä kantanut lapsista päävastuun, Vesa on osallistunut vaipan vaihtoon ja pepun pesuun synnytyssairaalasta lähtien.
– Olen huomannut, että jaksamisen kannalta on tärkeää, että molemmat osallistuvat lastenhoitoon. Kun toinen on uupunut, toinen voi ottaa enemmän vastuuta. Vesa on leikkisä isä ja jaksaa touhuta lasten kanssa, Tanja kertoo.
Urheilijana Tanja on tottunut noudattamaan rutiineja kurinalaisesti, joten niiden luominen on ollut hänelle vanhemmuudessa helppoa. Hän on huomannut, että rutiinit ovat tärkeitä myös lapsille. Ne tuovat turvaa.
– Aamu- ja iltarutiinit toistuvat meillä päivittäin samanlaisina. Joskus teemme poikkeuksia, jos illalla on juhlat tai olemme lomareissulla.
Lapset ladulle
Vauva-aika yösyöttöineen on ohi, mutta arki kaksivuotiaiden kaksosten kanssa on yhä niin touhukasta, ettei urheilullinen Tanja ole ehtinyt hiihtoladulle tai rinteeseen.
– En ehdi urheilla juuri lainkaan. Perheemme aktiivisen elämäntavan ansiosta en ole kuitenkaan ahdistunut urheilun puutteesta. Olen pysynyt hyvässä kunnossa, koska juoksen päivät lasten perässä.
Tanja on huomannut, että lapset tarvitsevat ulkoilmaa. Jos he ovat sisällä liian kauan, seinät alkavat kaatua päälle. Tanja kannustaa lapsiaan liikkumaan, mutta aika näyttää, tuleeko heistä kilpaurheilijoita. Kaksosilla on toki jo omat murtomaasukset, joilla he ovat harjoitelleet hiihtämistä ladulla.
– Lasketteluvälineet he saavat vasta ensi talvena, vaikka Silja jo haikailikin Levillä lasten rinteeseen. On mielenkiintoista nähdä, kiinnostuvatko he jostain urheilulajista tosissaan, Tanja kertoo.
Aikaisemmin Tanja innostui omista kisamatkoistaan ja uusista rinteistä, mutta nykyään hän iloitsee seuratessaan, kun hänen lapsensa ihastelevat ja oppivat uusia asioita.
Viime aikoina hän on katsonut onnellisena, kun lapset ovat seisoneet ensi kertaa suksilla kaatumatta ja lähteneet latua eteenpäin. Tai kun taaperot ovat laittaneet muoviruuan leikkikeittiönsä uuniin toppahanskat käsissään, kun ovat nähneet aikuisen laittavan ruokaa uuniin patalappujen kanssa.
– Elämäni onnellisimpia hetkiä ovat ne, kun näen, että lapset oivaltavat jotain itse.
Pienet vauvat ultraruudulla ovat olleet elämäni suurin voitto. Heidän mukanaan tuoma onni ei ole olympiamitalin tavoin ohikiitävää vaan elämänmittaista onnea.
Elämän makein voitto
Kaksoset aloittivat alkuvuodesta päivähoidon. He ovat hoidossa kahtena tai kolmena päivänä viikossa. Tanja on hiljalleen totutellut siihen, että hänellä on taas aikaa itselleen ja omille asioilleen. Entisellä huippu-urheilijalla on kova hinku takaisin alppihiihdon pariin, tällä kertaa tosin taustajoukkoihin.
– Sparraan muutamaa nuorta alppihiihtäjää heidän urallaan. En silti näe itseäni ammattivalmentajana, sillä pienten lasten kanssa en voisi reissata jatkuvasti. Aika näyttää, mikä minusta tulee isona.
Vaikka kaksosarki Rovaniemellä on varsin toisenlaista kuin ammattiurheilijan elämä, Tanja nauttii elämänmuutoksesta, eikä vaihtaisi nykyistä arkeaan mihinkään.
– Elin urheilijana suuren osan vuodesta matkalaukkuelämää maailmalla. En kaipaa sitä. Voitot ja mitalit ovat olleet upeita kokemuksia, mutta kyllä pienet vauvat ultraruudulla ovat olleet elämäni suurin voitto. Heidän mukanaan tuoma onni ei ole olympiamitalin tavoin ohikiitävää vaan elämänmittaista onnea.
Artikkeli on julkaistu Kaksplussan numerossa 3/2018.
Jaa oma kokemuksesi