Minun tarinani 17.06.2019 Päivitetty 06.02.2023

Katri tuli raskaaksi vankilan vierashuoneessa: ”Sain soittaa isälle, kun vauva oli syntynyt”

Katrin mies Jarkko on elinkautisvanki, joka ei ole koskaan asunut tyttäriensä kanssa samassa kodissa.

Teksti
Hanna Parviainen
Kuvat
Sara Pihlaja
31 kommenttia

Lastenhuoneessa on hämärää. On lauantaiaamu ja kello on viisi. Katri hiipii herättämään tyttärensä Islan, 2, ja Aadan, 10. Kuudelta he istuvat pimeään autoon. Isla on jo alkanut tottua lauantaiaamujen reissuun, jonka kohteena on vankila. Vauvana hän itki aina autossa.

Kaksi tuntia kestävän matkan jälkeen tytöt tapaavat isänsä. Isän voi tavata vain silloin tällöin, vain lauantaisin, vain neljänkymmenen minuutin ajan. Tyttöjen isä, Jarkko, on elinkautisvanki. Hän on ollut jo yli kymmenen vuotta vankilassa suljetulla osastolla.

Jarkolle varattu lapsitapaamisen aika on lauantaisin puoli yhdeksältä. Se on lasten pitkän matkan vuoksi hirvittävän aikaisin.

– Lapsitapaamisia on iltapäivällä kahteen asti, mutta Jarkolle on annettu kaikista hankalin aika. Se tuntuu kurjalta lapsia kohtaan, Katri sanoo.

Perillä Aada juoksee kädet ojossa Jarkon syliin. Vankilan perhetyöntekijät ihmettelevät sitä aina. Mistään ei huomaa, että isä ja lapset eivät ole koskaan asuneet yhdessä. Syliin juokseminen ilahduttaa Katria.

Huoneessa on leluja, joilla isä ja lapset voivat leikkiä. Katrin tehtävänä on istua seinän vieressä olevalla tuolilla. Puoliso ei saa koskea vankiin, mutta lapset saavat olla isän sylissäkin. Aada aloittaa lautapelien pelaamiset ja juttelut heti, mutta Isla ujostelee.

− Kun aika on täynnä, kaiken täytyy päättyä sillä sekunnilla. Yhtään paria ei käännetä muistipelissä, eikä yhtään halia anneta. Jos ohjetta ei noudateta, seuraava tapaaminen voidaan perua. Se on Aadalle rankkaa, Katri suree.

Kotimatkalla Katri katsoo peruutuspeilistä Aadaa. Tytön silmissä kimmeltävät kyyneleet. Katrin tehtävänä on ajaa ja olla vahva.

– Lähdön hetkellä Aada halaa isäänsä ja kertoo, miten paljon hän tätä rakastaa, ja sitten me taas ajamme kauas pois isän luota. Sydämeni murtuu, kun näen lapsen kyyneleet.

Ajaessaan Katri surffailee radiokanavilla ja etsii reipasta musiikkia. Hempeä musiikki saisi hänetkin kyyneliin.

Tapaaminen korostaa ikävää ja on matkoineen iso projekti, joten Katri ja Jarkko päättivät, että lasten kannalta on parasta tavata vain kerran kuussa.

Vangin vaimoksi

Katri ja Jarkko tunsivat toisensa jo yläasteella. Jarkko oli Katrin isoveljen ystävä. Hieman yli parikymppisenä Katri kuuli, että Jarkko oli saanut elinkautisen tuomion. Katri alkoi kirjoittaa hänelle piristykseksi kuulumisiaan. Kirjeessään Katri kertoi villistä nuoruudestaan ja bilereissuistaan.

– Jarkko huolestui minusta. Hän kehotti minua vaihtamaan kaveripiiriä ja lähtemään muualle opiskelemaan. Tein niin, mikä varmasti pelasti minut monelta pahalta. Kirjoittelimme enemmän ja aloin käydä tapaamassa häntä.

Isän kirje vankilasta pienelle tyttärelle.

Katrin ja Jarkon suhde syttyi kirjeenvaihdosta. Nyt isä kirjoittaa lapsilleen, joita hän näkee vain kerran kuussa.

Jarkon ja Katrin välille syntyi vahva ja lämmin suhde. Katri huomasi ihastuneensa Jarkkoon.

– Jarkon tekemä henkirikos ei pelästyttänyt minua. Ajattelen, että kaikella on tarkoituksensa, vaikka sitä ei aina pystyisi ymmärtämään. Ennen tuomiota Jarkon elämä oli villiä ja vaarallista. Tuomion jälkeen hölmöilyt loppuivat, Katri kertoo.

Katrin kanssa Jarkko ei ollut koskaan huonokäytöksinen tai väkivaltainen.

– Jarkon seura sai minut iloiseksi, ja sanoin monta kertaa, että haluaisin naimisiin hänen kanssaan. Jarkko sanoi, että välittää minusta eikä halua sitoa minua elinkautiseen, sillä ansaitsisin parempaa. En antanut periksi, elin vain hänelle.

”Valitse mies tai vanhempasi!”

Kaverit viettivät viikonloput baareissa, Katri vankilassa. Rakkaus vaati paljon.

− Äitini käski valitsemaan Jarkon ja perheen väliltä. Valitsin Jarkon. Mieheni ei ollut koskaan tervetullut vanhempieni luo, joten minäkin lopetin vierailut heidän luonaan.

Ja olihan suhde sinetöity jo aiemmin. Kun Katri oli ollut 13-vuotias ja mennyt tutustumaan yläasteeseen, Jarkko oli ollut luokassa, jossa Katri ystävineen piipahti.

– Jarkko tunnisti minut kaverinsa siskoksi, tökkäsi kynällä ja sanoi: sinusta otan vaimon itselleni. Se sitten toteutuikin lopulta, kun Jarkko huomasi, että olen tosissani. Hän lupautui menemään naimisiin kanssani.

Pari vihittiin vankilassa. Vankila ei päästänyt todistajaksi Jarkon veljeä; vain vartijat todistivat vihkimistä. Se oli prinsessahäistä unelmoineelle Katrille kova pala, mutta pappi muistutti, että he voivat järjestää suuret juhlat sitten myöhemmin, kun vankila-aika on ohi.

Elämän suurin unelma

Valittuaan liiton vangin kanssa Katri joutui pohtimaan vaikeita tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Hän mietti, voisiko hänestä koskaan tulla äitiä. Olisiko hänellä oikeutta synnyttää lasta, joka joutuisi tapaamaan koko lapsuutensa ajan isäänsä vankilassa? Kärsisikö lapsi?

Lapsi oli kuitenkin Katrin elämän suurin unelma.

− Työterveyslääkäri sanoi, että kun Jarkko vapautuu, on ehkä liian myöhäistä. Hän valoi minuun uskoa ja sanoi, että lapsella on varmasti hyvä lapsuus. Ymmärsin, että minulla on oikeus tulla äidiksi.

Katrin ehto vauvan yrittämiselle oli Jarkon osallistuminen vanhemmuuskurssille ja päihdekuntoutukseen.

– Jarkko sanoi, että hänen lapsensa ei tulisi koskaan näkemään vanhempiaan humalassa. Rankan lapsuuden kokemukset painavat Jarkkoa yhä. Hän näkee vieläkin painajaisia siitä, miten isäpuoli pahoinpitelee äidin sairaalakuntoon, Katri sanoo.

Jarkko anoi perhetapaamisia. Ne myönnettiin hänelle. Perhetapaamisessa vanki ja puoliso voivat viettää vankilasta riippuen 2,5–5 tuntia kahdestaan huoneistossa, jossa on keittiö, olohuone, makuuhuone ja suihku. Katri jätti lääkärikäynnin jälkeen pillerit pois.

Lapsenteko vankilassa oli melko kaukana romanttisesta rakkauden hedelmä -ajatuksesta, mutta Aada sai heti alkunsa. Raskaus oli suvulle sokki.

Vankilaleima lapsen otsassa

Katri sai kuulla ilkeitä sanoja itsekkyydestään ja lapsen elämän pilaamisesta. Katrin vakituinen virka, kaunis koti ja terveet elämäntavat eivät auttaneet, kun arvostelijat näkivät vain vankilaleiman lapsen otsassa. Ystävät, neuvola ja työnantaja kuitenkin tukivat Katria.

– Jarkko seurasi raskautta viikko viikolta kirjeideni avulla. Hän ei päässyt mukaan synnytykseen, mutta sain soittaa hänelle, kun vauva oli syntynyt, Katri muistelee.

Lapsi ja vanhempien hääkuva.

Lapset eivät ole koskaan asuneet isänsä kanssa saman katon alla.

Jarkko näki Aadan ensimmäisen kerran, kun tyttö oli viikon ikäinen. Mies herkistyi kyyneliin. Parin onnea varjosti kuitenkin iso huoli: vauvalla todettiin heti syntymän jälkeen sydänvika. Menettämisen pelko oli kova.

– Oli raskasta ja pelottavaa olla tilanteessa yksin. Kun Aada joutui vauvana isoon sydänleikkaukseen, Jarkolle ei välitetty tietoa leikkauksen onnistumisesta vaan sanottiin kylmästi, että vanki soittaa itse seuraavan päivän soittoajalla. Se oli julmaa. Mielestäni olisi tärkeää, että vanginkin isyyttä tuettaisiin, Katri sanoo.

Kaksi puhelua päivässä

Jarkko on ollut neljässä eri vankilassa. Yhdessä niistä hän sai muutamia kertoja viikonlopun mittaisia kotilomia. Yhdellä niistä Isla sai alkunsa.

– Halusimme ehdottomasti Aadalle sisaruksen. Ennen Islaa minulla oli kaksi keskenmenoa. Ne olivat musertavia, kun jouduin nekin kokemaan yksin. Halusimme silti yrittää uudestaan.

Jarkko ei päässyt Islankaan synnytykseen, mutta näki tämän jo neljän päivän päästä synnytyksestä. Ristiäisiin hän pääsi kotilomalle. Nykyään kotilomia tai tapaamisia kahdestaan puolison kanssa ei ole myönnetty.

Jarkko saa soittaa kaksi kertaa päivässä viiden minuutin puhelun. Silloin hän haluaa kuulla päivän tapahtumat ja Aadan koenumerot.

– Jarkko kyselee, mitä Isla tekee. Millainen ilme hänellä on, millä lelulla hän leikkii. En joka päivä jaksaisi raportoida pikkuasioita arjen kiireiden keskellä, mutta ymmärrän, että Jarkko menettää hirveästi, kun ei saa olla kotona lasten ollessa pieniä.

Voiko kavereille kertoa?

Kun Aada aloitti koulun, hän kysyi, saako hän kertoa luokkakavereilleen, että isi on vankilassa. Katri vastasi, että tietenkin saa, eihän se ole salaisuus. Sen linjan Katri on valinnut aina.

Illalla Katri kysyi tyttäreltään, mitä kaverit olivat sanoneet. Kaverit olivat tokaisseet vain ”okei”. Asia oli kavereiden osalta sillä selvä, mutta lasten vanhempien osalta ei.

Vanhempainillassa Katri kertoi, että vanhemmat saavat kysyä häneltä mitä vain, mutta Aada ei saa kärsiä mistään. Vanhemmat kuuntelivat, kyselivät ja kiittivät rehellisyydestä.

”Joskus huudan puhelimessa miehelleni, että jumalauta syöt valmista ruokaa ja treenaat, ja minä yksin selviän kaikesta.”

Katri ja lapset käyvät lastentapahtumissa, ulkoilevat ja leikkivät perheen koiran kanssa. Katri sisustaa perheen kotia, jossa esillä on paljon valokuvia perheestä. Aada harrastaa ratsastusta ja kuoroa. Vaikka lapset ovat Katrille kaikki kaikessa, hän on usein yksinäinen.

– Järjestän ohjelmaa, koska en uskalla pysähtyä. Joskus huudan puhelimessa turhaan miehelleni, että jumalauta sinä syöt siellä valmista ruokaa ja treenaat, ja minä joudun yksin selviämään kaikesta. Jarkko kuuntelee ja pyytää anteeksi. Perhe on hänelle ainoa syy jaksaa vankilan rankkoja olosuhteita. En ole silti ikinä katunut valintaani. Minulla on maailman paras mies ja lapsilla paras isä, Katri sanoo.

”Äidin ja isin rakkaat”

Neljäsluokkalaisen Aadan mielestä siinä ei ole mitään ihmeellistä, että isä on vankilassa. Surullista tietenkin on se, että isää on kova ikävä ja että häntä voi tavata vain harvoin.

Vapautumisesta ei ole vielä tietoa. Voi olla, että Jarkko pääsee kotiin jo tänä vuonna, mutta pahimmassa tapauksessa tuomio voi kestää koko Aadan jäljellä olevan lapsuuden ajan.

”Onneksi uskalsimme perustaa perheen. Muuten olisimme menettäneet valtavasti.”

Suljetulta osastolta vapautuminen ei ole helppo juttu. Vaikka koko perhe odottaa Jarkon mahdollista nopeaakin kotiutumista, tilanne on uusi.

– Uskon, että Jarkon hölmöilyt on hölmöilty ja hän on ihana isä ja puoliso myös siviilissä. Toivon, että muut ymmärtävät, että Jarkko on sovittanut rikoksensa, Katri miettii.

Tavallisen perhearjen lisäksi Katrilla on tulevaisuuteen yksi haave. Hän toivoo, että heille suotaisiin vielä yksi vauva, jonka odotusajan, synnytyksen ja ensimmäiset hymyt Jarkko saisi olla jakamassa hänen kanssaan.

”Äidin ja isin rakkaat”, Katri kirjoittaa illalla Instagramissa julkaisemansa kuvan yhteyteen saatuaan tytöt nukkumaan.

– Perhe on Jarkolle ja minulle kaikki kaikessa. Onneksi uskalsimme perustaa perheen. Muuten olisimme menettäneet valtavasti. Jos tästä kaikesta selviämme, mikään ei voi erottaa meitä.

Haastateltujen nimet on muutettu.

Kommentit (31)

Täytyy myöntää, että tämä juttu ärsytti ainakin itseäni suunnattomasti. On aikalailla kohtuutonta valittaa ja arvostella liian lepsua vankilajärjestelmäämme. Murhaajille ja raiskaajille pitäisi olla ukoistetut vankilat Venäjällä, sitten he tosiaan ”sovittaisivat” tekojaan. Tässä kerrottiin vaan asioita yksipuolisesti, ei se ”Jarkko” ole niin kunnollinen mies, jos on istunut jo paljon eri vankiloissa, oltaisiin suoraan kerrottu mitä mies on tehnyt, minkä vuoksi on suljetulla. Tämän ”Katrin” tulisi olla kiitollinen näin lepsusta järjestelmästä, mikä antaa vankeille perhetapaamisia yms… ja jopa lomia vankilasta, mitä ei mielestäni kuuluisi antaa. Mielestäni vankilan kuuluisi olla varsinkin murhaajille ja raiskaajille sellainen paikka, missä otetaan kaikki ylellisyydet pois, kuten televisio, puhelin, tietokoneet yms… saisi pärjätä yleisen osaston televisiolla, ,niin kuin esim. Yhdysvalloissa yms.. ja kirjoilla. Mielestäni murhaa ei koskaan voi sovittaa vankilassa!

Onneksi olkoon toimittaja Hanna Parviainen, harva olisi onnistunut näin täydellisesti edes tästä jutusta näin yksipuolisella näkemyksellä ja kritiikittömällä kerronnalla saamaan tarinaa, joka herättää varmasti silkkaa vihaa ja ärtymystä lukijoissa.

Läheisriippuvuusko tekee ihmisestä tuollaisen? Ihan kamalaa sekoilua koko juttu. Säälittää lapset.

Voi, lapsi-parat!
Sulaa hulluutta koko tarina. Ihan puistattaa!
Luoja varjelkoon, ettei nainen tehnyt elämänsä virhettä.

Olipa kovin kritiikitön juttu.

Lapset ovat tietysti viattomia. Toivon heille kaikkea hyvää.

Mutta kylläpä olivat Katri ja miehensä uhreiksi kuvattuina! Heitä vainoavat jutun mukaan vankila (Jarkolle annettu huonoin perhetapaamisaika), tytön kiintymystä ihmettelevät perhetyöntekijät, tuomitseva suku, ennakkoluuloiset vanhemmat.. Jutussa Katri ei sen sijaan tunnu näkevän itsellään tai miehellään vastuuta mistään.

Miettikö kukaan muu juttua lukiessaan, miksi ”Jarkko” on yhä suljetussa vankilassa. Ja miksi hänelle ei enää myönnetä kotijaksoja, vaikka aiemmin on myönnetty. Syntyy käsitys, että ilman Katrin nimeämiä ”hölmöilyjä” eivät ole sujuneet lähivuodetkaan.

Kyllä, mietin. Tärkeää olisi kertoa, edes yhden osapuolen, koko totuus. Eihän siinä ole mitään hävettävää ;)

Niinpä

Voi ’Katri’, kun murha ei ole mikään hölmöily. Kaahailu tai oluttölkin varastaminen voivat olla nuoruuden hölmöilyjä, mutta murha on osoitus täyden psykopaatin luonteesta. Vankilan suljetulle osastolle päätyvät vain kaikista raaimmat murhaajat. Onkohan tappanut useita kerralla. Olisi voinut tuo nainen valita vähän fiksummin. Ei ihme, että perhe hylkäsi. Olisin toiminut samoin.

Mielenkiintoinen perheen ja vaimon näkökulmasta kirjoitettu juttu. Samaa mieltä, että periaatteessa virheen tehnyt ansaitsee tilaisuuden yrittää uudelleen. Jotkut virheet tosin ovat niin suuria, että niistä saa kärsiä lopun ikäänsä niin tekijä kuin uhri(t) ja vaikka olisi rangaistuksensa kärsinyt vankilassa, niin tehtyä ei saa koskaan tekemättömäksi. Jutun perusteella emme tosin voi tietää yksityiskohtia tapauksesta emmekä juuri mitään siitä, mitä jutun isä teostaan ajattelee nyt. Itse mietin sitä, että mahdollinen isän vapautuminen – niin toivottu kuin se onkin – ei varmasti tule kuitenkaan olemaan mikään helppo juttu perheelle tai isälle itselleen. Jos on asunut laitoksessa kauan, on varmasti haastavaa sopeutua elämään sen ulkopuolella. Jos pari ja perhe ei ole koskaan asunut yhdessä, ja isä aikoo muuttaa perheensä luo, on edessä varmasti isoja haasteita kaikille. Melkoisia esteitähän pari on jutun perusteella kyllä jo ylittänytkin. Menneisyydestään ei pääse kukaan eroon, mutta kenenkään ei tarvitse olla täysin menneisyytensä vanki ja toistaa samoja virheitä. Toivon siis perheelle paljon voimia ja hyvää tulevaisuutta!

Ei ole tainnut Jarkon päihdekuntoutus ihan onnistua, kun ei lomat pyöri, eikä ole päässyt avotaloon.

Ööh. Siis Jarkkohan on vankilassa tötöillyt todellakin jotain, kun on siellä vieläkin eikä pääse lomille eikä puolison kanssa tapaamisia myönnetä enää. Se vaan jätetään sujuvasti kertomatta. Ei tuollaisen isyyttä tarvitsekaan tukea.

Niin riisti toiselta ihmiseltä hengen, ELINKAUTINEN.

Olisihan se mukava, jos tarina olisi totuudenmukainen kaikilta kohdiiltaan?

Vanhemman tapaaminen on lapsen oikeus, ei vanhemman. Lain mukaan lapsella on oikeus tavata sitä vanhempaa, jonka luona hän ei asu silloin, kun se on hänen etunsa mukaista. Jutun perusteella vaikuttaa, että tapaamiset ovat lapsen edun mukaisia. Silloin vanhemman mahdolliset hölmöilyt eivät saisi vaikuttaa tapaamisiin.

Kiitos valaisevasta artikkelista!
Lähtökohtaisesti uskon samaan kuin jutun ”Katrikin”. Kun tuomio on lusittu, niin teko on sovitettu. Uskon myös siihen, että joka ikisellä entisellä vangilla on oikeus uuteen mahdollisuuteen elämässä. En ole naiivi, kun uskon tähän, sillä itsekin kokenut jotakin ja nähnyt hyvin läheltä.
Ymmärrän, että ihmisiä pelottaa vankilassa olleet, ja kyllä minullakin on terve itsesuojeluvaisto, mutta kuitenkin ihmiset voisivat muistaa lähimmäisen rakkauden useammin.

Kyllä on henkirikoksen tekijällä helppoa, kun tuomion kärsittyään teko on sovitettu. Töistä on meillä, henkirikoksen uhrien omaisilla. Loppuelämän kärsin siitä, että yksi hullu päätti lopettaa poikani elämän. Itse pysyisin kaukana näistä venkuloista. Heidän seurastaan ei koidu muuta kuin ikävyyksiä.

Niinpä.
Minulta yksi ihmiseksi kelpaaton tappoi isän, äidiltäni miehen ja isoisältäni ainoan lapsen.
5-vuotiaana kaikki rikkui. Perhe joutui tikun nokkaan ilkutuksi ja hyljityksi. Minua rääkkäsivät koulussa opettajat ja oppilaat, paariaan kun kuuluin.
Tappaja ei saanut edes elinkautista. Palasi jatkamaan turhaa eloaan yhteiskunnan elättinä.
Ei. Minulta ei liikene sympatiaa tappajille. Itsekästä oli sikiintyä moisen kanssa.

Hei hei.
Työssäkäyväkin on yhteisön elätti.
Siellä se kopioi kouluttajien mielipiteistä
itselleen työtehtäviinsä ratkaisuja.
Ja joutuu käyttämään kirjoja,
eli olemaan kirjojen
näppäilijöiden ansassa.
Ja nuo käsityöläiset, kopioi
aiempien osaajien teoksia.
Että niin, yksi teoria,
tunneteoria, miksi vanki
snaippaa apinan, on,
että siinä oli vangille
yksi keino päästä ryhmään,
jossa on samanhenkistä väkeä!

Sellaista että säännöillä ei ole väliä.
Millä.
Kirjoittamattomilla.

Läheistäni kosketti henkirikos. Tekijä, lapseton nuori mies, istuu elinkautista. Läheiseni menetti lapsensa, mahdolliset tulevat lapsenlapsensa, terveytensä. Minun lapseni menetti sisarensa, osan isästään, mahdolliset siskonsa lapset. En vieläkään, vuosien jälkeen, pystyisi lukemaan tuollaista kirjoitusta tästä murhaajasta.
Mielestäni hän ainakin teollaan otti pois niin paljon niin monelta että on täysin oikeutettua hänelle myös kärsiä tekonsa seurauksia.
Pääsääntöisesti vankilaan joudutaan syystä. Olen samaa mieltä kuin edellä että jos menet naimisiin vangin kanssa ja teet hänen kanssaan lapsia niin teko on hyvin harkittu ja mahdolliset negatiiviset seuraukset hyvin tiedossa. Läheiseni ja lapseni eivät ole saaneet valita onko heidän tyttärensä ja siskonsa elossa vai ei.

Isäni on elinkautisvanki, pääsi pois vankilasta istuttuaan 12 vuotta, ensimmäisen neljän vuoden jälkeen pääsi avolle ja sitten alkoi kotilomat pyörimään normaalisti, vietti 8-vuotta siis avovankilassa (anoi armahdusta useasti ja sitä puollettiin, ei kuitenkaan myönnetty). Olen ollut itse jo aikuinen kun isäni päätyi vankilaan ja hän vapautui muutama vuosi sitten.
Joku tässä jutussa mättää, jutun mies on istunut jo pitkään ja edelleen suljetulla, on ollut lomat ja sitten ne loppuivat. Ihan syyttä suotta on suljetulla, eikä pääse lomille? Miksi? Ei taida tämä isä mikään malli-isä olla…

Tämä! Elinkautisvankikin pääsee hyvällä käytöksellä nopeasti avotaloon & lomille, jollainen myönnetään myös vastasyntynyttä lasta katsomaan. Jos tämä mies on joutunut avolta kivitalon & suljetulle, siihen on painava syy – ei mikään päihteiden käytöstä kiinni jääminen kerran tai kaksi aja suljetulle pysyvästi.

”Tuomion jälkeen hölmöilyt loppuivat”. Olisiko jotain tekemistä sen kanssa, että kaveri pantiin lukkojen taakse? Hölmöilykin on suljetussa laitoksessa hieman haastavampaa kuin vapaalla.

Tuttuni nai miehen, joka oli tehnyt tapon. Hän oli jo kärsinyt rangaistuksen ja oli uskossa. Aikansa meni mukavasti mutta sitten mies tappoi lapset.

Kauniisti kirjoitettu tarina. Mietityttää kuitenkin se, että tarinan ”Jarkko” on suorittanut jo ilmeisen pitkään tuomiotaan ja edelleen on suljetulla osastolla suljetussa laitoksessa. Ja nyt menossa neljäs vankila. Välissä on kuitenkin ollut laitoksessa, josta päässyt lomille. Jostain syystä lomaoikeus on peruttu, laitos vaihtunut, Jarkko ei ole avolaitoksessa tai edes avo-osastolla, joihin vankiloissa pääsääntöisesti kuitenkin mahdollisuus on mikäli tuomiotaan suorittaa rikkeittä ja päihteittä ja rangaistusajan suunnitelmaa noudattaen. Jutusta käy ilmi, ettei Jarkolle myönnetä enää edes valvomattomia ns. perhetapaamisia eli näin paremmin tapausta tuntematta, mutta vankiloiden käytäntöjä tuntien, voisi päätellä, ettei tapaamisten ehtoja ehkä ole noudatettu.
Lasten kannalta tilanne toki on ikävä. Heille vanhemmat ovat tärkeitä, tottakai.
Toivotaan, lasten vuoksi, että heidän isänsäkin elämä tasaantuu ja tapaamiset vapautuu. Se vaatii kuitenkin sitoutumista ja vankiloiden sääntöjen noudattamista. Semmoista se on.
Hyvät jatkot kaikille tarinan henkilöille!

Koskettava kertomus ❤ Toivottavasti saatte pian elää yhdessä saman katon alla.
Turhaa mäyhäämistä elinkautisvangista ja murhamiehestä vai onko teillä tarkkaakin tietoa tuon kirjoituksen perusteella miehen tuomioon liittyen? Ei minun silmiini osunut ainakaan mtn tietoa siitä joten….taustoista tuomioon ei tiedetä niin kannattaako huudella jos ei mistään mitään tiedä 🤔 voihan se uhri olla ollut raiskaaja, pedofiili tms….voihan se olla ollut ihan joku tavan koston/muun harkitun yhteenoton ”hävinnyt” osapuoli tai mikälie tahansa….tuskin kuitenkaan ihan ventovieras vastaan kävelijä..jos miettii että tuomio ollut murha. Enkä tarkoita että missään tapauksessa toisen ihmisen tappaminen olisi siis hyväksyttyä.
Mies suorittaa nyt rangaistustaan eli hyvä niin.
Jaa’a en tiedä, mutta pelkästään tuon kerronnan perusteella sanoisin että tämä Jarkko aidosti rakastaa lapsiaan ja Katria sekä on joihinkin isäukkoihin verrattuna enemmän läsnä kuin moni muu vapaalla kulkeva lapsiensa elämässä.
Kannattais aina hetki mietiskellä ennen kuin avaa sen saakelin suuren suunsa ja luulee itse olevansa niin helvetin täydellinen ja oikeutettu arvostelemaan muita vaikka ei kissan paskan vertaa mistään (toistan😂) mitään tiedä 😆
Toivon teidän perheelle kaikkea hyvää 😊 Ja Katri, olet äärettömän vahva nainen, huh!

peukutan – lasten hyvinvointihan on selvästi jutun pointti

Onpa naivi tarina. En kyllä käsitä, miksi tällaisista valinnoista pitää kirjoitella tällainen uhriutuva, päätä silittelevä artikkeli. ”Leikin pitää loppua sillä sekunnilla,,kun aika loppuu”. Niin? Se on vanhempien tehtävä valmistella ajan loppumista kohti tilanteita, eikä uhriutuen valittaa miten ilkeitä murhaajaa kohtaan ollaan. Jos valitsee miehekseen murhaajan, on ymmärrettävä, että saa itsekin sitä sivuavaa kohtelua, koska miehelle ei voida antaa päänsilitystä siksi, että sai perheen. Lapsiraukat, jotka saavat aikanaan tietää, että isänsä on murhaaja, ja vielä kotona opetetaan, ettei se niin paha asia ole.

Hei!
Olisi mielenkiintoista kuulla myös kyseisen henkirikoksen uhrin perheen koskettava tarina. Lasten elämä, jossa he tapaavat isäänsä vain vankilassa, on harkittua. Vangin lasten ja perheen surulla mässäily tälläisessä tapauksessa pistää mietityttämään, millaista surua ja tuskaa henkirikoksen kohteeksi joutuneen perhe kokee. He ei eivät näe perheenjäsentä enää koskaan. Siitä ei kuitenkaan lue tämän jutun yhteydessä, joita teillä on jo kaksi.

Melko suppea näkökulma aiheeseen minusta. Liekö oikeaa moraalista vastausta. Kolikolla on kuitenkin aina kääntöpuoli.

Ymmärrän näkökantasi, mietteliäs, mutta näen asian toisin. Tämän jutun pointti ei ole henkirikoksen uhrin perheessä, ja vaikka siitä olisi varmasti aihetta vaikka omaksi jutukseen, tämän tarinan kerronnassa sillä ei ole merkitystä. Tällaisenaan juttu avaa tärkeää ja tuntematonta puolta siitä, millaista on tuomion kärsineen ja omaisten sopeutuminen arkeen yhteiskunnassamme.

Luin tarinasi. Toivon perheellesi kaikkea hyvää. Jaksamista Katri sinulle ja Toivon, että voitte olla perheenä yhdessä. Kyllä isi vielä tulee luoksenne ja saatte olla täydellinen perhe❤

Mikä on täydellinen perhe??

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X