Minun tarinani 17.09.2016 Päivitetty 20.03.2024

Kolmosten äiti: ”On ihanaa saada monta lasta kerralla”

Maria ja Seppo Rinteen kolmoset olivat tulla maailmaan aivan liian aikaisin. Onnellisesti päättynyt odotus sai Marian oivaltamaan, mille asioille hän haluaa elämässään omistautua.

Teksti
Minna Kurvinen
Kuvat
Petri Blomqvist/Otavamedia

Onko siellä ketään? Tutkimuspöydällä makaava Maria Rinne osoitti kysymyksensä lääkärille, joka oli jäänyt tuijottamaan ultraäänilaitteen ruutua hiljaa.

– Onhan täällä näitä.

Ennen kuin lääkäri ehti tarkentaa, Marian mies Seppo oli jo laskenut sikiöt ruudulta. Niitä oli kolme.

Marian teki mieli kiljua onnesta.

Pian takaraivoon hiipi pelko. Mitä jos tämäkin odotus päättyisi kyyneliin?

Nuori aviopari oli haaveillut perheenlisäyksestä seurusteluajoistaan saakka. Kahta vuotta aiemmin toive näytti jo toteutuvan, kun Maria alkoi odottaa kaksosia. Sitten istukkaan pääsi streptokokkibakteeri, joka käynnisti synnytyksen etuajassa. Mitään ei ollut tehtävissä.

Miten pitkään nämä tulokkaat pysyisivät kohdussa?

Lue myös: Koskettava tositarina: Kaksonen kuoli kohtuun, sama oli tapahtua myös toisessa raskaudessa

Pelko varjosti päivin ja öin

Oikeastaan Maria oli jo aavistanut, että hän kantoi useampaa kuin yhtä lasta. Vatsa oli alkanut pyöristyä niin nopeasti, että hänen oli pitänyt hankkia äitiyshousut jo viidennellä raskausviikolla.

Näin tämän pitikin mennä, Maria ajatteli.

Kotona mies säntäsi heti lainalaskurille tarkistamaan, kuinka paljon lainaa uuteen autoon ja asuntoon tarvittaisiin.

Rauhoitu, sanoi Maria. He eivät muuttaisi tai ostaisi yhtään mitään ennen kuin heillä olisi kolme tuhisevaa nyyttiä käsivarsillaan.

Maria rakasti jo vauvojaan mutta ei uskaltanut luottaa näiden selviämiseen. Hän jutteli vatsalleen ja rapsutteli sitä, oli varovaisen iloinen jokaisesta päivästä ja yöstä, jonka sikiöt kasvoivat kohdussa.

Marian mieltä oli jäänyt kaihertamaan, että heidän kuolleet kaksosensa olivat jääneet nimettömiksi. Siksi pariskunta sopi, että nämä vauvat nimettäisiin Jaakoksi, Eevaksi ja Lenniksi – kävi miten kävi.

Vaikka läheiset jakoivat odottavien vanhempien ilon, kaikki eivät valinneet sanojaan tahdikkaasti. Muutama puolituttu esitti pariskunnalle osanottonsa kolmosraskauden vuoksi. Erityisen pahalta Mariasta tuntui kuulla kommentti, ettei kolmen vauvan kanssa voisi elää.

Onneksi neuvolassa ja monikkoperhevalmennuksessa saattoi puhua kaikista tunteistaan. Etenkin monikkoperhevalmennuksen kannustava ilmapiiri auttoi Mariaa suhtautumaan tulevaan luottavaisemmin.

– Jokaisella valmentajalla oli itsellään monikot. Kun he kertoivat sektiosta ja siitä, millaista vauva-aika on, pelot kääntyivät positiiviseksi, Maria muistelee nyt, yli kuusi vuotta myöhemmin.

Terveydenhoitajat ja lääkärit seurasivat Marian ja vauvojen vointia tiiviisti koko raskauden ajan. Siitä huolimatta eräänä huhtikuisena tiistaina näytti siltä, että Marian pahin pelko toteutuu.

Lue lisää: Monisikiöraskaus

Äkkilähtö ambulanssilla

Rutiinitarkastuksessa kävi ilmi, että kohdunsuu oli jo kaksi senttiä auki, vaikka menossa oli vasta 23. raskausviikko.

– Soita miehellesi. Sinä lähdet nyt saman tien Kuopioon, lääkäri komensi.

Maria sai kortisonipiikin, joka jouduttaisi vauvojen keuhkojen kypsymistä. Mies ehti mukaan ambulanssiin, joka lähti kiitämään kohti yliopistollista sairaalaa.

Otan vastaan sen, mitä tulee, ajatteli Maria. Nyt tehdään, mitä pystytään.

Lääkärit onnistuivat estämään ennenaikaisen synnytyksen. Marian piti kuitenkin jäädä Kuopioon hoidettavaksi, jotta apu olisi tarvittaessa lähellä.

Sairaalajaksosta tuli rankka. Maria pystyi makaamaan vain vasemmalla kyljellään, koska yksi vauvoista painoi oikeaa puolta kipeästi. Selällään hän ei saanut henkeä.

– Tiesin, että minulla tulee olemaan iso maha, mutta en voinut kuvitellakaan, miten iso se lopulta oli.

Päivän kohokohta olivat vessakäynnit, koska silloin sai nousta jalkeille. Maria yritti saada aikansa kulumaan huonekaverin kanssa juttelemalla ja Vares-dekkareita lukemalla.

Synnytys oli käynnistyä uudelleen 30. raskausviikolla, mutta lääketiede voitti jälleen.

– Jälkeenpäin olen ajatellut, että jos en olisi joutunut sairaalaan, lapset olisivat varmaan syntyneet eteisen lattialle.

Taistelijat keskoskaapissa

Kolmoset syntyivät lopulta suunnitellulla sektiolla 15. kesäkuuta, paria kuukautta ennen laskettua aikaa. Leikkaus tehtiin puudutuksessa. Kun vauvat päästivät ensiparkaisunsa minuutin välein, molemmat vanhemmat itkivät helpotuksesta.

Meillä on poika! Meillä on tyttö! Meillä on poika!

Pienin vauvoista painoi puolitoista kiloa, suurinkin vajaat kaksi kiloa. Viimeisenä syntynyt poika oli ainoa, jolle äiti sai antaa suukon ennen kuin kolmikko vietiin tehohoitoon.

Maria pääsi suoraan heräämöstä katsomaan pikkuisiaan, jotka makasivat keskoskaapissa nenä-mahaletkuissa. Hellyys täytti tuoreiden vanhempien mielen. Meidän taistelijat!

Maria oli koko raskauden ajan ajatellut, että ensimmäisenä maailmaan putkahtavasta pojasta tulisi Jaakko. Poika ei kuitenkaan ollut yhtään Jaakon näköinen, joten vanhemmat nimesivät hänet Lenniksi.

Rinteet kävivät heti syntymäpäivän iltana ilmoittamassa hoitajille, ettei lapsia tarvitsisi enää kutsua A-, B- ja C-vauvoiksi. Jokainen lapsi sai sänkynsä päätyyn kauniin nimilapun.

Kolmen päivän kuluttua vauvat siirrettiin teho-osastolle Jyväskylään ja Maria sai lähteä kotiin. Hän naurahtaa muistellessaan vapauden tunnetta, joka kahden kuukauden vuodelevon jälkeen iski.

– Ensimmäisenä piti hakea kokista ja juustohampurilainen! Pysähdyimme matkalla varmaan joka toiselle bussipysäkille ihan vaan siksi, että sai pysähtyä.

Seuraavina viikkoina haavaansa parannellut Maria ja hänen miehensä haalivat kokoon puuttuvia vauvatarvikkeita. Ystävät toivat lainaan monen äitiyspakkauksen verran vaatteita. Tuttipulloja kertyi lopulta neljäkymmentä.

Lue myös: Koskettava tositarina: 465-grammaisena syntynyt pikkukeskonen selvisi

”Nyt tiedän, mikä minusta tulee isona”

Kuukausi tehohoidossa riitti Lennille, Eevalle ja Jaakolle. Viimeisenä sairaalayönä koko perhe yöpyi perhehuoneessa, jossa vanhemmat saivat harjoitella vauvojen hoitamista ilman piuhoja ja piippailevia koneita.

Seuraavana päivänä Jyväskylä hikoili kolmenkymmenen asteen helteessä. Eevan omahoitaja saattoi perheen sairaalan ulko-oville ja puhkesi kyyneliin. Maria halasi tutuksi käynyttä hoitajaa ja kysyi, miksi tämä itki.

– Tiedätkö, tämän työn parhaita hetkiä on se, kun saa lähettää terveet lapset omien vanhempien kanssa kotiin, hoitaja sanoi.

Sanat tekivät vaikutuksen Mariaan, joka oli 15-vuotiaasta saakka työskennellyt äitinsä siivousliikkeessä ja opiskellut ohessa merkonomiksi. Nyt hän oivalsi, että haluaisi itsekin hoitoalalle.

– Lasten piti syntyä ennen kuin tiesin, mikä minusta tulee isona.

Lue myös: Kuinka selvitä, kun perheeseen syntyy kolmoset?

Vauva-arkea hormonihöyryissä

Viisihenkinen perhe aloitti yhteiselonsa kaksiossa, joka sijaitsi hissittömän talon kolmannessa kerroksessa. Seppo oli kotona seitsemän viikkoa. Se tuli tarpeeseen, sillä syöttämistä ja vaipanvaihtoa riitti.

– Kaikki oli niin ihmeellistä ja uutta, mutta kuitenkin niin luonnollista, Maria muistelee.

Kolmoset olivat vielä niin pieniä, että heidät piti herättää kolmen tunnin välein syömään. Toisinaan äiti ehti nukkua vain puoli tuntia ennen kuin syöttökierros alkoi alusta. Lopulta hän oli unenpuutteesta niin sekaisin, että saattoi aamuyöllä ryhtyä pesemään kaappeja.

– Ajattelin, ettei minun kannata mennä nukkumaan, koska kohta täytyy herätä. Muistan, että väsytti, mutta hormonihöyryssä kuitenkin jaksoin. Olin varmaan aika töttöröö ennen kuin totuin siihen kaikkeen.

Vanhempien jaksamista koettelivat myös Lennin koliikki, korvatulehduskierteet ja pojille puhjennut astma. Rankinta oli jatkuva riittämättömyyden tunne. Kun yhden huutavan pienokaisen otti syliin, kaksi muuta jäi vielä parkumaan.

Onneksi Marian isä kävi säännöllisesti auttamassa vauvojen hoidossa. Arkea helpottivat myös kotiapu ja lähihoitajaopiskelijat, jotka kävivät perheessä tekemässä työharjoittelujaan.

Maria piti henkisestä jaksamisestaan huolta irrottautumalla kerran viikossa tanssitunnille. Kaikkein tärkein voimavara on silti koko ajan ollut oma perhe.

– Lapsista saan voimaa, koska he ovat omia ja ihania. On ihanaa nähdä lapset iloisena. Aina joku mönkii syliin ja tulee höpöttelemään omia asioitaan. Parasta on, kun lapset sanovat ”oot maailman paras äiti, mä rakastan sua”.

Kaikesta kyllä selviää

Kun lapset olivat kolmen vanhoja, Maria aloitti haaveilemansa lähihoitajan opinnot. Lennille, Eevalle ja Jaakolle järjestyi paikka päiväkodista. Äidin valmistujaisia juhlittiin tämän vuoden helmikuussa.

Nyt 31-vuotias Maria sanoo, ettei opiskelun ja perheen yhdistäminen olisi onnistunut ilman puolison tukea. Hän on kiitollinen miehelleen, joka kannusti häntä seuraamaan ammatillista unelmaansa.

– On ihanaa, että on mies, joka hoitaa lapsia. Hänen kanssaan olen voinut myös puhua kaikesta.

Kuusi vuotta äitinä ovat opettaneet Marialle armollisuutta itseään kohtaan. Ennen hän luuli, että hänen on pystyttävä samaan kuin muut yhden lapsen kanssa.

– Monta asiaa olisin voinut tehdä toisin. Olisi pitänyt mennä sieltä, missä aita on matalin ja antaa villakoirien juosta lattialla. Tuttipullojen keittämisessä vähempikin olisi riittänyt.

Maria toivoo, etteivät äidit arvostelisi toistensa ratkaisuja tai kilpailisi siitä, kuka suorittaa äitiyttä parhaiten. Asiat pitää hänen mielestään tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu.

Kun kolmoset olivat pieniä, he ehättivät usein leikkipuistossa maistelemaan hiekkaa. Kerran Maria löysi Eevan pullottavista poskista kaksi etanaa. Kun muut vanhemmat kauhistelivat lasten saavan bakteereja, Mariaa harmitti.

– Minulla on kaksi kättä ja kaksi silmää. Jos porukka vetää etanoita ja hiekkaa, ei sille mitään mahda.

Kolmosten äiti sanoo, ettei hän osaa olla hötky.

– Kyllähän noita saisi koko ajan olla kieltämässä, jos olisi sen luonteinen, mutta omat voimani eivät riittäisi sellaiseen panikoimiseen.

Maria toivoo, että hänen kokemuksistaan voisi olla apua muille kaksosten ja kolmosten vanhemmille. Siksi hän ryhtyi vuosi sitten monikkoperhevalmentajaksi.

Hänen tärkein viestinsä vanhemmille on: on ihanaa saada monta lasta kerralla.

– Kaikesta kyllä selviää. Lapsia on ihana seurata, koska heillä on niin tiivis side toisiinsa. Itse aina ajattelen, että Suomessa on suurempi todennäköisyys voittaa lotossa kuin saada kolmoset. Meilläpäs onkin oma lottovoitto, jota ei monella ole.

Juttu on julkaistu Kaksplussassa 8/2016

Lue myös: Kaksi vauvaa kerralla? Näin kaksosraskaus etenee

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X