Lapsettomuustuomion saanut Jenni, 39, ja miesystävä elivät huoletonta rakkautta – sitten elämä yllätti, ja vauva-arki alkaa yksiössä

Jenni Timosen elämä kääntyi kahdesti ylösalaisin. Ensin sanottiin, ettei hän voi saada lasta. Kun lääkärin enteilemät "ennenaikaiset vaihdevuodet" alkoivat, Jenni ei hetkeäkään kuvitellut olevansa raskaana.

Teksti Elina Hovinen
Pian tänne muuttaa vauva. Isä asuu muutaman kilometrin päässä Jennin ja Mitja-koiran yksiöstä.

Kun Jenni Timonen, 39, ryhtyi kolme vuotta sitten hankkimaan lasta yksin, hän meni rutiininomaisiin hedelmällisyys- ja hormonitutkimuksiin. Jenni jutteli myös psykologin kanssa siitä, miten valmistautua äitiyteen täysin omillaan.

Yksityisklinikan lääkäri kertoikin, että hormonitoiminta on olematonta. Raskaaksitulo ei ole mahdollista.

– Katsoin itseäni peilistä ja ajattelin, etten ole enää edes nainen, koska kehoni ei pysty siihen, mihin naisen keho on tarkoitettu, Jenni sanoo.

Kesti vuoden, puolitoista, hyväksyä olevansa lapseton. Tuona aikana tunteet heittelivät – välillä Jenni tunsi kehonsa puolikkaaksi ja välillä tuntui hyvältä ajatella, että onkin loppuelämä vapautta tehdä mitä itse haluaa.

Jenni aloitti vaellusharrastuksen koiransa Mitjan kanssa, nautti liikkumisesta retkillä ja perusti vaellusblogin.

Sitten löytyi rakkaus. Jenni tapasi töiden merkeissä miehen, teini-ikäisten lasten eronneen isän, jonka elämäntilanne oli aivan päinvastainen kuin Jennillä.

– Luotin lapsettomuuteen ehkäisykeinona. Tuskin kukaan lääkäri kovin kevyin perustein sellaista tuomiota antaa.

Raskaus ei käynyt Jennillä mielessä edes vaihtoehtona, vaan hän odotti merkkejä ennenaikaisista vaihdevuosista. Lapsettomuusklinikan lääkäri oli sanonut, että se olisi lähitulevaisuudessa edessä.

Nytkö vaihdevuodet alkoivat?

Jenni oli hiljattain löytänyt crossfit-harrastuksen, jossa hän kävi neljänä–viitenä aamuna viikossa. Joulun tienoilla aamutreeneissä keho alkoi tuntua kummalliselta ja Jenni mietti, onkohan hän ylirasittunut.

– Hengästyin treeneissä normaalia herkemmin ja liikkeitä tehdessä rinnat olivat kummallisen kipeät, Jenni muistelee.

Crossfit sai jäädä tauolle. Lapsettomuudesta kertonut lääkäri oli aikanaan painottanut Jennille, että kuukautisista täytyisi pitää kirjaa, että osaa hakeutua ajoissa hoitoon, jos ne jäävät pois.

Jenni pohti miehensä kanssa, että kummallisten oireiden vuoksi olisi syytä käydä lääkärissä. Jo pari viikkoa Jenni oli kuulostellut kuukautisia alkaviksi. Pariskunta oli varma, että nyt ne vaihdevuodet alkoivat.

– Ajattelin, että lääkäri haluaa ensimmäisenä poissulkea raskauden, joten hoidin yhden labrakulun pois loppulaskusta ja kävin ostamassa raskaustestin, Jenni naurahtaa.

Jenni teki testin tavallisena tammikuisena maanantaiaamuna. Mies oli ehtinyt jo lähteä töihin. Tikkuun piirtyi välittömästi kaksi viivaa.

– Soitin miehelle. Itkin ja huusin puhelimeen ”apua, mä olen raskaana”, Jenni muistelee.

Lue myös Jennin blogista: Jennyfer 1980: Lapsettomuustuomiosta raskaustestiin

Mies arveli, että testi oli viallinen ja ehdotti, että Jenni pyytäisi lääkäriä varmistamaan asian. Sekavin ajatuksin Jenni istui lääkäriaseman aulassa odottamassa testitulosta. Tuloksen varmistumiseen meni puoli tuntia aikaa.

– Se oli maailman pisin puolituntinen.

Lääkäri pyysi jännittyneen naisen huoneeseen kuulemaan tuloksen. Hengityssuojansa takaa hän onnitteli Jenniä raskaudesta ja halasi.

– Lääkäri puhui kamalasti kaikkea. Ei jäänyt paljoakaan mieleen, mitä se sanoi. Muistan tuijotelleeni vastaanottohuoneen kattoa ja seiniä, kun mielessä vain kaikui: ”olen raskaana, olen raskaana, olen raskaana”.

Lopuksi lääkäri sanoi jotain, minkä Jenni muistaa. ”Onneksi sinulla on hyvät kengät jalassa, ettet liukastu.”

Jenni Timonen on sisustanut 31 neliön yksiönsä valmiiksi vauvaa varten.

Raskausuutinen käänsi koko elämän ympäri

– Ensin oli pitänyt sopeutua siihen, etten voi koskaan tulla äidiksi ja yhtäkkiä olen raskaana. Ajattelin, että jos tällainen ihme on tapahtunut, niin kyllä se ihme saa tänne maailmaan tulla.

Jenni ajatteli, että kohtalo leikkii hänen kanssaan ja hän pohti, kuka tätä kaikkea ohjaa. Kaikkea täytyi miettiä aivan uudesta näkökulmasta.

Aikaisemmin oli ollut vain kaksi aikuista ja heidän välinen suhteensa. Pari oli elänyt elämänsä eri järjestyksessä. Mies odotti tulevaisuudelta kahden vapaan aikuisen elämää perhe-elämän jälkeen. Jenni on saanut elää sitä elämää aina, ja saisi nyt kaipaamansa lapsiarjen aikatauluineen, velvollisuuksineen ja sitoumuksineen.

Lue myös: Jennyfer 1980: Ihan vaan pari suhdeongelmaa

– Täytyykö asumisjärjestelyjä nyt muuttaa? Miten tämä vaikuttaa kaikkeen? Mitä minun pitää tehdä? Jenni muistelee mielessä pyörineitä kysymyksiä.

Yhteenmuutosta on käyty keskusteluita, mutta toistaiseksi pari on päättänyt asua erillään.

Muutos oli parille niin suuri, että hämmennys ja epätietoisuus tulevasta purkaantui tyhminä ja turhanpäiväisinä riitoina heidän välille. Jenni on kirjoittanut ristiriitaan turhautumisesta avoimesti blogissaan.

Vauvablogi syntyi, kun Jenni alkoi kirjoittaa itselleen päiväkirjaa raskaudesta tietokoneella. Word-tiedosto valokuvineen tuntui it-alalla työskentelevälle naiselle kömpelöltä. Tiedosto muuttui blogiksi, päiväkirja julkiseksi.

Elämänmuutoksen aiheuttama pään sisäinen myllerrys piti naista yöaikaan hereillä. Hän istui unettomina öinä tietokoneella ja julkaisi tuntemuksiaan maailmalle. Jenni on kirjoittanut vaikeistakin tunteistaan, joita raskaus on nostattanut – parisuhteesta ja raskauden salaamisesta.

Lähipiirin reaktiot raskausuutiseen

Kun kaikki oli ultrassa hyvin, Jenni uskalsi ostaa vauvalle ensimmäiset vaatteet ja kertoa jo läheisilleen. Kaikkein tärkeimmissä uutinen ei heti herättänyt varauksetonta riemua.

Manchesterinterrieri Mitja ryhtyi jo raskauden alussa karttamaan Jennin vatsaa. Aiemmin Mitja oli nukkunut Jennin vieressä, mutta siirtyi nyt nukkumaan jalkopäähän.

Sekään ei riittänyt Mitjalle raskauden sulattelemiseen: Pentuvuosien jälkeen tuhoja ei enää tehty, mutta äitiyspakkauksen patjan koira päätti pistää paloiksi.

Lue Jennin blogista: Miten tulin luomuraskaaksi hedelmättömyystuomiosta huolimatta

Vaikempaa oli, kun Jenni ilmoitti vanhemmilleen.

Jenni on ainoa lapsi. Hänen äitinsä on aina toivonut tulevansa mummoksi. Viime vuosina mummoksi toivova on tiennyt, ettei se ole mahdollista.

Jenni paljasti raskauden omana syntymäpäivänään helmikuussa. Kuvaviestissä oli pienet vauvan vaatteet, ultraäänikuva ja saatesanoina luki: ”sain tällaisen syntymäpäivälahjan”.

– Odotin kuumeisena vastausta, mutta sitä ei kuulunut, vaikka näin, että äiti oli nähnyt viestin. Soitin perään, mutta puhelimeen ei saatu yhteyttä. Sain vanhempani kiinni isäni puhelimesta. Isä tokaisi: ”Sinähän pommin pudotit”.

Vanhemmat sulattelivat uutista pari päivää, jonka jälkeen Jennin äiti viestitti: ”Minä haluan sitten olla mummo, mutta isäsi vielä miettii, miksi häntä kutsutaan”.

”Kuiskuttelijoita riittää, mutta minä elän sellaista elämää, joka minulle sopii.”

Jennin blogille on kertynyt lukijoita, ja henkilöyden peittely alkoi tuntua hankalalta.

– Päätin pysyä blogissani anonyymina siihen asti, kunnes miehen lapset ja muut läheiset saavat kuulla uutisesta ensin henkilökohtaisesti.

Avoimelle Jennille salailu on vaikeaa, mutta ilkeitä kommentteja nainen ei kuitenkaan pelkää.

– Tiedän, että ihmettelijöitä ja kuiskuttelijoita riittää, mutta minä elän sellaista elämää, joka minulle sopii.

Juhannuksen aikoihin, raskauden viimeisen kolmanneksen alkaessa, Jenni julkisti raskausuutisen myös some-kavereille – ja paljasti omat kasvonsa blogissa.

– Onnitteluista selvästi paistoi se, että raskaus tuli monelle täydellisenä yllätyksenä.

”Mitä jos tämä otetaankin minulta pois?”

Raskauden alkuvaihe meni sumussa ja raskausuutiseen sopeutuessa. Keskenmenoajatukset ja huoli tulivat vasta siinä vaiheessa, kun raskaus oli jo puolessa välissä.

– Ensin olin tehnyt hirveän työn sopeutua siihen, ettei minusta tule koskaan äitiä ja yhtäkkiä minusta onkin tulossa. Mitä jos tämä otetaankin minulta pois?

Jenni on kuitenkin vaistonnut, että hänen vatsassaan kasvaa sitkeä tyyppi.

Jenni unelmoi tiiviistä uusperheestä miehen teini-ikäisten lasten kanssa. Sellainen ei ainakaan vielä mahdu saman katon alle. Pariskunta asuu muutaman kilometrin päässä toisistaan – lapsi tulee asumaan Jennin ja Mitja-koiran 31-neliöisessä asunnossa. Mies kipuilee jo valmiiksi, että tulee jäämään monista asioista paitsi.

– On vielä paljon ratkaisemattomia asioita, mutta ne ratkeavat varmasti aikanaan vauvan syntymän jälkeen, Jenni luottaa.

– Olemme yhdessä ja hoidamme vauvaa yhdessä, mutta lapsen koti on minun luonani.

Seuraa Jennin blogia: Jennyfer 1980

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä