Miehensä raskausaikana menettänyt Kaisu: ”Äitiys tuo kaikki tunteet esiin”
Kaisu Väänänen tuli äidiksi 18-vuotiaana, sai toisen lapsensa miehen äkillisen kuoleman jälkeen ja kolmannen uusperheen äitinä.
”Olin 18-vuotias, kun tulin raskaaksi. Odotus sujui huolettomasti, enkä osannut stressata mistään. Opiskelin juuri silloin lähihoitajaksi ja tein töitä kehitysvammaisten hoidossa. Muutin myös asumaan yhteen poikakaverini kanssa.
Ainoastaan silloin huolestuin, kun saimme seulonnassa korkean riskiluvun, joka tarkoitti, että lapsella voisi olla Downin syndrooma. En silti osannut murehtia asiaa tai tehdä päätöstä, mitä tekisimme jos vauvalla olisi Down, sillä jatkotutkimuksissa kaikki osoittautui olevan kunnossa.”
2002: Lotta on juuri syntynyt.
”Minulta meni lapsivedet keskellä yötä, mutta synnytys ei kuitenkaan edennyt. Lopulta tyttäremme syntyi sektiolla. Lotan ollessa neljä kuukautta vanha hänen isänsä lähti armeijaan, ja kun Lotta oli vajaan vuoden, erosimme.
Lotan vauva-aika oli sosiaalista aikaa, sillä myös kavereillani oli paljon lapsia.”
Miehen kuolema vei sumuun
”Kun Lotta oli nelivuotias, tapasin Miron isän. Olimme olleet yhdessä puolitoista viikkoa, kun muutimme yhteen. Halusimme yhdessä lapsia ja tulin raskaaksi. Olin viikolla 30 raskaana, kun Miron isä sai yllättäen sairauskohtauksen.
Olin töissä, kun Lotta soitti. Hän oli juuri saanut ensimmäisen kännykkänsä lahjaksi isovanhemmiltaan, onneksi. Mieheni oli saanut sairauskohtauksen, ja Lotta soitti minulta apua. Soitin heti töistä hätänumeroon ja ajoin sitten kotiin niin nopeasti, että olin siellä ennen ambulanssia.
Mieheni menehtyi sairaskohtaukseen, joten en muista Miron vauva-ajasta juuri mitään. Kun Miro oli kaksivuotias, sain psykosomaattisia oireita. Voin sanoa, että terveyskeskuksemme lääkäri pelasti henkeni. Hän otti minut vastaan viikoittain, ja minä sain itkeä huoliani. Olimme sopineet, että saan myös soittaa hänelle milloin vain.”
2007: Miro on vielä vatsassa isänsä hautajaisissa.
”Yhdellä kerralla lääkäri ehdotti osastolle hakeutumista, koska olin romahtamispisteessä. Ensin ajattelin, etten voi, sillä Miro on niin pieni. Lääkäri kuitenkin auttoi ja järjesti kriisipalaverin, jossa käytännön asiat käytiin läpi, ja vanhempani ottivat lapset hoitoni ajaksi huolettavakseen.
Osastolla sain nukuttua. Olin siellä vajaat kolme viikkoa, kunnes oloni helpotti. Ensimmäisellä viikonloppulomallani en pystynyt edes menemään kotiin, vaan olimme vanhempieni luona. Seuraavana viikonloppuna menin kotiin, eikä siellä ollutkaan enää niin paha olla. Mirolle isä on ollut ja on yhä läsnä valokuvissa ja tarinoissa.”
2009: Perheloma lämmössä Thaimaassa Lotan ja Miron kanssa.
Lapsuudentutusta aviomieheksi
”Elimme kolmestaan kuusi vuotta. Ne olivat aika haastavia vuosia yksinhuoltajalle, mutta onneksi työpaikkani sijaitsi kotimme lähellä ja vanhemmistani oli valtava apu.
Olin juuri päättänyt, etten enää ota mitään miehiä elämäämme, kun tapasin Karrin. Olemme tienneet toisemme lapsesta saakka, mutta muutaman vuoden ikäeron vuoksi emme olleet aikaisemmin sen kummemmin jutelleet. Tuttavien lakkiaisjuhlissa aloimme jutella enemmän.
Meillä on melko saman ikäisiä lapsia, jotka viihtyivät juhlissa yhdessä. Lähdimme juhlista vielä vanhempieni luokse koko porukalla. Me aikuiset juttelimme ja lapset jatkoivat leikkejä. Se oli rakkautta kertaheitosta.
Menimme melko pian kihloihin ja sovimme heti hääpäivänkin. Halusimme myös yhteisen lapsen ja tulin onneksi raskaaksi. Se oli ihan erilaista kuin nuorempana, paljon stressaavampaa. Murehdin enemmän ja mieleeni tuli muistoja Miron odotusajalta. Kun Karri mursi sormensa samoilla viikoilla, joilla olin, kun Miron isä kuoli, olin aivan hermona hänen leikkauksensa ajan.”
2016: Kiira vauvana.
Vauva leikkaukseen kuukauden iässä
”Ultraäänitutkimuksessa sikiön vatsassa todettiin jotain. Sitä epäiltiin munasarjakystaksi ja sitä seurattiin koko loppuraskauden ajan. Olin etukäteen ajatellut, että haluaisin tällä kertaa nauttia synnytyksestä, kun lapsen isäkin olisi mukana. Synnytys meni kuitenkin tosi nopeasti.
Syntymän jälkeen vauvamme Kiiran vatsaa ultrattiin sekä tutkittiin röntgen- ja magneettikuvauksella. Millään ei saatu varmuutta siitä, mikä hänellä oli. Lopulta Kiira leikattiin kuukauden iässä. Leikkaus ei onneksi kestänyt kuin puoli tuntia, sillä lääkäri näki heti, että tyttäremme toinen munasarja oli kiertynyt ja mennyt kuolioon.
Kiiran näkeminen heräämössä oli kauheaa. Hän oli turvonnut, eikä meinannut herätä. Menimme kotiin yöksi, mutten saanut nukuttua, vaan lypsin maitoa, jotta vauvalla olisi juotavaa. Onneksi Kiira parantui ihmeen nopeasti.
Kiiran vauva-aika on ollut erilaista kuin esimerkiksi Lotan. Silloin näimme paljon kavereita, nyt aikaa ja energiaa ei ole samalla tavalla. Kiiran kanssa käymme kerran viikossa kerhossa, ja tytön päikkäreiden aikana saan hetken omaa aikaa.”
Kesä 2017: Koko perhe koossa.
”Äitiys on tuonut mukanaan kaikki tunteet laidasta laitaan. Iloa, huolta ja murhetta. Tässä iässä pikkulapsiajasta osaa nauttia, mutta vanhempien lasten kasvaminen maailmaan huolettaa. Pienemmän kanssa arjen pyörittäminen vie aikaa isommilta lapsilta.
Uusperheen arki on välillä rankkaa, eikä äitipuolen rooli ole aina kaikista mukavin. Varsinkin, kun itsellä ei ole entisiä puolisoja, joiden kanssa arkea tulisi sovittaa. Minulla on silti aina ollut sellainen olo, että haluan ison perheen.”
Jaa oma kokemuksesi