Milla teki raskaustestin ja ymmärsi, että juominen loppuu nyt: ”Oli selvää, että haluan pitää vauvan”

Milla oli kirjaimellisesti partiotyttö "hyvästä perheestä". Siitä oli pelottavan lyhyt matka alkoholiongelmaiseksi 3-vuotiaan äidiksi. Vasta uusi raskaus pysäytti.

Teksti Johanna Jantunen
Kuvat Suvi Elo
Päihdeäitien ensikoti oli Millan pelastus.
Milla haluaa kertoa tarinansa, jotta joku muukin ymmärtäisi, ettei kukaan ole viallinen ja että asiat voivat järjestyä.

Milla oli juonut yli puolen vuoden ajan todella paljon. Joka toinen viikko, kun hänen 3-vuotias Emma-tyttärensä oli isällään, Millan ex-miehellä Tonilla, juominen lähti käsistä.

Ero oli vielä melko tuore ja välit Tonin kanssa haastavat. Alkoholi oli tuttu ja turvallinen tapa helpottaa ahdistusta. Kaupungissa, jonne Milla oli Tonin kanssa pari vuotta sitten muuttanut, ei asunut hänen läheisiään, joihin olisi voinut tukeutua. Kantabaarissa tutuksi tulleita naamoja ei voinut oikeiksi ystäviksi kutsua.

Vielä silloinkin, kun Milla huomasi olevansa raskaana, juominen oli rajua.

– Raskaus kuitenkin pysäytti. Tiesin, että minun on pakko pystyä olemaan juomatta, Milla kertoo.

Raskauden alkuhetket ovat Millan muistoissa ristiriitaista aikaa. Mies, jonka Milla oletti olevan lapsen isä, ei ollut mukana kuvioissa. Milla myös tiesi, ettei mies halua lasta.

Oli kuitenkin selvää, että hän itse halusi pitää vauvan. Samalla hän ymmärsi tarvitsevansa apua alkoholiongelmaansa.

Ensimmäinen hoitojakso jäi kesken

Alkoholi tuli osaksi Millan elämää hänen ollessaan 17-vuotias.

– Eli harvinaisen myöhään näissä kuvioissa, Milla toteaa.

Milla harrasti partiota ja liikkui partioporukassa, mutta kun hän huomasi alkoholin auttavan ahdistukseen, partio jäi ja kaveripiiri vaihtui. Vähitellen Milla alkoi käyttää alkoholin lisäksi huumeita.

Raskaus, josta syntyi Emma, palautti Millan elämän takaisin raiteilleen. Milla pääsi hoitoon päihdeäitien ensikotiin, ja kuntouksen myötä päihteet jäivät. Asiat tuntuivat järjestyvän.

Hoitojakso jäi kuitenkin kesken. Milla rakastui Toniin, jonka kanssa hän muutti kotikaupungistaan toiselle puolelle Suomea ja joka adoptoi Emman.

Milla asuu ensikodissa molempien tyttäriensä kanssa niin pitkään kuin on tarpeellista.

Milla asuu ensikodissa molempien tyttäriensä kanssa niin pitkään kuin on tarpeellista.

Aluksi asiat rullasivat uudella paikkakunnalla hyvin. Milla opiskeli, valmistui ja sai heti työpaikan. Vähitellen hän kuitenkin ymmärsi, ettei Toni ollutkaan hänen elämänsä rakkaus vaan kainalosauva, jota hän oli ajatellut tarvitsevansa selviytyäkseen. Millalla oli aina ollut tunne, ettei hän pärjää yksin.

– Enkä sitten pärjännytkään. Eron jälkeen alkoholinkäyttö karkasi käsistä. Huomasin juovani liikaa.

Alku ensikodissa jännitti huhujen vuoksi

Raskaus havahdutti Millan siihen, että hänen täytyy pystyä olemaan selvinpäin ja pärjäämään pian kahden pienen lapsen kanssa kotona. Hän päätti muuttaa takaisin synnyinpaikkakunnalleen.

Kun Milla haki apua alkoholiongelmaansa, hänet otettiin sisään oman alueensa päihdehoitoyksikköön ja sai sieltä ensiapua alkoholiriippuvuudesta toipumiseen. Hoitoyksikössä Millan päihdemielitekojen piinaavuus kävi ilmeiseksi. Hän ei voisi olla kotona yksin lasten kanssa.

Sama päihdeäitien ensikoti, joka oli hänelle ennestään tuttu, olisi Millalle ja hänen lapsilleen oikea paikka.

Milla pääsi ensikotiin ollessaan kuudennella kuulla raskaana. Hän olisi mielellään tullut aiemminkin, mutta paikkoja ei ollut vapaana.

– Kun vihdoin pääsin ensikotiin, päällimmäisenä mielessä oli helpotus.

Millaa tosin jännitti se, millainen yhteisö ensikodissa odottaisi. Häntä oli peloteltu joillakin muilla asukkailla, joiden kanssa olisi sietämätöntä jakaa kotinsa.

Huhut olivat kuitenkin perättömiä.

Pelottelijat nimittäin ovat usein heitä, jotka itse käyttävät päihteitä ja jotka puhuvat ihmisistä siitä näkökulmasta, jollaisina he ovat heidät päihdemaailmassa tunteneet. Eikä kukaan ole siinä maailmassa oma itsensä.

Nuoren Millan ongelmia vähäteltiin

Millan ensimmäiset kolme viikkoa ensikodissa olivat syvän rauhallisia. Hän kävi läpi hoitojakson ensimmäistä vaihetta, jolloin keskitytään yhteisöön kiinnittymiseen ja jolloin ensikodista ei juuri liikuta minnekään. Vaihe voi olla asukkaalle pysäyttävä.

– Siinä vaiheessa ei ollut helpointa tajuta, että nyt ollaan oikeasti asioiden äärellä.

Vaikeinta Millasta oli kuitenkin se, että koronarajoitukset kielsivät vierailut ensikodissa. Hän ei päässyt näkemään tärkeimpiä ihmisiään eli äitiään, sisaruksiaan, isäänsä ja mummejaan.

Millalla on aina ollut hyvä tukiverkosto kotipaikkakunnallaan. Hän tulee aivan tavallisesta perheestä, hyvästä kodista. Se on myös ollut yksi syy siihen, miksei Milla lapsuudessaan ja nuoruudessaan saanut apua ongelmiinsa.

Lue myös: Raskauden päihdepolitiikka: Suomen ilmapiirissä yksi lasi on järkytys, mutta narkomaaniäitejä ei pakkohoideta

Milla hakeutui teini-iässä useasti koulun terveydenhoitajalle, kuraattorille ja psykologille ahdistuksensa vuoksi, mutta ei tullut kuulluksi. Ammattilaisten saattoi olla vaikea tavoittaa, miksi Milla kärsi, sillä kaikki vaikutti näennäisesti olevan hyvin. Hänellä oli mukavat vanhemmat, partioharrastus ja ystäviä.

Nuoren naisen päähän syöpyi ajatus, ettei hänen mielipiteillään tai tarpeillaan ole merkitystä ja että huono olo on hänen omaa syytään.

Kuntoutuksen myötä Millan ajatusmaailma on alkanut vähitellen muuttua. Milla on sisäistänyt sen, ettei hän ole huono tai viallinen ihminen.

– Se on täällä parasta, kun minuun uskotaan ja minulle jaksetaan toitottaa sitä, että olen riittävä ja arvokas. Nyt alan uskoa itsekin siihen, että oikeasti pärjään.

”Haluan pystyä ottamaan myös lapsen pahan olon vastaan”

Silloin, kun Milla käytti päihteitä, hänen elämäänsä ei mahtunut juuri muita tunteita kuin ahdistus ja välinpitämättömyys. Välillä Millasta ei tuntunut yhtään miltään.

Kuntoutuksen sekä kuukauden vanhan tyttövauvan myötä Millaan elämään on tullut paljon valoa ja rakkautta.

– Vihdoin tiedän, mikä on se vauvakupla. Esikoisen kohdalla jäi tämä kokemus kokematta. Nyt olen pystynyt nauttimaan vauva-ajasta ihan eri tavalla.

Vaikka Millalla on vielä paljon asioita selvitettävänään, kuten huoltajuuskysymykset lastensa isien kanssa, hän on kuitenkin päässyt ongelmiensa työstämisessä jo pitkälle. Tällä kertaa hän aikoo suorittaa kuntoutuksen loppuun saakka.

Milla unelmoi opiskelusta ja ehkä myös siitä, että jonain päivänä hän saisi elämäänsä terveen parisuhteen.

Tärkeintä Millalle kuitenkin on se, että hän pystyy olemaan päihteetön, rakastava, huomioiva ja läsnäoleva äiti pienille tyttärilleen.

– Haluan olla selvinpäin ja saavuttaa sellaisen mielenrauhan, että pystyn selviämään lasteni kanssa vaikeistakin tilanteista. Olemaan äiti, joka pystyy tarvittaessa ottamaan vastaan kaiken pahan olonkin.

Milla ja Toni eivät esiinny jutussa oikeilla nimillään perheen yksityisyyden suojelemiseksi.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä