Synnytys laukaisi vahvan kuolemanpelon: Jasminen hissifobia oli niin paha, että vartija vei vauvan neuvolaan

Jasmine Romppainen oli aina halunnut tulla nuorena äidiksi. Raju synnytyskokemus laukaisi vuosien masennuksen, josta hän on vastikään toipunut.

Teksti Elina Hovinen
Jasmine kokee olevansa terapialle velkaa sen, että hänen itsetuntemuksensa on kasvanut ja nuori äiti tunnistaa jaksamisensa rajat.

Jasmine Romppainen, 25, alkoi odottaa esikoistaan 19-vuotiaana. Tuohon asti hän oli elänyt kuin kuka tahansa nuori. Lukion päätyttyä elämä oli juhlia ja huolettomuutta. Ikätovereistaan poiketen Jasmine halusi heti perustaa perheen puolisonsa Janin kanssa. Se oli heidän molempien haave.

Raskauden alkuvaiheessa pari muutti Kanarialle, missä Jasminen vanhemmat asuivat. Kyse ei ollut mistään bilereissusta, vaan pari lähti Kanarialle tekemään töitä.

– Olin kuutena päivänä viikossa kahdeksan tuntia töissä. Tarjoilijan työssä koko päivä kului jalkeilla, Jasmine kertoo.

Tarjoilijan työ toi mukanaan säännöllisen elämänrytmin. Jasminen paino putosi rajusti, koska hän vietti työssään pitkiä päiviä jalkeilla. Jo ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä paino oli pudonnut 15 kiloa.

Turistisesongin päätyttyä pari palasi Suomeen hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa. Raskaus ei ehtinyt edetä laskettuun aikaan saakka, kun synnytys jouduttiin käynnistämään raskaushepatoosin vuoksi.

Synnytyskivut olivat kovat, eikä puudutus tehonnut lainkaan.

– Vaistosin, että kaikki ei ole hyvin. Myös Jan yritti pyytää hoitajia auttamaan minua. Vauvan sydänäänet romahtivat, ja lopulta päädyttiin keisarinleikkaukseen.

Traumaattisessa synnytyksessä perheeseen tuli pieni tyttölapsi Alessia.

”Kaverit jatkoivat elämää, minä jäin yksin vauvan kanssa kotiin”

Nyt Jasmine on 25-vuotias. Hän muistelee vauva-aikaa harmaana sumuna syvässä yksinäisyydessä. Masennusoireet alkoivat heti, kun Jasmine pääsi synnytyssairaalasta kotiin.

Äitituttavat riemuitsivat somessa sormiruokailuista, yhteisistä hetkistä, perheonnesta, joihin Jasmine ei pystynyt samaistumaan.

– Vauva oli tietysti minulle kaikki kaikessa, mutta en kyennyt tuntemaan onnea ja iloa. Muut äidit hehkuttivat somessa vauvaonneaan. Podin syyllisyyttä siitä, kun minulle niitä tunteita ei tullut, Jasmine kertoo.

Hän uskoo, että hurja synnytyskokemus sai mielen mustumaan.

– Vuodet menevät minulla yhdeksi sumuiseksi mössöksi. On vaikea muistaa tarkasti, mitä tapahtui ja missä järjestyksessä.

Vanhemmat olivat lentäneet synnytyksen jälkeen takaisin Kanarialle ja mies oli päivät töissä. Jasmine toipui leikkauksesta ja traumatisoivasta synnytyksestä itsekseen. Päivät tuntuivat pitkiltä.

Yksinäisyys vain syveni, kun Jan aloitti varusmiespalveluksensa.

– Omat kaverit jatkoivat elämää, minä olin yksin kotona lapsen kanssa, Jasmine muistelee.

Alessia ja Pipa.

 Selittämätön kuolemanpelko

Masennuksen tuntuvin oire oli kuolemanpelko. Se sai Jasminen välttelemään julkisilla paikoilla liikkumista, hissejä ja metroja.

– Minusta tuntui, että happi loppuu hississä. Metrossa pelotti, että punastun enkä pysty hengittämään, Jasmine kuvailee.

”Vartija meni vauvan kanssa hissillä ja minä kiipesin perässä rappusia.”

Pelko sai hänet lukittautumaan kotiin. Neuvolakäynnit olivat kammottavia, koska siellä täytyi mennä hissiin.

– Minun täytyi pyytää vartijaa avuksi. Hän meni vauvan kanssa hissillä ja minä kiipesin perässä rappusia pitkin.

Iltaisin seuraksi hiipi paniikki ja epämääräinen pelko kaikesta, eikä Jasmine uskaltanut mennä nukkumaan. Arki oli vaikeaa ja sitä sävytti kokonaisvaltainen väsymys, joka ei hellittänyt vaikka olisi nukkunut vuorokauden ympäri.

Lue myös: Äitiys aiheuttaa kuolemanpelkoa – mitä tehdä? Psykologi vastaa

”Nyt meillä on oikea perhe”

Jasminen paraneminen sai sysäyksen, kun toinen lapsi Pipa syntyi syksyllä 2016, noin vuoden päästä isosiskonsa syntymästä.

Synnytyksessä oli tälläkin kertaa samat tukijoukot kuin edellisessä synnytyksessä: mies ja Jasminen vanhemmat.

Kun Jasminea alkoi ponnistuttaa, hän komensi miestä ja äitiä poistumaan synnytyssalista. Hän ei halunnut läheisten näkevän ponnistusvaihetta. Jasminen isä on sokea, hänet Jasmine halusi tähän hetkeen tueksi. Äiti kuitenkin totesi: “Ei tässä enää mihinkään keretä, pää näkyy jo.”

– Sitten vielä mies otti ja pyörtyi. Hoitajat säntäsivät auttamaan häntä ja minä parahdin “hei, minäkin tarvitsisin apua täällä”, Jasmine muistelee huvittuneena.

Synnytys oli kaikesta kaoottisuudestaan huolimatta Jasminelle eheyttävä kokemus. Tällä kertaa kivunlievitys auttoi ja kaikki meni hyvin. Myös synnytyksestä toipuminen oli nopeampaa.

– Toisen lapsen syntymän jälkeen olo helpotti hiukan. Ajattelin, että nyt meillä on oikea perhe.

Äidin avustuksella terapiaan

Onnistunut synnytys ei pyyhkinyt masennusta kertaheitolla tiehensä. Pipan ollessa kolmekuinen, Jasmine kirjoitti blogiinsa synkistä ajatuksistaan. Äiti näki kirjoituksen ja huolestui. Hän lensi heti Kanarialta tyttärensä tueksi ja kannusti Jasminea hakemaan neuvolasta apua.

”Laitoin aina hissimatkan ajaksi silmät kiinni ja kädet korville.”

Äidin avustuksella neuvolan kautta järjestyi kodinhoitaja arkea helpottamaan, ja Jasmine sai myös lähetteen psykoterapiaan.

– Minulle tuputettiin moneen kertaan masennuslääkkeitä, mutta en halunnut syödä niitä. Tiesin, että terapia auttaisi parhaiten.

Paraneminen kesti pitkään. Syyllisyyden ja huonommuuden tunteet eivät hellittäneet hetkessä.

– Olin niin väsynyt, etten pystynyt tarjoamaan vauvalle muuta kuin purkkiruokaa. Tuntui, että olen epäonnistunut äitinä.

Vähä vähältä terapia alkoi helpottaa naisen oloa. Jasmine uskaltautui viettämään enemmän aikaa kodin ulkopuolella. Iso askel oli uusi työpaikka, jossa oli pakko käyttää hissiä.

– Ajattelin, että jos aion elää normaalia elämää, minun on vain totuteltava tähän. Laitoin aina hissimatkan ajaksi silmät kiinni ja kädet korville, Jasmine muistelee.

Käänne parempaan

Vuosi 2018 oli Jasminen elämän taitekohta. Näyttävä nainen rohkaistui tavoittelemaan unelmiaan ja haki Miss Helsinki -kilpailuun. Masennusta kipuillut perheenäiti löysi yhtäkkiä itsensä ison kauneuskilpailun finalistikymmeniköstä.

Missikiertue kesti lähes koko vuoden. Se muutti Jasminea valtavasti.

– Kilpailun myötä elämään tuli treenaaminen ja terveelliset elämäntavat. Olo alkoi selvästi koheta.

Säännöllinen rytmi ja terveellinen elämä tekivät hyvää. Liikunta tuli jäädäkseen. Nyt Jasmine ei voisi kuvitella elävänsä ilman.

– En olisi uskonut, miten iso vaikutus terveellisillä elämäntavoilla on. Liikun ensisijaisesti siksi, että voin hyvin, mutta sivutuotteena tulee se, että näytän hyvältä. Se lisää hyvää oloa.

Myös itsetunto on vahvistunut.

– Nykyään uskallan hymyillä niin, että hampaat näkyvät. Ja käyttää korkokenkiä. Ennen en uskaltanut tehdä kumpaakaan, Jasmine muistelee.

Jasmine kokee, että terapian myötä hänen itsetuntemuksensa on kasvanut ja nuori äiti tunnistaa jaksamisensa rajat.

– Jos vauhti kiihtyy liikaa, silloin keskityn vain arkeen ja jätän turhat menot sopimatta, hän kertoo.

– Enää en myöskään vertaa itseäni omanikäisiin kavereihini.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä