”Haluan lapsen, puolisoni ei” – erotako vai odottaa mielenmuutosta?

Parisuhteessa elävillä voi olla ristiriitaisia käsityksiä siitä, milloin on oikea aika yrittää lasta – vai yrittääkö ollenkaan. Mitä tehdä, kun on parisuhteessa, jossa toinen osapuoli ei halua lasta?

Teksti Kia Toivanen

Ajatus lapsista ei houkuttele nuoria aikuisia entiseen tapaan – syntyvyys on laskenut Suomessa jo useamman vuoden ajan.

Toisaalta perheen perustamista lykätään yhä kauemmas tulevaisuuteen, jolloin raskaaksi tulo voi olla vaikeaa sitten, kun se olisi vihdoin muuten ajankohtaista.

Kun suhde on muuten hyvä mutta ajatukset lapsista eroavat suuresti, jäädäkö odottamaan muutosta vai onko vain todettava, ettei suhteella ole tulevaisuutta?

Miehen lapsihaaveet muuttuivat

Parisuhdetta hiertävistä lapsihaaveista kirjoitti 26-vuotias nainen Kaksplussan keskustelupalstalla näin:

Ollaan kumpikin vasta 26-vuotiaita, asuttu yhdessä 5 vuotta. Mulla on todella kova vauvakuume ollut jo pidemmän aikaa, oon aina tiennyt että haluan lapsia, ajatuksena että viimeistään 30-vuotiaana. Nyt yhtäkkiä mies onkin sanonut, ettei tiedä haluaako ikinä lapsia. Kun aloimme seurustella, sanoi että haluaa. En tiedä missä vaiheessa mieli on muuttunut ja mun mielestä vähän epäreilua että ei kertonut tästä mielenmuutoksesta, kuitenkin tietää miten tärkeä asia tää mulle on. Kuinka kauan oikein odottelen että hän tietää haluaako? Lapset ei kuitenkaan sormia napsauttamalla tule. Nyt jo huomaan että hiertää välejä aikalailla.

Samankaltaiset ajatukset tulevaisuudesta ja siitä, ovatko lapset osa sitä vai eivät, ovat monen suhteen kulmakiviä. Kun perusta alkaa horjua, on todella pohdittava, kumpi vetää pidemmän korren: nykyinen parisuhde vai toive lapsesta?

Varsinkin parikymppisten kohdalla keskustelu lapsista kääntyy yleensä siihen, että vielä on aikaa: On aikaa muuttaa mieltä, aikaa odottaa ja nähdä elämää ennen lapsia, sekä aikaa vaihtaa parisuhdetta, jos yhteistä ratkaisua ei lopulta löydy.

Joskus ajatus lapsista kypsyykin hitaasti, mutta pari päätyy lopulta molemmille mieluisaan lopputulokseen:

Meillä hieman samanlainen lähtötilanne: yli 10 vuotta yhdessäoloa. Itse alusta lähtien haaveillut lapsesta ja mies ajatuksella ”katsellaan katsellaan”. Vasta viime vuoden puolella mies heräsi lopulta ajatukseen lapsesta ja yritys aloitettiin. Monesti oli ajatuksissa jättää tämä suhde, koska lapsista ei suostunut edes keskustelemaan. Näköjään mies tarvitsi vain riittävän pitkän harkinta-ajan, kertoo yksi keskustelijoista.

Mieli ei kuitenkaan välttämättä muutu, vaikka toiselle antaisi aikaa vuosien ajan:

Lähipiirissä samanlainen pariskunta ja mies oli antanut vuosia vähän siimaa ja aina puhunut että katsotaan katsotaan. Joku aika sitten oli sanonut että on 100% varma, että ei halua lapsia. Nainen on jäänyt suhteeseen, vaikka aina halunnut lapsia ja haluaa edelleen. Todella ikävää.

Joskus ero on oikea ratkaisu

Kaikki eivät myöskään halua jäädä odottelemaan onnea vuosikausiksi. Vauvakuume voi iskeä jo nuorella iällä, ja päätös jatkaa yhdessä tai erota voi syntyä myös melko nopeasti. Toinen nuori äidiksi haluava kertoi kokemuksistaan näin:

Mies ei oikein lapsia halunnut. Asiaa käytiin läpi, annettiin aikaa ja annoin uusia näkökulmia. — keskusteltiin aiheesta, annettiin kulua viikkoja / kuukausia ja sitten taas uudestaan. Jossain kohtaa sanoin, että jos aidosti kokee, että ei lapsia halua, niin kertoo. Tällöin olisin tiennyt jatkaa matkaa. Nyt takana yksi keskenmeno ja uuden yritys. 

Aihe on vaikea, sillä jos yhteisymmärrystä ei löydy, myös vaihtoehto erota tulee väistämättä eteen. Tällöin unelma perheestä murskaantuu, ja kaikki on aloitettava taas alusta.

Kyllä se niin on että jos toinen ei lapsia halua ja itse haluaa niin silloin parasta on ottaa ero. Turha aikaa tuhlata. Lapset ovat niin iso osa elämää ja niitä saa ilman vakituista miestäkin, yksi keskustelijoista kommentoi.

Uudelleen alusta aloittaminen voi tuntua vaikealta, mutta olla lopulta se oikea päätös. Kuten eräs keskustelija kertoo:

Täytyy sanoa, että jos keskusteluidenkaan jälkeen mies ei haluaisi lapsia, päätyisin eroamaan… Erosin itse 26-vuotiaana suhteesta joka ei toiminut, ja oli kyllä vähän ns. pelko perseessä, että löydänköhän miestä jonka kanssa suhde toimii ja saataisiin myös niitä lapsia ennen kuin 30 on mittarissa. Lapset itsellä on jo pitkään toiveena ollut. Edellisessä suhteessa mies kyllä halusi lapsia mutta muu ei toiminut… Löysin sen sielunkumppanin ja nyt pari vuotta myöhemmin odotetaan odotettua esikoista.

 

Sitaatit on poimittu Kaksplussan keskustelupalstalta.

Onko sinulla vastaavia kokemuksia parisuhteesta, jossa lapsihaaveet erosivat toisistaan? Mihin ratkaisuun päädyitte? Jos haluat jakaa tarinasi myös muille, ota yhteyttä kia.toivanen@otava.fi. Haastattelu on mahdollista julkaista nimettömänä.

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Mitäs jos sanoo miehelle että jos sinä et lapsia halua niin lähden hedelmöityshoitoihin klinikalle. Mies voi sitten tehdä omat johtopäätöksensä. On isänä vieraan lapselle tai lähtee. Jos lapsia haluava nainen on 35 tai yli, on naisen valitettavasti toimittava heti, aikaa ei ole.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä