Parisuhde 10.02.2019 Päivitetty 05.12.2022

Minä ♥ sinua -pari suhteen merkittävistä hetkistä: ”Olipa ainakin mieleen jäävä kosinta!”

Jenni ja Perttu ovat kumppanuuden lisäksi toistensa parhaat ystävät. Espanjan-vuosi hitsasi pariskunnan yhteen, ja hyvää arkea pidetään yllä muuttamalla.

Teksti
Maija Kajanto
Kuvat
Heli Hirvelä / Otavamedia

♥ Miten teistä tuli pari?

Jenni: Tapasimme Pertun kanssa netissä seitsemän vuotta sitten. Facebookissa oli silloin ryhmä, eräänlainen Tinderin edelläkävijä, josta löysimme toisemme ja aloimme viestitellä. Kun eräänä päivänä tekstasin, että olen kavereideni kanssa helsinkiläisessä kahvilassa, Perttu päätti tulla sinne. Ihmettelin, että miten hän pystyi tulemaan niin lungisti juttelemaan, eikä hätkähtänyt, vaikka meitä oli kahvilassa iso porukka.

Perttu: Vastassani oli tuolloin aika hiljainen Jenni – todellinen luonne kyllä paljastui myöhemmin nopeasti. Ei mennyt kovin kauan, kun Jennin tavarat alkoivat ilmestyä kämppääni Töölössä. Samaan aikaan omat tavarani salaperäisesti katosivat jonnekin ylähyllyille.

♥ Mikä toisessa on parasta?

Jenni: Ajattelin jo ensitapaamisella, että Perttu on hyvää aviomiesmateriaalia: hän oli tasapainoinen, ja huomasin heti, että voin luottaa häneen. Perttu on minulle paitsi kumppani myös paras kaverini.

Perttu: Jenni on ennen kaikkea aito, hän ei esitä koskaan mitään. Hän on iloinen ja sopivassa määrin seikkailuhenkinen ja suhtautuu elämään pilke silmäkulmassa. Ja onhan hän myös tosi kaunis.

♥ Mikä on ollut merkittävin hetki suhteessanne?

Perttu: Asuimme Jennin kanssa vuoden Espanjassa. Koetimme käynnistää siellä hotellitoimintaa, mutta se ei sitten lopulta ottanut tuulta alleen. Silloin olimme yhdessä vuorokauden ympäri, ja meidän piti pärjätä ilman ulkopuolista apua ja tehdä päätökset yhdessä. Se ei ollut mikään läpihuutojuttu, mutta hitsasi meidät yhteen.

Jenni: Kun asuimme Espanjassa, huomasin, että olemme aika samanlaisia ja isoissa asioissa olemme yleensä samalla linjalla. Ja kun puhutaan merkittävistä hetkistä, Perttu kosi minua Oscarin vauva-aikana – samaan aikaan kun imetin vauvaa. Olipa ainakin mieleen jäävä kosinta!

♥ Miten teistä tuli vanhempia?

Perttu: Olimme juuri palanneet Espanjasta Suomeen, kun Oscar ilmoitti tulostaan. Olihan se aika hämmentävää, sillä olimme vasta muuttaneet ja asuimme vuokra-asunnossa, jonka vuokrasopimus oli päättymässä. Olin aiemmin ajatellut, että lapset kuuluvat elämäntilanteeseen, jossa on omakotitalo ja täysi taloudellinen vakaus.

Jenni: Olin itse vasta aloittanut uudessa työssä ja nippa nappa sain änkytettyä, että jään kohta äitiyslomalle. Kyllähän se laittoi asioita uusiksi, mutta Oscarin syntymä oli hieno juttu. Ajattelin jo synnytyssairaalassa, että haluan toisenkin lapsen.

♥ Mikä on parasta yhdessäoloa?

Jenni: Oscarin vauva-aikana emme juuri viettäneet kahden kesken aikaa. Nyt järjestämme säännöllisesti lapsille hoitajan, jotta pääsemme kahdestaan syömään tai muuten iltaa viettämään.

Perttu: Hyvän parisuhteen salaisuus on varmaan siinä, että muutetaan riittävän usein. Olemme muuttaneet useamman kerran viime vuosien aikana, ja meillä on ollut koko ajan jokin remontti kesken. Arjen sirkus on tosin hyvä jättää välillä taakse. Kun pääsee kaksistaan ravintolaan, muistaa sen, miten siistiä on tehdä juttuja aikuisten kesken. Kun pojat kasvavat, ne hetket lisääntyvät.

♥ Millainen tunnelma teillä on aamiaispöydässä?

Perttu: Yleensä aamut ovat tosi mukavia. Laitamme joka aamu puuroa ja kahvia ja paistamme kananmunia ja syömme yhdessä aamupalaa. Silloin päivä lähtee hyvin käyntiin.

Jenni: Aamut ovat yleensä leppoisia. Jos Oscar saa aamulla kiukkukohtauksen, se on ainoa asia, joka voi aiheuttaa raskaita huokauksia. Hän onkin tämän perheen ainoa drama queen!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X