Niin kiire, ettei peittokaan heilu? Kohta heiluu! Seksuaaliterapeutin 5 vinkkiä lapsiperhearjen ja seksin yhdistämiseen

Seksi ja läheisyys rentouttavat hektisessä arjessa, ja sen tietävät myös lapsiperheen vanhemmat. Käytännössä sen järjestäminen on kuitenkin usein hankalaa.

Teksti Maria Soininen
lapsiperheseksi
Pienet arkiset huomionsoitukset esimerkiksi aamupuuron keittämisen yhteydessä pitävät yllä keskinäistä virettä.

Kaalimato.comin toteuttaman kyselyn mukaan 70 % 1005:stä vastaajasta kokee, että seksi auttaa jaksamaan kiireen keskellä – jos sille vain löytyisi aikaa. Lapsiperhearkea elävistä 47 % on sitä mieltä, että nimenomaan ajan puute vaikuttaa eniten kuivaan kauteen. Noin kolmannes vastaajista kokee kuitenkin, että myös uuvuttava arki vaikuttaa seksiin kielteisesti.

– Seksi vaikuttaa arjessa jaksamiseen yhtä lailla kuin lepo, uni ja liikuntakin, ja se lisää tehokkaasti yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kokemusta arjen mielekkyydestä. Kuitenkin etenkin pikkulapsiaikaan kumppanin huomioiminen saattaa jäädä uudenlaisten arjen haasteiden jalkoihin, sanoo Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen.

Lavikainen kannustaakin vanhempia miettimään rohkeasti erilaisia keinoja, miten seksille saisi raivattua kalenterista enemmän aikaa.
– Toisaalta on myös täysin ok, vaikka seksin harrastaminen olisikin välillä satunnaisempaa. Usein tilanne tasaantuu ajan kanssa, Lavikainen muistuttaa.

Peittojen heiluttelusta on siis turha ottaa paineita. Mikäli asialle haluaa kuitenkin muutosta,  lapsiperhearjen ja seksin yhdistäminen onnistuu helpommin esimerkiksi seuraavilla vinkeillä:

1. Jakakaa arki

Onhan lastenhoidon ja taloustöiden vastuu jaettu reilusti? Uupumista ehkäisee jo pelkkä tieto siitä, että kumppanista saa tukea arjen askareissa.

2. Kohdatkaa toisenne päivittäin

Pienikin kosketus, suudelma tai ystävällinen sana voi antaa paljon voimaa päivään. Läsnäolo pitää yllä perustyytyväisyyttä silloinkin, vaikka läsnäolon hetki kestäisi vain lounastauon verran.

3. Luovuus käyttöön myös makuuhuoneessa

Tai vaikka eteisessä! Jos lapsi nukkuu yöt vanhempien makkarissa, eikä seksi ole silloin mahdollista, muistakaa kodin muutkin huoneet. Hyödyntäkää pienet vapaat hetket ja muistakaa, ettei seksin aina tarvitse johtaa yhdyntään. Pelkkä helliminenkin tekee hyvää.

4. Kertokaa vaikeuksista

Aina voimavarat eivät riitä parisuhteen seksielämän ylläpitoon. Omista tuntemuksista on kuitenkin tärkeä jutella kumppanille. Myös mahdollisesta haluttomuudesta ja sen syistä on tärkeä kertoa.

5. Lähtekää ”elokuviin” – eli vällyjen väliin

Kumppaneiden kahdenkeskinen laatuaika vaatii yleensä apuvoimia lastenvahdista. Kun viette lasta hoitoon, on ihan sallittua sanoa menevänsä elokuva- tai illallistreffeille, vaikka treffi-ilta tarkoittaisi todellisuudessa yhteistä aikaa kotona makuuhuoneen puolella.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä