Parisuhde 1.5.2018
TEKSTI Riikka Heinonen
KUVAT Niclas Mäkelä / Otavamedia

Ruuhkavuosien kuormittamat Mikael & Metti Forssell: Tärkeintä on nauraa yhdessä ja suhtautua lasten kiukutteluun huumorilla

Jalkapalloilija Mikael Forssell haaveili viidestä lapsesta. Nykyään hän on sitä mieltä, että kolme riittää, Metti-vaimo tyytyisi kahteen. – Henkireikämme on, että pääsemme kerran viikossa dinnerille. Jaksamme kiireistä arkea sitten taas paremmin, pariskunta sanoo.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Jalkapalloilija Mikael ”Miklu” Forssell, 36, on herännyt yöllä taas kolmesti Lilian, 3, ja Lucaksen, 1, herätettyä hänet. Yhtä monesti hän on hiipinyt jääkaapille salaisen paheensa pariin: juomaan jääkylmää Coca-Colaa.

Huonouniset lapset ovat panneet Mikaelin ja hänen vaimonsa, muotibloggaajana työskentelevän Metin, 26, koville. Siitä huolimatta väsymys näkyy heissä oikeastaan vain Miklun makeina haukotuksina.

– Osasimme varautua siihen, että lasten myötä saisimme heittää hyvästit pitkille yöunille. Mutta emme arvanneet, että se olisi ihan tällaista. Olemme kokeilleet kaikki mahdolliset temput, mutta lapset herättävät meidät edelleen monta kertaa yössä, Mikael huokaa.

Pariskunta elääkin todellisia ruuhkavuosia tasapainoillen unettomien öiden, lasten uhmakiukkujen sekä työ- ja opiskelukiireiden ristipaineessa. Silti vielä uhmakohtauksiakin setviessä he vitsailevat yhdessä ja vaihtavat helliä sanoja ja katseita. Miten he oikein tekevät sen?

– Tärkeintä on nauraa yhdessä ja suhtautua lasten kiukutteluun huumorilla, vaikka väsymys vaivaisi. Kun viettää suuren osan ajasta kotona puolison kanssa, on tärkeää, että on hauskaa yhdessä, Metti pohtii.

– Annamme myös toisillemme paljon läheisyyttä ja hellyydenosoituksia. Väsynyt aamu saa ihan uuden suunnan, kun halaa kumppaniaan ensin, hän lisää.

Mitäpä sitä hidastelemaan

Rakastuneen oloinen pariskunta on edennyt suhteessaan pikavauhtia. He tapasivat toisensa syksyllä 2012 helsinkiläisen ravintola Kappelin terassilla.

– Mitäpä sitä hidastelemaan, jos tuntuu oikealta. Kyllä sen tietää, kun on kohdannut oikean ihmisen, Mikael uskoo.

Mikael tosin joutui pehmittämään kymmenen vuotta itseään nuorempaa Mettiä ennen kuin tämä uskalsi lähteä tunnetun jalkapalloilijan kanssa ensimmäisille treffeille.

– Halusin olla varma siitä, voisiko suhteestamme tulla mitään. Miklu oli ollut julkisuudessa jo pitkään, enkä halunnut lähteä hänen matkaansa minkään pikkujutun takia, Metti kertoo.

Lopulta Metin äiti kehotti tytärtään antamaan sinnikkäälle miehelle mahdollisuuden. Takkuisen alun jälkeen rakkaus roihahti parin välille nopeasti. Lyhyen seurustelun jälkeen Metti muutti Mikaelin luokse Helsingin Kaivopuiston laidalle. Jo suhteen ensimmäisenä vuosipäivänä Mikael kosi Mettiä. Vuoden kuluttua kosinnasta he juhlivat häitään.

– Meistä on tuntunut hyvältä edetä nopeasti. Oikean ihmisen vierellä kaikki ratkaisut ovat tuntuneet oikeilta, Metti sanoo ja hymyilee.

mikael forssell metti forssell

Sisaruksilla on pieni ikäero, ja he touhuavat mielellään yhdessä.

Vaikea vauvavuosi

Eikä siinä vielä kaikki. Ennen kuin häitä ehdittiin viettää, heitä olikin jo kolme. Aiemmin Mikael ei ollut kohdannut naista, jonka kanssa olisi ollut valmis hankkimaan lapsia.

– Suurin pelkoni oli, että saisin lapsen väärän ihmisen kanssa. Vaikka Metti oli todella nuori, hän sai minussa aikaan alfamiesreaktion, ja jostain syvältäni kumpusi voimakas halu perustaa perhe juuri hänen kanssaan, Mikael muistelee.

Lapsi oli yhteinen päätös, mutta oli yllätys, että raskaus alkoi heti. Metti oli vain 22-vuotias Lilian syntyessä.

– En ollut ajatellut, että saisin lapset näin nuorena. Mutta koskaan ei voi tietää, miten elämä lopulta menee, Metti pohtii.

Nuoresta iästään huolimatta ajatus omista lapsista on tuntunut hänestä aina luontevalta. Hän on hoitanut lapsia pienestä pitäen.

– Minulla on yli 10 vuotta nuorempi pikkuveli, jota hoidin niin innokkaasti, että menin hänen mukanaan päiväkotiinkin, kun en olisi halunnut luopua hänen hoivaamisestaan, Metti muistelee.

Lilian vauvavuosi ei ollut helppo. Perhe muutti Saksaan Mikaelin saatua pelaajasopimuksen Saksan Bundesliigan VfL Bochumista. Lilia oli silloin vasta neljän kuukauden ikäinen. He joutuivat asumaan kuukausia hotellissa ennen kuin löysivät kodin. Vauva nukkui huonosti, ja tuoreiden vanhempien jaksaminen oli koetuksella.

– Olimme vieraassa maassa ilman tukiverkkoa. Ja koska kyseessä oli esikoisemme, olimme myös uuden asian äärellä. Jouduin olemaan paljon yksin vauvan kanssa, kun pelireissut veivät Miklun joka viikko moneksi päiväksi pois, Metti muistelee vauvavuoden hankalaa alkua.

Opiskelua lepakkovuorossa

Aivan kuin huonoissa öissä ei olisi tarpeeksi tekemistä, Mikael suorittaa urheilujohtamisen maisteritutkintoa ulkomaisessa yliopistossa. Metti puolestaan valmistuu pian kauppatieteiden kandidaatiksi.

Kun päivä loppuu kesken, Mikael hyödyntää myös yön tunnit.

– Olen herkkäunisempi kuin Metti, ja kun minut herätetään yön aikana tarpeeksi monta kertaa, en nukahda enää uudestaan. Nousen ylös usein kolmelta yöllä ja alan tehdä kouluhommia. Kutsun sitä lepakkovuoroksi, Mikael paljastaa.

Ruuhkavuosien pyörityksessä parisuhteesta huolehtiminen jää usein liian vähälle, mutta Forssellit haluavat pitää hyvää huolta liitostaan. Parhaiten se onnistuu jokaviikkoisen parisuhdeillallisen avulla.

– Tiedostimme jo Lilian syntymän jälkeen, että tarvitsemme myös kahdenkeskistä aikuisten aikaa voidaksemme olla hyviä vanhempia ja puolisoita. Missään vaiheessa emme ole olleet valmiita tinkimään siitä, Metti toteaa.

– Suhteesta huolehtiminen ei vaadi edes kovinkaan paljon: vain pieniä hetkiä, jolloin saa puhua rauhassa aikuisten juttuja. Henkireikämme on, että pääsemme kerran viikossa dinnerille. Jaksamme kiireistä arkea sitten taas paremmin, Mikael selventää.

Molempien vanhemmat asuvat lähistöllä ja auttavat mielellään lastenlastensa hoidossa. Pari ihmetteleekin, mikseivät kaikki ota aikaa itselleen ja parisuhteelleen, jos siihen olisi mahdollisuus.

– Monet vanhemmat tuntevat syyllisyyttä siitä, että viettävät parisuhdeaikaa. Me emme. Illallishetkemme on lopulta hyvin pieni lohkaisu viikosta, mutta sillä on valtavan suuri merkitys meille, Metti toteaa.

– Ja onhan se nyt luksusta päästä rauhassa syömään. Lasten kanssa ravintolassa käyminen on hektistä touhua: toinen kauhoo ruokaa suuhunsa toisen juostessa lasten perässä ympäri ravintolaa. Ja vähintään toisen ruoka ehtii jäähtyä, Mikael nauraa.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (2)

Toimittaja hei! Siis anteeks mistä perspektiivistä tää juttu on kirjotettu jos kyseinen pari elää ruuhkavuosia
-Heillä on VAIN 2 lasta.
-Vaimo VAIN hiukan yli 20 joten luulisi jaksavan yöheräämiset ja, myös mies on viellä alle 40
-Vaimo tekee VAiN muotibloggaajan työtä kotona+opiskelee, mies taas VAIN opiskelee
-Molempien perhe asuu lähistöllä ja auttaa mielellään
-Lapset ilmeisesti terveitä, ei edes koliikki tms vaivoja, ne VAIN heräilevät muutaman kerran yössä niinkuin lasten tapana on
Että en nyt pitäisi noita niin ruuhkaisina vuosina että siitä pitäisi ihan juttu kirjottaa, kuinka parisuhteen hoito dinnerillä kerran viikossa ja halaamalla aamuisin on tärkeää. Noin lunki arki ei kuulosta edes teoriassa mahdolliselta, mutta ilmeisesti kyse on silloin todella ruuhkavuosista jos heräilee yöllä muutaman kerran ja asuu kaivopuistossa. Ihana että se oli myös mainittu 😆

1 vastaus

”Pari ihmetteleekin, mikseivät kaikki ota aikaa itselleen ja parisuhteelleen”
Ihan äkkiseltään keksi useammankin syyn:
– ei ole moiseen varaa. Ihan tavallinen työläinen ei käy ravintolassa joka viikko, koska moinen lysti maksaa. Jo kahden aikuisen käynti ketju-hampurilaisella maksaa enemmän kuin koko perheen päivän ruokabudjetti on
– lapsia ei vaan voi laittaa pulloon odottamaan. Eikä heitä saa mihinkään muuallekaan siksi aikaa, kun vanhemmat viettävät laatuaikaa

Elämä ei onneksi ole kilpailu siitä, kellä menee kurjimmin. Silti huvittaa näiden nousekkaiden rankka elämä Kaivopuiston laidalla ja hotellissa. Voi raukkoja!

1 vastaus

Toimittaja hei! Siis anteeks mistä perspektiivistä tää juttu on kirjotettu jos kyseinen pari elää ruuhkavuosia
-Heillä on VAIN 2 lasta.
-Vaimo VAIN hiukan yli 20 joten luulisi jaksavan yöheräämiset ja, myös mies on viellä alle 40
-Vaimo tekee VAiN muotibloggaajan työtä kotona+opiskelee, mies taas VAIN opiskelee
-Molempien perhe asuu lähistöllä ja auttaa mielellään
-Lapset ilmeisesti terveitä, ei edes koliikki tms vaivoja, ne VAIN heräilevät muutaman kerran yössä niinkuin lasten tapana on
Että en nyt pitäisi noita niin ruuhkaisina vuosina että siitä pitäisi ihan juttu kirjottaa, kuinka parisuhteen hoito dinnerillä kerran viikossa ja halaamalla aamuisin on tärkeää. Noin lunki arki ei kuulosta edes teoriassa mahdolliselta, mutta ilmeisesti kyse on silloin todella ruuhkavuosista jos heräilee yöllä muutaman kerran ja asuu kaivopuistossa. Ihana että se oli myös mainittu 😆

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen kattavin vanhemmuusmedia: hyötytietoa vanhemmuudesta, perheblogeja ja suosittu keskustelufoorumi. Tervetuloa viihtymään!

Seuraa
meitä: