Tässä on äitiyspakkauksen haastaja

Kätilö Marjut Rahkola päätti perustaa vaateyrityksen ja uskoo nyt haastavansa jopa Kelan ikonisen äitiyspakkauksen.

Teksti Riikka Heinonen
Vimma Babybox

”Perheessämme on kuusi lasta. Seitsemäs lapseni, vaateyritys Vimma, lohkaisee päivistäni suuren osan. Perustin yrityksen viisi vuotta sitten, kun olin kotiäitinä. Sain kolmen pojan jälkeen tytön, jolle aloin suunnitella mekkoja.

Samaan aikaan syttyi kotimaisten lastenvaatteiden buumi. Toimintamme kasvoi räjähdysmäisesti, ja lettikuosistamme tuli suuri hitti. Lapset ovat olleet mukana yrityksessä alusta asti: pakkasimme tilauksia yhdessä keittiön pöydällä, ja isot pojat kuljettivat ne postiin.”

Paluu kätilöksi mahdollista

”Olemme olleet mieheni Jussin kanssa yli 20 vuotta yhdessä. Muodostamme hyvän tiimin. Minulla oli päävastuu kodista silloin, kun lapset olivat pieniä. Viime vuosina Jussi on tehnyt enemmän töitä kotona, joten olen voinut vuorostani olla poissa.

Jussikin on nykyään mukana Vimmassa. Hän aloitti yrityksen toimitusjohtajana, jotta minä voin keskittyä luovaan suunnitteluun ja tulevaisuuden visioihin.

Suurperhe ja yrittäjyys vaativat sovittelua. Ihmettelen, mistä olen saanut voimia kuskata pikkuväkeä vuodesta toiseen päiväkotiin säässä kuin säässä. Olen joutunut laskemaan rimaa, olemaan armollisempi itselleni ja sietämään pyykkivuoria. En tiedä, olenko ollut tarpeeksi läsnä, vaikka olenkin ollut fyysisesti paikalla. Olen koittanut olla paras mahdollinen vanhempi lapsilleni.

Nyt kun esikoisemme Juhana aloitti armeijan, irti päästämisen aika lähestyy. Tuntuu hurjalta tajuta, että lapset ovat olleet meillä vain lainassa ja pian työmme tällä saralla on jo tehty.

Halusimme kehittää mahdollisimman toimivan äitiyspakkauksen kokemustemme ja lapsiperheiltä kuulemamme perusteella.

Olen ammatiltani kätilö. Ajattelin joskus, että palaan kätilöksi, kun täytän neljäkymmentä. En ole kuitenkaan valmis päästämään irti ”seitsemännestä lapsestani”, Vimmasta. Minua tarvitaan tässä vielä.

Kätilön työ on upeaa, vaikka se on vastuullista ja raskasta kolmivuorotyötä. Aluksi Vimmassa tuntui, että tämä kaikki muu on vain harrastelua, mutta kätilön työssä ollaan oikeiden asioiden ytimessä.”

Vaihtoehto äitiyspakkaukselle

”Olen innoissani Vimman Babyboxista. Se tarjoaa oivan vaihtoehdon Kelan äitiyspakkaukselle ja voi olla lahja raskaana olevalle vaimolle tai tyttöystävälle, tyttärelle, miniälle tai itselle synnytyksen lähestyessä.

Halusimme kehittää mahdollisimman toimivan äitiyspakkauksen kokemustemme ja lapsiperheiltä kuulemamme perusteella. Kaikki Kelan pakkauksen tavarat eivät välttämättä ole tarpeen. Itse otin äitiyspakkauksen kahden lapsen kohdalla. Olisin toivonut vaatteilta neutraalimpaa värimaailmaa ja vähemmän kuoseja.

Nyt lapsemme ovat niin isoja, että haluavat päättää, mitä päälleen pukevat. Katraamme ei kulje jatkuvasti Vimman kuoseissa. Nuorisomme on urheilullista ja pukeutuu sporttisesti. 9-vuotias Kuura sen sijaan pitää Vimman vaatteista ja haluaa aina pukeutua uusimpaan lettikuosiväriin.”

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä