Timo Lavikainen arjesta 1-vuotiaan kanssa: ”Mukavan tasaista, kuin olisi joku lääkitys päällä!”

Mitä perhearkeenne tällä hetkellä kuuluu?

– Se on sellaista rauhallista kotona olemista. Vaikka joskus aiemmin on miettinyt, että mitä tapahtuu sitten, kun ei ole enää ihan nuori ja joka paikka alkaa rempata, niin juuri eilen salilla käydessäni mietin, että olen tällä hetkellä todella tyytyväinen elämään. Elämä on nyt tasaista, vähän niin kuin olisi joku lääkitys jatkuvasti päällä! Tosi mukavaa arkea.

Kuopus ei vielä kävele, mutta on nyt alkanut seisomaan aktiivisesti ja liikkuu tukia pitkin todella vauhdikkaasti. Hän kiipeilee sohvalle ja sohvan selkänojalle ja osaa jopa avata ikkunan… Onneksi ei asuta korkealla ja ikkunat eivät aukea kuin sen 15 senttiä!

Meidän muksulla on myös hirveän hyvä huumorintaju. Hän on aina ollut sellainen, että räpsyttelee silmiään, vähän niin kuin Putouksen Taika-Pasi. Hän tykkää ilmeillä ja tekoaivastella, ja naurattaminen tuntuu hänellä olevan jollain tavalla verissä. Show alkaa usein jo heti aamulla, ja viimeksi tänä aamuna nauroin hänen pelleilyjään ennen kuin lähdin kotoa, kun hän esitti kaikki bravuurinsa. Lisäksi hän on perinyt myös sellaisen piirteen, ettei hän malta odottaa ruokaa. Kun hänelle laittaa ruoan mikroon, niin saman tien alkaa huuto! Vaikka hän olisi juuri ollut onnellisesti leikkimässä. Kaikki spagetti bolognese -tyyliset jutut maistuvat meillä hyvin.

Onko uusi pikkulapsiaika yllättänyt jollain tavalla?

– Nyt kun itsellä on jo ikää vähän enemmän, niin osaa suhtautua asioihin niin, että ne on tosi ohimeneviä. Esimerkiksi siihen, ettei reiluun vuoteen ole ollut yksiäkään kunnon yöunia, eikä sellaista vapaapäivää ole, jolloin saisi nukkua pitkään. Välillä on satunnaisia öitä, että saa nukkua, mutta silloin jo itse sävähtää, että miksei lapsi ole herättänyt – siitä tulee sitten helposti paniikki.

Työläintä arjessamme on tällä hetkellä koittaa käyttää sekä meidän koira että poika yhtä aikaa ulkona. Meillä on kohta kymmenvuotias amerikanbulldoggi Anita, joka painaa noin 42 kiloa ja on jollain tasolla vielä ihan pentu. Olipa mukana vaunut, pulkka tai mitä tahansa, niin tuntuu että repeää kahtia, kun ei pysty hallitsemaan sitä tilannetta ihan täysin!

Mistä haaveilette perheenä?

– Meillä on vähän sellainen musta huumorintaju, joten ollaan haaveiltu siitä että kun joku päivä tästä meidän amerikanbulldogista aika jättää, niin me päästään lähtemään perheenä ulkomaanmatkalle tai vaikka edes Tallinnan-laivalle. Me ei olla päästy käymään perheen kanssa missään, joten se on meillä sellainen kestovitsi, että haaveillaan siitä.

Muuten odotetaan kyllä kesää kovasti. Poika oppii kävelemään tässä hetkenä minä hyvänsä ja kesällä viimeistään juosta viilettää. Viime kesänä käytiin ensimmäistä kertaa jo uimassa, Hailuodossa meressä ja Kiiminkijoessa tuolla pohjoisessa, ja samoin Joensuussa Pyhäselässä, ja poika tykkäsi siitä hirveästi. Sitä tässä eniten odottaa, että tulisi kesä ja pääsisi uimaan hänen kanssaan järveen.

Mikä on lastenhoitobravuurisi?

–Ehkä juuri se, että pystyn tarvittaessa käymään siellä lenkillä koiran ja lapsen kanssa! Minulla ei mene hermot ihan vähästä, eikä pinna katkea. Tapahtui ihan mitä vaan, niin yleensä pystyn säilyttämään mielenmaltin. Puolisoni on puolestaan minua parempi kaikessa, missä pitää olla vähän tosissaan. (nauraa) Minun ei välttämättä tule aina mietittyä kaikkea etukäteen. Nyt vaikka talvella voisin ihan hyvin saada idean, että muksun kanssa voisi hypätä katolta hankeen, niin silloin on hyvä että kotona on joku järjen ääni, joka sanoo, että ”ei, Timo, et voi hypätä tuolta katolta hankeen yksivuotiaan kanssa!”

Näyttelet uudessa Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuvassa voimailijaisä Bill Pöntistä. Onko sinussa isänä joitakin samoja piirteitä kuin roolihahmossasi?

– Uskaltaisin sanoa että aina roolihahmossa on jotakin itsestä. Etenkin tässä elokuvassa roolihahmoni on jotenkin karrikoitu kuva minusta: Isänä meissä on samanlaista jäyhyyttä. Olen varmaan paljon leppoisampi isä pienten lasten kanssa ja tykkään touhuta, mutta sitten kun lapset rupeaa kasvamaan, niin minusta tulee vähän sellainen ”natsi-isä” (nauraa). No ei ihan, mutta en ehkä ole ihan niin leppoisa.