Helpotusta yksinhuoltajille: Näin elatusmaksut kasvavat ensi vuonna

Hintojen yleisen kallistumisen vuoksi myös lapsen elatuksen euromääriä nostetaan.

Teksti Toimitus
Kuvat iStock

Vuoden 2020 alusta tulee voimaan jälleen hieman suurempi elatustuki. Elatuksen rahamääriin tehdään kalenterivuosittain indeksikorotus.

Kelan maksama täysimääräinen elatustuki on 1.1.2020 alkaen jokaisesta lapsesta 167,01 euroa kuukaudessa. Nyt täysi tuki on 158,74 euroa. Korotusta tulee siis 8,27 euroa kuukaudessa. Viime vuonna indeksikorotus oli vain parin euron luokkaa.

Elatustukea saavan ei tarvitse tehdä mitään, vaan Kela elatustuki nousee automaattisesti. Elatustukea voi saada Kelalta esimerkiksi silloin, jos lapsi ei saa elatusapua elatusvelvolliselta.

Myös elatusavun määrä nousee vuoden alusta. Elatusvelvollisen maksamaa elatusapua korotetaan indeksin mukaisesti 0,77 prosenttia verrattuna tämänvuotiseen.

Jos elatusapu jää elatustuen korotuksen vuoksi pienemmäksi kuin täysi elatustuki, Kela maksaa elatustuen 1.1.2020 lähtien vain elatusavun suuruisena.

Elatusvelvollinen voi jatkossa saada velkavapautuksen maksamatta jääneestä elatusavusta, jos hänen tulonsa ovat enintään 1128,57 euroa kuukaudessa. Tulorajaa korotetaan jokaisesta alaikäisestä lapsesta 282,14 euroa. Tulorajaa eivät kuitenkaan korota ne lapset, joille on myönnetty elatustuki. 

Elatusavun summan laskemiseksi on olemassa suuntaa-antava laskuri. Se ottaa huomioon lasten määrän perheessä, vanhempien tulot sekä menot ja lasten erityiset kustannukset.

Seura tutki elatusmaksuja: Kun puolisoista toinen on selvästi toista varakkaampi, ero hinnoitellaan kuin suomalaiset liikennesakot – Eikä maksuilla ole ylärajaa

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä