Työ ja raha 09.11.2018 Päivitetty 13.08.2019

Joka neljäs isä ei käytä isyysvapaata – Näillä alueilla isät jäävät eniten kotiin

Isyysvapaauudistus lisäsi isien käyttämien isyysvapaiden kestoa keskimäärin vain kolmella päivällä.

Teksti
Kia Toivanen
Kuvat
iStock

Isyysvapaa uudistui viisi vuotta sitten, mutta on uudistus tuonut vain vähän muutoksia isien käyttämiin vapaisiin, kertoo Kela.

Ennen vuoden 2013 uudistusta isät pitivät vapaita ja saivat vanhempainpäivärahaa keskimäärin 33 arkipäivää.

Isyysvapaauudistuksen jälkeen vuonna 2015 luku oli 36 arkipäivää. Keskimäärin isät siis ovat isyys- tai vanhempainvapaalla edelleen noin 6 viikkoa.

Viiden vuoden takainen isyysvapaauudistus mahdollisti sen, että isät voivat pitää vapaita aiempaa pitempään ja joustavammin. Isän vapaat eivät myöskään enää vähennä äidin vapaita.

Joka neljäs isä ei pidä isyysvapaata ollenkaan

Vuonna 2015 kolme neljästä lapsen saaneesta isästä sai vanhempainpäivärahaa.

– Osuus on sama kuin ennen uudistusta, kertooo suunnittelija Siru Keskinen Kelan tilasto- ja tietovarastoryhmästä.

Eniten isyysvapaita käytettiin Pohjanmaalla (82% isistä) ja vähiten Kymenlaaksossa (70%).

– Maakunnissa, joissa isät pitivät ahkerasti isyysvapaita vanhempainrahakauden jälkeen, vapaat olivat myös keskimääräistä pidempiä, Keskinen sanoo.

Pisimmät isyysvapaat pidettiin Ahvenanmaalla. Siellä isät olivat vapaalla keskimäärin 46 arkipäivää. Päijät-Hämeessä isyysvapaat olivat lyhyimmät kestäen keskimäärin 32 arkipäivää.

Lähde: Kela

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X