Työ ja raha 18.03.2020 Päivitetty 21.04.2020

Näin Kela maksaa, jos lapsi jää hoidosta kotiin - tai ei maksa

Kelaan on tullut paljon kyselyitä lastenhoidon tuista tilanteessa, jossa vanhemmat omaehtoisesti ottavat lapsen nyt päiväkodista kotihoitoon.

Teksti
Tiina Torikka
Kuvat
iStock

Suomen hallitus on kehottanut kaikkia kynnelle kykeneviä vanhempia ottamaan maanlaajuisessa koronaepidemiassa lapset kotihoitoon päiväkodeista. Moni on epätietoinen, saako näin menettelemällä tukirahaa – varsinkin, jos työnteosta ei tuolloin tule mitään.

Kela vastaa kyselijöille tiedotteessa näin:

– Kela ei voi maksaa perheelle kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea silloin, kun lapsella on kunnallinen päivähoitopaikka, vaikka lapsi olisikin poissa hoidosta.

Jos lapsi on yksityisessä päivähoidossa, Kela maksaa yksityisen hoidon tukea voimassaolevan hoitosopimuksen perusteella ja enintään sovitun hoitomaksun verran.

Kelalla ei ole asiassa harkintavaltaa, sillä se on kirjoitettu lakiin.

– Yksityisen hoidon tukeen ei ole oikeutta siltä ajalta, kun perheen ei tarvitse maksaa hoitomaksua. Kun päivähoitopaikka suljetaan väliaikaisesti, hoitomaksuihin ei yleensä tule katkosta. Tällöin päivähoitopaikan väliaikaisella sulkemisella ei ole vaikutusta yksityisen hoidon tukeen.

Samalla moni vanhempi kysyy, onko oikeudenmukaista periä päivähoitomaksuja aikana, jona vanhemmat noudattavat hallituksen pyyntöä kotihoidosta.

Keskiviikkona opetusministeri Li Andersson vetosi kuntiin, jotta ne harkitsisivat päivähoitomaksujen perumista kotona hoidettavilta lapsilta.

Osa-aikatyöstä sopiminen voi auttaa

Jos vanhempi tekee osa-aikatyötä lasten hoidon vuoksi, perhe voi hakea osittaista tai joustavaa hoitorahaa. Kummassakin on ehtona, että lasta hoitava vanhempi tai muu huoltaja tekee töitä keskimäärin enintään 30 tuntia viikossa. Tuki myönnetään vähintään kuukaudeksi kerrallaan. Tukijakson ei tarvitse alkaa kalenterikuukauden alusta.

Joustavaa hoitorahaa voi saada alle 3-vuotiaan lapsen hoitoon. Osittaista hoitorahaa voi hakea 1.-2.-luokkalaisen hoitoon.

– Osittaista tai joustavaa hoitorahaa ei voi saada silloin, jos tuen hakijalla ei ole lainkaan työtunteja sillä ajalla, jolle tukea haetaan. Silloin kannattaa selvittää, onko perheellä oikeutta esimerkiksi kotihoidon tukeen, Kela tiedottaa.

Jos huoltaja on yhtäjaksoisesti kokonaan poissa töistä neljä viikkoa tai pidempään, muusta kuin vuosilomasta johtuen, Kela lakkauttaa joustavan tai osittaisen hoitorahan laskien poissaoloajan alusta.

Lyhyet poissaolot työstä eivät kuitenkaan vaikuta hoitorahan maksuun, jos työaikaedellytys muuten täyttyy.

 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X