Työ ja raha 29.10.2018 Päivitetty 13.08.2019

Näin pehmennät paluuta työelämään – kysy itseltäsi 7 kysymystä

Äidin paluu työelämään voi jännittää ja tuntua ajatuksena myös hieman pelottavalta: miten arki nyt järjestetään? Pohdi erilaisia mahdollisuuksia työn ja perhearjen yhteensovittamiseksi.

Teksti
Toimitus
Kuvat
iStock

Lapsesta erossa olo tuntuu monesta äidistä vaikealta. Etukäteen on myös hankala sanoa, miten lapsi viihtyy ja pärjää hoidossa.

Erityisesti arjen aikatauluttaminen töihinpaluun myötä herättävät kysymyksiä. Miten sovittaa yhteen työn ja perhe-elämän vaatimukset? Miten päiväkotiin viennit ja hakemiset organisoidaan? Jaksanko töissä, jos lapsi valvottaa öisin? Täytyykö imettäminen lopettaa?

Pieni ahdistus on luonnollista; vaatiihan jo kesölomalta paluukin ihmiseltä taas sopeutumista tuttuihin työkuvioihin. Äitiyslomalta paluun koittaessa koko elämä on muuttunut.

Onneksi töihinpaluun ennakkopelko on usein pahempaa kuin itse paluu. Rutiinit kyllä löytyvät ja työn kuviot palaavat nopeasti takaisin mieleen. Monet pienten lasten äidit kokevat työelämään siirtymisen myös myönteiseksi ja innostavaksi: perhevapaan aikana on ollut aikaa saada uusia voimavaroja, taitoja ja päämäärätietoisuutta työelämään.

Näin pehmennät paluuta työelämään

Miltä kuulostaisi osittainen hoitovapaa?

Lain mukaan pienten lasten vanhemmilla on mahdollisuus tehdä osittaista työaikaa. Neuvottele työnantajan kanssa siitä, miten se voitaisiin toteuttaa: Voisitko tehdä vaikka kuusituntista päivää tai nelipäiväistä viikkoa?

Onko asteittainen töihinpaluu mahdollinen?

Töihin palaava voi tehdä jo perhevapaalla ollessaan muutamia työtunteja viikossa tai ”keikkoja” silloin tällöin. Jos sinulla on jo palo päästä takaisin töihin, voit myös päivittää osaamistasi esimerkiksi kursseilla tai täydennyskoulutuksen kautta, vaikka et vielä palaisikaan tavalliseen työarkeen.

Voidaanko töissä järjestää työaikajoustoja?

Joissain työpaikoissa on sovittu, että pienen lapsen vanhempi saa tehdä esimerkiksi pelkkää aamuvuoroa. Jotta erimielisyyksiä ei syntyisi, on tärkeää, että kaikki tietävät sen olevan määräajaksi sovittu järjestely, ja että se toteutetaan myös jatkossa tasapuolisesti kaikille samassa tilanteessa oleville.

Voisitko siirtyä väliaikaisesti vähemmän vaativaan työhön?

Maailmasta löytyy koulutettuja naisia, jotka ovat vapaaehtoisesti alentaneet asemaansa työpaikalla vähemmän vastuulliseen ja vaativaan työhön muutamaksi vuodeksi, kun lapset ovat pieniä. Tämä edellyttää sopimusta työnantajan kanssa sekä luottamusta siihen, ettei lasku hierarkiassa jää pysyväksi.

Perhearjen ja työelämän yhteensovittaminen vaatii totuttelua.

Olisiko isän vuoro jäädä kotiin?

Jos isä jää hoitovapaalle, helpottuu äidin töihinpaluu huomattavasti, sillä lasta ei tarvitse vielä laittaa päivähoitoon. Äidin voi olla helpompaa palata työelämään, kun ei tarvitse samalla huolehtia siitä, miten lapsi pärjää uudessa hoitopaikassa. Samoin päivähoidosta hakemiset ja sinne viemiset jäävät vielä pois päiväjärjestyksestä.

Haluaisitko opiskella?

Opiskelemaan lähteminen on usein kevyempää kuin töihin meneminen. Opiskelu on joustavampaa ja päivät lyhyempiä. Olisiko siis nyt hyvä aika aloittaa jotakin ihan uutta tai jatkokouluttautua?

Nautitko äitiyslomasta täysillä? Älä unohda työpaikkaa silti täysin

Hyvä työnantaja kiinnittää huomiota perhevapaalla olijan urakehitykseen ja pitää tämän ajan tasalla työpaikan asioissa. Voit olla myös itse aktiivinen ja osallistua koulutuksiin. Vauvan kanssa vierailu työpaikalla on ilo niin työkollegoille kuin sinulle itsellesi  – kynnys palata ei ole niin suuri, kun positiivinen yhteys työpaikkaan säilyy.

Lähde: Suomalainen vauvakirja (Otava)

Kaksplus kuuluu samaan konserniin Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X