Vanhemmuus 11.7.2018

Kirjailija Veera Salmi: ”Lapsen puhumattomuus oli vaikea hoidettava”

Puluboi ja Poni -kirjasarjan luonut lasten- kirjailija Veera Salmi käyttää kieltä työkseen ja on toiminut vuosia lastentarhan- opettajana. Silti oman tyttären puhumattomuus tuli hänelle täytenä yllätyksenä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Mistä on kysymys? Suositun Puluboi ja Poni -lastenkirjasarjan kirjoittaja Veera Salmi, 41, oli lastentarhanopettajana tottunut ratkomaan erilaisia lapsiin liittyviä haasteita. Silti hän oli ymmällään, kun kuuli, ettei hänen oma Frida-tyttärensä puhunut päiväkodissa muille. Tyttö oli tuolloin kaksivuotias.

Lapsi kykeni kyllä juttelemaan normaalisti joissakin tilanteissa, mutta oli johdonmukaisesti puhumatta toisissa hetkissä.

– Frida ei suostunut päiväkodissa ollessaan juttelemaan kenenkään aikuisen kanssa. Hän puhui toisten lastenkin kanssa hyvin valikoidusti. Hän ei myöskään suostunut puhumaan sukulaistemme tai ystäviemme kanssa, vaikka jutteli kotioloissa normaalisti, Veera kertoo.

Nyt seitsemän vuotta täyttäneen Fridan puhumattomuuden taustalta löytyi valikoiva puhumattomuus eli selektiivinen mutismi. Sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriöön liittyy puhumattomuuden lisäksi monesti ahdistusta.

Veera Salmi tunnetaan muun muassa Puluboi-kirjoistaan, joista on nyt tehty myös elokuva.

”Uuvuimme, kun yritimme liikaa”

Veera olikin monesti huolissaan ja neuvoton lapsensa puhumattomuuden takia, sillä puhumaton lapsi ei voi päiväkodissa ilmaista tunteitaan ja tarpeitaan kuten muut. Kasvattajalta tarvitaan aikaa ja herkkyyttä puhumattoman lapsen elekielen lukemiseen. Arki oli toisinaan uuvuttavaa.

Kun Frida oli 5-vuotias, Veera ja hänen miehensä Sami, 41, kuljettivat tyttöä toiminta- ja ryhmäterapiasta ja harrastuksesta toiseen ja yrittivät kaikin keinoin tukea hänen vuorovaikutustaitojaan. Turhaan.

– Lopulta uuvuimme täysin, koska yritimme liikaa. Frida oli itsekin ylikuormittunut ja sai raivokohtauksia. Onneksi ymmärsimme hiljentää tahtia ja karsia osan hänen harrastuksistaan pois. Vähensin omia töitänikin, jotta pystyin keskittymään paremmin Fridan hyvinvointiin.

Hiljalleen tyttären ahdistus alkoi hellittää ja vieraille puhuminenkin helpottui.

– Selektiivisen mutismin hoitaminen on hankalaa, eikä terapiasta ole aina apua. Onneksi tilanteeseen paneuduttiin päiväkodissa, jossa Fridalle järjestettiin erilaisia tukitoimia ja pienryhmätoimintaa. Apua oli varmasti myös siitä, että keskityimme asiaan rauhassa kotona.

Lasten kanssa sujui hyvin

Elämä oli tuohon asti ollut melko hektistä. Kun Veeran lapset olivat pieniä, hän työskenteli lastentarhanopettajana vuoropäiväkodissa aamu- ja iltavuoroissa. Lasten hoitaminen töissä ja kotona oli kuormittavaa.

– En silti ollut väsynyt äitiydestä pikkulapsiaikanakaan. Severi ja Frida ovat nukkuneet yönsä hyvin ja olleet iloisia ja helppoja lapsia. Tuntui kuitenkin hullunkuriselta mennä joka päivä töihin hoitamaan muiden lapsia, kun omat lapseni olivat samaan aikaan muualla hoidettavina, Veera muistelee.

Fridan ensimmäiset neljä vuotta Veera tasapainotteli myös kahden työn välillä. Idean lastenkirjan kirjoittamiseen hän sai työssään päiväkodissa. Hän huomasi, että lapset eivät jaksaneet keskittyä luettavana olevaan kirjaan vaan karkailivat leikkimään.

Veera kysyi lapsilta, millaista tarinaa he haluaisivat kuunnella. Lapset totesivat yhdestä suusta, että tarinassa pitäisi olla kakkajuttuja ja mainostaukoja, jotka auttaisivat keskittymään. He toivoivat myös, että tarinassa olisi surullinen tyttö, joka muuttuisi lopulta iloiseksi.

Kaksi työtä oli liikaa

Lasten toiveiden pohjalta Veera alkoi kirjoittaa ensimmäistä lastenkirjaansa Puluboin ja Ponin kirja vuonna 2011. Frida oli silloin vasta muutaman kuukauden ikäinen.

Puluboista ja Ponista kertovan lastenkirjasarjan ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 2012. Kirjan päähenkilö Puluboi on Helsingin Hakaniementorilla asuva pulu, joka ystävystyy Poni-nimisen tytön kanssa.

– Kirjailijan urani alku oli aikamoista katastrofia. Yritin tasapainoilla kirjailijan ammatin ja lastentarhanopettajuuden välillä. En vieläkään tiedä, miten ehdin tehdä kaiken, Veera hämmästelee.

Vähitellen kirjoittaminen lohkaisi yhä suuremman osan viikoista. Frida oli nelivuotias, kun Veera päätti lopettaa työnsä päiväkodissa ja keskittyä kirjoittamiseen.

Nykyään hän työskentelee kotona, jotta hänen on helpompi olla paikalla auttamassa, kun ekaluokkalainen Frida tulee koulusta kotiin. Kirjoittamistyö on intensiivistä ja vaatii keskittymistä. Erakkomaailmasta perheen pariin palaaminen on aina haastavaa.

Pitikö ne pyykit pestä

Vaikka lastenkirjailijana ja lastentarhanopettajana Veeran on ollut helppo ymmärtää lapsia, omien lasten kasvattaminen ei ole aina mennyt kuin Strömsössä.

– Päiväkodissa kasvattajana toimiminen on aivan eri asia kuin äitiys. En toimi äitinä aina niin kuin pitäisi, vaan teen välillä virheitä. Olen temperamenttinen ja hermostun helposti.

Veera saattaa myös unohtua lukemaan lehteä tai uppoutua kirjoittamaan.

– Mieheni Sami on usein ehtinyt pestä kaksi koneellista pyykkiä siinä vaiheessa, kun minä vasta suunnittelen kalenteri kädessä, että jonain päivänä voisin mennä pyykkitupaan. Onneksi me molemmat emme ole samanlaisia mietiskelijöitä, vaan tasapainotamme toisiamme, Veera sanoo nauraen.

Yllätyksenä on tullut myös se, miten vähän kasvavat lapset tarvitsevat enää äitinsä tukea.

– Silloin kun lapset olivat pieniä, tiesin jo työnikin puolesta, miten päiväkoti-ikäiset lapset kehittyvät. Nyt olen kasvattajana usein ymmälläni, koska lapseni kasvavat ja muuttuvat koko ajan. Koen olevani enemmänkin huoltojoukoissa. Tarkistan kalenterista, että he ehtivät oikeaan aikaan harrastuksiinsa ja syövät sopivissa väleissä.

Veera Salmi kuuntelee lastensa juttuja ja hyödyntää niitä myös kirjoissaan.

Käytän lasteni juttuja kirjoissa

Perheen arjessa on siis vipinää, ja Veera onkin tottunut ammentamaan lapsiperhearjestaan ja kokemuksistaan lastenkirjoihinsa. Työn alla on taas pari kirjaa. Kirjailijana hänen pitää pystyä asettumaan isän, lapsettoman tai kenen tahansa nahkoihin. Äitiyteen liittyvistä tunteista kirjoittaminen on hänelle silti helpointa, kun hän on itsekin äiti.

– Lastenkirjojen kirjoittaminen muuttuu varmasti vaikeammaksi, kun omat lapset kasvavat. Varastan surutta lasteni ja heidän kavereidensa juttuja. Puluboin puhetavan lainasin poikani viisivuotiaalta kaverilta ja elämästään ponina haaveilevan Poni-tytön persoonallisuuden nappasin eräältä päiväkotilapseltani, joka eläytyi voimakkaasti eri eläinten rooleihin.

Veeralla on edelleen paljon muistoja päiväkotivuosilta, joista riittää materiaalia. Hän ammentaa myös omista lapsuusmuistoistaan.

– Olen pitänyt muistoni aktiivisesti avoimina. Muistan jatkuvasti lapsuudestani jotain uutta.

Lastensa kautta Veera oppii joka päivä jotain uutta myös omasta itsestään ja siitä, millainen on itse ollut lapsena.

– Frida muistuttaa pikkukoululaisena paljon minua itseäni. Muistan elävästi koulutaipaleeni alun, kun kävelin reppu selässä kohti koulua yhtä ujona kuin hän. 14-vuotias Severi sen sijaan on täysin erilainen kuin minä. En ole yhtä tarkka ja huolehtivainen kuin hän, en edes äidin roolissa. Severi pitää huolen siitä, että minulla on oikeat reittiohjeet hänen jalkapallo-otteluunsa ja että olen muistanut laittaa aurinkorasvaa kentän laidalla.

Hiekkarannalle töihin

Nyt perusarjesta on kuitenkin taukoa, kun on kesäloman aika. Veera ei kirjailijana tosin pahemmin lomaile. Työajat ovat kuitenkin joustavat, ja työpiste kulkee käsilaukussa vaikka lasten kanssa hiekkarannalle. Fridankin ensimmäinen kouluvuosi on pulkassa, ja se sujui hyvin. Siitä huolimatta Veera epäilee, ettei tytön ahdistus välttämättä koskaan kokonaan häviä.

– Vaikka Frida pystyy nyt helpommin puhumaan, ahdistus ei ehkä koskaan lakkaa. Se vain muuttaa muotoaan. Olen käsitellyt puhumattomuutta myös lastenkirjoissani. Yksi Mauri-kirjasarjan hahmoista on Maurin puhumaton kaveri Chi.

Kesällä perhe viettää yhdessä aikaa siirtolapuutarhamökillään, jossa lapsillakin on kavereita ja tekemistä.

– Teini-ikäisen pojan kannalta on tosin hyvä, että mökki sijaitsee metroradan varrella. Hän pääsee sieltä halutessaan nopeasti kavereiden luokse kaupunkiin.

Nykyään Veera huomaa olevansa se, joka kaipaa yhteisiä Kimble-otteluita ja kävelylenkkejä.

– Kun lapset kasvavat, heitä ei oikein kiinnosta, mitä minulla olisi tarjottavana. Välillä parahdan, että äidillä ei ole nyt mitään tekemistä, keksitään jotain yhdessä!

Veera toivoo, että lapset kertoisivat hänelle asioistaan ja perhe kokoontuisi joka päivä juttelemaan pöydän ääreen. Välillä turhaan.

– Heillä on jo muut jutut mielessään, eivätkä he kaipaa keskustelua kanssani. Minua tylsistyttää, että he haluavat viettää niin paljon aikaa kännyköidensä kanssa. Yritän kasvattaa lapsistani lukevia aikuisia, mutta välillä joudun lahjomaan heitä. Viikkorahoja voi perheessämme tienata lukemalla.

Lue koko haastattelu uusimmasta 6/18 Kaksplus-lehdestä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen kattavin vanhemmuusmedia: hyötytietoa vanhemmuudesta, perheblogeja ja suosittu keskustelufoorumi. Tervetuloa viihtymään!

Seuraa
meitä: