Vanhemmuus 08.02.2018 Päivitetty 13.08.2019

Lapsi ja avain sisällä, sinä ulkona – toimi näin, jos lapsesi jää lukkoon kodin sisälle

Äärimmäisessä hätätilanteessa voi soittaa hätäkeskukseen, mutta kiireettömässä tilanteessa soitetaan lukkosepälle tai huoltoyhtiöön asumismuodosta riippuen. Viisainta on kuitenkin varmistaa, että vara-avain aina saatavilla yllättäviä tilanteita varten.

Teksti
Maria Soininen

Kaksplussan Yli pyykkivuorten -blogissa kerrottiin ikävästä tilanteesta, jossa äiti unohti myöhään illalla avaimensa sisälle, kun hän lähti käymään autotallissa. Mies oli työmatkalla ja lapset nukkuivat, eikä äiti saanut lapsia hereille. Tilanne oli hankala, sillä nuorin lapsista oli vasta 3-vuotias, ja naapuriin yöksi joutunut äiti pelkäsi, että lapsi herää yöllä ja lähtee etsimään äitiään.

Tyypillinen tilanne, joka voisi sattua kenelle tahansa. Mitä tehdä, jos lapset jäävät lukkojen taakse eikä vara-avain ole missään tallessa? Entä paljonko lukonavauksesta joutuu pulittamaan?

— Kerros- ja rivitalojen ovenaukaisusta selviää yleensä alle satasella. Jos laskun maksaa käteisellä heti ovenaukaisun yhteydessä, pääsee aina halvemmalla. Esimerkiksi meillä paikallinen kiinteistöhuoltoyrityksen päivystäjä veloittaa lukonavauksesta 30–40 euroa, mutta jos hän joutuu laskuttamaan jälkeenpäin, hinta on muutaman kympin kalliimpi, kertoo Esa Mäkinen Tampereen alueen isännöintiyhdistyksestä ja Kartanon isännöintipalvelusta.

Muista vara-avain ja tee muuttoilmoitus ajoissa

Toisin kuin kerros- tai rivitalossa, omakotitaloissa ei ole huoltoyhtiöitä, joista vara-avaimet löytyisivät tarvittaessa. Vara-avain kannattaakin viedä sukulaiselle tai kaverille, joka asuu kohtuullisen välimatkan päässä kodista.

— Tietysti aina voi soittaa lukkoliikkeeseen, mutta ne veloittavat aika railakkaasti: avaukseen voi helposti mennä satoja euroja, Mäkinen sanoo.

Iltaisin ja viikonloppuisin ovenavauksesta joutuu maksamaan vielä tavallista enemmän. Hiljattain uuteen asuntoon muuttaneen kannattaa varmistaa, että muuttoilmoitus on varmasti tehty. Jos talossa ei ole kirjoilla, sisään asuntoon ei pääse.

— Joka kerta, kun ovi mennään avaamaan, tarkistamme asukkaan tiedot maistraatista. Kannattaa siis tarkistaa, että muuttoilmoitus on kunnossa, Mäkinen muistuttaa.

Keskustele: Onko teillä kotinne vara-avain jossain piilossa?

Jos lapsi on jo vanhempi, hänelle voi teetättää oman vara-avaimen. Ovenaukaisua on hyvä opetella yhdessä.

Jos asut vanhassa omakotitalossa, riko ikkuna

Ikävimmässä tapauksessa lukkojen taakse jäänyt lapsi on jo nukkumassa, kun ulko-ovet napsahtavat vanhemmalta lukkoon. Näin kävi myös Yli pyykkivuorten -bloggaajan ystävälle. Jos unet ovat kovin sikeät, ei lapsi välttämättä herää edes ovikellon soittoon tai ikkunan koputteluun — ja vaikka heräisi, taaperoikäinen tuskin saa ovea auki omin voimin.

— Pienten lasten kohdalla on tietysti aina isompi hätä. Kyllähän sen ulko-oven saa vaikka sorkkaraudalla auki, kun väkisin pakottaa. Toisaalta, autotallinkin ovi on yleensä lukossa, ja sorkkarauta on todennäköisesti siellä autotallin sisällä.

Lisäksi oven rikkominen vaatii voimaa ja ammattitaitoa, minkä takia Mäkinen ei kannusta vanhempaa omatoimisiin tiirikointihommiin. Ikkuna sen sijaan on helpompi särkeä.

— Jos kyseessä on vanha rintamamiestalo, en soittaisi välttämättä lukkoseppää paikalle, vaan rikkoisin ikkunan vaikka kuistilta. Sen korjaaminen ei paljon maksa. Nykyaikaisten, kolminkertaisten ikkunoiden korjaus saattaa kuitenkin maksaa lähemmäs tuhat euroa, joten uuden talon kohdalla lukkoseppä tulee halvemmaksi, Mäkinen kertoo.

Ilman apua ei jää kukaan

Jollei lukkosepän numero ole muistissa, hätätapauksessa voi soittaa myös 112:een. Tällöin palokunta tulee paikalle ja murtaa oven.

— Mikäli kerrostalon asunnon ovi pitää murron jäliltä uusia, pelkät materiaalikustannukset ovat noin 800 euroa, sanoo toimitusjohtaja Heikki Laitinen Kokkolan Talohoito Oy:sta.

Mäkinen ei muista uraltaan tapausta, jossa lapsi olisi jäänyt lukkojen taakse ja vanhempi olisi asunnon ulkopuolella ilman avainta. Jos tällainen tilanne kuitenkin tapahtuisi, lasta ei jätetä asuntoon yksin vaan vanhempi kyllä autetaan sisälle. Avun saamisessa voi kuitenkin kestää, joten aina ensimmäisenä lasta kannattaakin pyrkiä rauhoittelemaan joko puhelimitse tai oven takaa jutellen.

— Meillähän on Suomessa yleinen auttamisvelvollisuus, ja jos joku on hädässä, niin häntä ei saa hylätä, summaa Mäkinen.

Hätäkeskukseen voi soittaa, mutta vain oikeassa hädässä

— Lähtökohtaisesti vanhempien tulee luoda lapsilleen turvallinen kasvuympäristö. Tällaisia unohtamistilanteita varten olisi siis hyvä olla jonkinlainen käytäntö vara-avaimesta, muistuttaa johtokeskuspäivystäjä Minna Korkeamäki.

Jos lapsen voidaan olettaa joutuvan vaaraan jäädessään yksin sisään, hätänumeroon voi toki soittaa.

— Hätäkeskus antaa ohjeita ja auttaa akuuteissa tilanteissa. Tarvittaessa hätäkeskus hälyttää pelastusviranomaisen paikalle.

Tilannearvio tehdään aina olosuhteiden, lapsen iän ja toimintakyvyn perusteella.

— Kiireellisessä hätätilanteessa kannattaa soittaa hätänumeroon, kiireettömässä tilanteessa lukkosepälle, summaa Korkeamäki.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X