”Lumilautailin vielä viimeisilläni raskaana Norjassa”

”Olen tehnyt elämässäni asiat epätyypillisessä järjestyksessä ja seurannut sydäntäni. Aloin odottaa esikoistamme, kun olimme olleet yhdessä kolme vuotta. Luokanopettajan opintoni olivat kesken. Aktiiviurheilun takia Jukka oli vasta hiljattain kirjoittanut ylioppilaaksi. Hänen vanhempansa olivat vauvauutisesta ehkä vähän kauhuissaan, mutta ottivat asian vastaan kuitenkin hyvin.”

Elokuu 2003: Susannan ja Jukan hääkuva.

”Asuimme yksiössä, jossa ei ollut parveketta. Siksi kärryttelin loputtomasti kaduilla, jotta vauva saa nukuttua päiväunia. Muistan myös, kuinka Jukka koetti vetää lumilautakassinsa vetoketjua äänettömästi vessassa, ettei Eeti vain heräisi.

Lapsen hankkiminen siihen elämäntilanteeseen tuntui silti oikealta. Tunsin äitiyden kutsumuksen vahvana.”

Rankka mutta antoisa vauva-aika

”Esikoisen vauva-aikana olin paljon yksin, koska mieheni oli lumilautakisoissa kaukana maailmalla: Kanadassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Siellä minäkin olin ollut vielä hetki sitten. Vedin vielä viimeisilläni raskaana lumilautaleirejä Norjan vuorilla. Lumilautailu oli ollut osa elämääni 16-vuotiaasta. Lapsen myötä se aika jäi taakse, ja oli outoa vain kulkea kodin ja kaupan väliä. Omat ja appivanhempani auttoivat minua vauvan kanssa. Mutta olihan se rankkaa.”

Elokuu 2012: Kaikki lapset kotikadulla.

”Toinenkin lapsemme Tiiti syntyi elämänvaiheeseen, jossa Jukka reissasi paljon ja rahasta teki tiukkaa. Kerran tällaisessa tilanteessa Jukka voitti ison maailmancup-kisan ja sai ison palkintosumman, jolla pääsimme taas eteenpäin.

Kolmas lapsemme Nyyti ja neljäs lapsemme Menni ovat syntyneet perheeseen, jossa molemmat vanhemmat ovat kotona ja tavallisessa työelämässä. Juuri nyt minulla on laaja kaari äitiydessä: esikoiseni on 16 ja kuopukseni 6.

Ei mikään hiljaisin perhe

Olen aina ajatellut, että haluan 4–5 lasta. Kysymys on sisäisestä palosta; minulla on suuri elämänjano. Joka kerta on ollut jännittävää nähdä, millainen tyyppi sieltä tulee.

Ehkä elämänjanoni on kannatellut läpi arjen raastavuuden ja haastavuuden. Olen myös jaksanut hyvin, sillä en tarvitse paljon unta. Vanhemmuudesta saan sellaista merkityksellisyyttä, että olen valmis melkoisiin uhrauksiin.

Kuuden ihmisen menojen yhteensovittaminen on välillä raskasta. Olemme jokainen omilla tavoillamme luovia, herkkiä ja aistivia tyyppejä. Emme todellakaan ole se hiljaisin perhe. Meillä on myös melkein aina paikat hujan hajan, vaikka nautimmekin kaikki siististä kodista. Arjessa on minusta parasta se, että se on omanlaistamme.”

Heinäkuu 2007: Tiiti on maalannut kasvonsa.

Usko läsnäolon voimaan

”Äitiys on luonnollinen kohta kääntyä sisäänpäin. Kohdallani tapahtui näin. Pohdin paljon läsnäoloa: kuinka olen läsnä lapsilleni? Ajattelen esimerkiksi, että haluan auttaa lasten herkkyyttä pysymään elossa ja avonaisena. En naura heidän oivalluksilleen, kun he yrittävät pukea ne sanoiksi tavalla tai toisella. Olen luokanopettaja ja lisäksi opetan uskontoa yläkoulussa, ja tämä tapa ajatella on minulle myös opettajana tärkeä.

Olen synnyttänyt kolme kertaa ilman kivunlievitystä. Eetin kanssa sain epiduraalin, enkä pitänyt siitä. Tuntui, etten ollut läsnä kehossani.

Nyytin syntymän ponnistusvaiheessa selvisi, että napanuora oli vauvan kaulan ympärillä. Tuo hetki oli minulle se hetki elämästä, jossa olen ollut kaikkein keskittynein. En ehtinyt pelätä, sillä keskityin hoitamaan oman hommani ja luotin kätilöihin. Onneksi kaikki päättyi hyvin.”

12 vuotta imetystä!

”Olen imettänyt lapsiani pitkään, 2–3-vuotiaiksi. Imetyksen aloittaminen esikoisen kanssa oli vaikeaa, mutta kun se lähti sujumaan, se oli minusta hyvä tapa ylläpitää läheisyyttä lapsen kanssa. Lasten imetykset ovat loppuneet luonnollisesti ja ajallaan, eikä heitä ole tarvinnut vieroittaa. Esikoisen ollessa pieni taaperoimetys ei ollut tavallista ja sitä joutui perustelemaan. Olen ollut raskaana ja imettänyt kaikkiaan 12 vuotta!

Olemme myös nukkuneet perhepedissä, ja olen halunnut hoitaa lapsia aika pitkään kotona. Silloin nimitystä ei käytetty, mutta kiintymysvanhemmuus sopii kuvaamaan äitiyttäni. Nyt opiskelen doulaksi ja minua kiinnostaisi työni ohessa auttaa vauvaperheitä synnytyksen jälkeen.”

Elokuu 2012: Menni asvalttimaalauksen ääressä.

”Tuin Jukan lumilautailu-uraa, ja nyt on minun vuoroni keskittyä myös muuhun kuin perheeseen. Pitkäaikainen haaveeni on ollut kirjoittaa kirja, ja se toteutui, kun Otava julkaisi Etsijän kirjan. Se pohtii paikkansa etsimistä ja ihmisenä olemista. Haluan kirjoittaa jatkossakin: mielessäni on aihe 15 kirjaan. Nyt on kirjalasteni vuoro!

Minua on auttanut sen ymmärtäminen, että kaikella on aikansa. Äitiyteen on helppo laittaa kaikki, mutta omia haaveitaan kannattaa helliä. Kun lapset eivät tarvitse minua enää niin paljon, niin voin lähteä kasvattamaan omia haaveita.”