Mentalisaatio auttaa ymmärtämään, miksi lapsi temppuilee – näin opettelet mentalisoimaan

Tuntuuko lapsen toiminta välillä käsittämättömältä? Mentalisaatio on keino ymmärtää, että jokainen mieli on erilainen. Sen avulla voi välttyä turhilta törmäyksiltä.

Teksti Piia Sainio
Lapsi sateessa
Mentalisaatio on sitä, että pyritään ymmärtämään lapsen mieltä.

Lapsiperheen arki on täynnä tilanteita, jotka hetkessä kärjistyvät sähköisiksi yhteenotoiksi. Mentalisaatio voi auttaa aikuista saamaan kiinni omasta tunnetilastaan ja kohdistamaan huomionsa lapseen. Näin ymmärrys sekä omasta että lapsen mielestä vähitellen paranee – ja rajut törmäykset voi jopa välttää.

Otetaan esimerkiksi ulos lähteminen. Vettä ja räntää vihmoo vaakasuorassa mutta muksu se vain haluaisi lähteä ulos kesäsandaaleissa. Ehkä hän vilpittömästi kuvittelee, että sandaalit huokuttelevat auringon esiin. Aikuinen ei taas tule sitä ajatelleeksi. Häntä tilanne saattaa ärsyttää, lapsihan kiukuttelee. Pitäisi jo mennä!

Kirjassaan Mitä ihmettä? Opi ymmärtämään lapsesi mieltä lastenpsykiatri Janna Rantala ja psykologi Leea Mattila antavat vinkkejä siihen, miten mentalisaatiota voi käyttää arjessa.

Mentalisaatioteoria on alun perin kehitetty psykoterapeuttiseksi menetelmäksi. Nykyään sitä soveltavat laajasti psykologian ja psykoterapian ammattilaiset. Se sopii hyvin vanhemmuuteen, koska mentalisoimisessa on pohjimmiltaan kyse ihmissuhteiden parantamisesta ja yhteyden luomisesta toiseen.

Mentalisaatio vähentää väärinymmärryksiä

Mentalisaatiossa pyritään samanaikaisesti ymmärtämään sekä itseä että toista.

Kun vanhempi ei suoralta kädeltä tulkitse lapsen toimintaa tietyllä tavalla vaan pyrkii suhtautumaan siihen uteliaasti, sekä ymmärrys että joustavuus suhteessa lisääntyvät. Silloin vanhempi ei tule huomaamattaan vähätelleeksi tai ohittaneeksi lapsen kokemusta.

Lapsen kokemus on hänen omassa maailmassaan todellinen, vaikka se vanhemmasta tuntuisikin miten hassulta.

Ennakkotulkinnoista johtuvia väärinymmärryksiä syntyy kaiken aikaa myös aikuisten välisissä suhteissa. Moni riita voisi jäädä kehkeytymättä, jos osapuolet malttaisivat syventyä siihen, mitä toinen tarkoittaa teoillaan ja sanoillaan.

Kannattaa muistaa, että koskaan ei voi täysin varmasti tietää, mitä toinen ajattelee tai tarkoittaa. Tietämistä tärkeämpää onkin yrittää ymmärtää. Niin ei tule tahtomattaan jyränneeksi toista.

Tärkeää on myös tiedostaa se, että toisen ymmärtäminen ei välttämättä tarkoita oman mielen sopeuttamista toisen toiveisiin.

Mentalisaatio ei tarkoita, että toimitaan lapsen mielen mukaan

Vaikka lapsen mieltä pyrkisikin ymmärtämään, ei lapsen mielen mukaisesti tarvitse toimia. Aikuinen päättää, miten tilanteessa edetään.

Lasta ei tarvitse päästää koiranilmalla ulos kesäsandaaleissa, vaikka taustalla olisikin miten hieno ajatus. Silti aikuinen voi osoittaa ymmärrystä. Hän voi tuoda ilmi, että on huomannut lapsen harmituksen. Ja jopa kehaista upeaa ideaa sandaalien taikavoimasta.

Mentalisaation ansiosta aikuisen ei tarvitse viedä päätöstään läpi väkisin vaan ”rakkaudella pakottaen”, kuten Rantala ja Mattila kirjassaan toteavat.

Anna arvo lapsen tunteille

Mentalisoiminen vaatii aikuiselta kahtalaista havainnointia: Aikuisen pitäisi ymmärtää, miltä oma käytös näyttää lapsen silmin. Lisäksi hänen pitäisi herkistyä sille, mitä lapsen käytöksen taustalla on.

Lapsen tunteille tulisi antaa arvo, vaikkei niiden mukaan voisikaan toimia. Vaikka aikuinen itse tuntisi toisin, hänen pitäisi pyrkiä sanoittamaan ja jakamaan niin mukavia kuin hankaliakin tunnetiloja lapsen kanssa.

Näin aikuinen ikään kuin kannattelee lasta, kunnes tämä oppii itse säätelemään tunteitaan. Vielä koululainenkin voi tarvita paljon kannattelua vanhemmaltaan. Tunnesäätelyn taidot rakentuvat pitkän ajan kuluessa.

Vaivan näkeminen kuitenkin kannattaa. Lapsi, joka oppii säätelemään omia tunnetilojaan, ymmärtää myös toisten ihmisten käyttäytymistä ja saa siten paremmat sosiaaliset taidot elämänsä varrelle. Tällaiset lapset pärjäävät hyvin ryhmissä ja ovat suosittuja kavereita. Heillä on myös kyky selvitä elämän vastoinkäymisistä joustavammin.

Näin opettelet mentalisoimaan

Jokaisessa hetkessä ei voi pysähtyä eikä aina jaksa pohdiskella asioita kovin järkevästi ja avoimesti. Vähitellen mentalisoimisessa voi kuitenkin kehittyä, kun sille antaa huomiota edes silloin tällöin.

1. Opettele erottamaan havainto ja tulkinta toisistaan

Arjessa ei aina tule ajatelleeksi sitä, miten tärkeää on tehdä havaintoja sen sijaan, että tekisi välittömiä tulkintoja siitä, mitä näkee edessään. Havainto on se, mitä näemme – tulkinta taas se, mitä itse hanakasti lisäämme tähän havaintoon.

Esimerkiksi ”lapsi kiukuttelee” on tulkinta. ”Lapsi itkee ja viskoo tavaroita” on havainto.

Havainnoimisen harjoittelu auttaa mentalisoinnissa. Se vaatii kiinnostusta, uteliaisuutta ja malttia. Kun tapahtumiin ei liitä omaa sisäistä totuuttaan, on avoimempi muiden aikeille ja ajatuksille.

2. Ihmettele avoimesti

Et voi aidosti ymmärtää lastasi tai ketään aikuistakaan, jos luulet aina varmasti tietäväsi, mitä tämä ajattelee. Yhdessä ihmetteleminen lisää ymmärrystä.

Jos lapsesi tekee jotain todella noloa ja yllättävää, hän ei luultavasti tee sitä sen vuoksi, että saisi sinut häpeämään. Jotta pystyisit ymmärtämään lapsesi tarkoitusperät, pohdiskele niitä hänen kanssaan yhdessä ja kiinnitä huomiota omaan äänensävyysi. Jos avaat keskustelun ankaralla sävyllä kulmat kurtussa, et todennäköisesti saa lasta uskoutumaan sinulle.

Aito kiinnostus auttaa asian selvittelyssä.

3. Havainnoi omaa puhettasi

Saitko viimeksi vastauksen, kun kysyit lapselta ”Oliko kiva päivä?” Ehkä sait, mutta hyvin todennäköisesti vain yksisanaisen.

Lapsi ei ymmärrä, mikä merkitys rutiinikysymyksillä on. Siksi ne kannattaa kysyä niin, että lapsi todellakin innostuu vastaamaan.

”Oliko kiva päivä” on oikeastaan pyrkimys luoda yhteys lapseen ja saada kuva siitä, mitä hänen mielessään liikkuu. Rutiininomaisesti suoritettu kysymys ei kuitenkaan innosta ketään kuvailemaan mielensä liikkeitä.

Sen sijaan voit kokeilla vaikkapa sitä, että kysyt laveammin ja esität jatkokysymyksiä: ”Millainen päivä oli tänään?” ja ”Ahaa, tuosta haluaisin kuulla lisää”. Aitoa kiinnostusta osoittaa myös äänensävy, katse ja kosketus.

Jonain päivänä lasta voi kehottaa vaikkapa tulemaan syliin ja tarinoimaan päivästään. Tärkeää ei liene raportoida päivän tapahtumia vaan puhua vaikkapa niistä hetkistä, kun on ikävöity toista.

Voiko lapseni pelätä saappaita? Janna Rantala selittää lasten yleisimpiä pelkoja

Lähde: Leea Mattilan ja Janna Rantalan teos Mitä ihmettä? Opi ymmärtämään lapsesi mieltä

Lisää luettavaa mentalisaatiosta: Duodecim-lehti, MLL

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä