Miksi juuri äidit uupuvat lapsiperhearjessa?
Pienten lasten äidit uupuvat entistä herkemmin ja voivat pahoin. Miksi ihmeessä asetamme itsellemme älyttömiä vaatimuksia? Miksi isät eivät uuvahda samalla tavalla?
Äiti putsaa ja hoitaa, kun lapsi saa haavan. Äiti muistaa tarhan jumppapäivän, valokuvauksen ja kevätretket. Äiti pitää huolen, että kaverisynttäreille on ongintalahjat hankittuina, juhlavaatteet valittuina ja vieraiden erilaiset ruokavaliot huomioituna. Äiti vastaa Wilma-viesteihin ja kuuntelee tauotonta puhetta väsymättömän kiinnostuneena. Kyllä äiti osaa ja jaksaa. Kunnes ei sitten jaksakaan. Äitien uupumus on otettava vakavasti.
Suuret tunteet uuvuttavat
Äidit ovat varmasti olleet väsyneitä kautta vuosikymmenten, mutta nyt uupumuksesta on alettu puhua – ja hyvä niin. Somen myötä äidit ovat päässeet kurkistamaan toisten perheiden arkeen ja kasanneet itselleen entisestään paineita siitä, millaista hyvän elämän tulisi olla: käydään lasten kanssa jatkuvasti konserteissa, kahviloissa ja metsäretkillä.
Samaan aikaan omassa arjessa aikataulut sakkaavat, lelut valloittavat koko kodin ja ruuaksi tarjotaan jälleen jonkun toisen äidin tekemää apetta. Illalla itkettää, kun tuli hyvistä aikomuksista huolimatta karjuttua taas liian monta kertaa.
Psykologi Hannele Törrösellä on kokemusta perheiden voimavaroista sekä äitien uupumuksesta. Hän piti neuvolan perhevalmennuksia ja perusti 1980-luvulla äitikahviloita lähiöihin. Hän on myös kirjoittanut teoksen Vauvan kanssa vanhemmaksi, jossa käsitellään vanhempien selviämistä hankalista tilanteista.
– Se 24/7-vastuu uuvuttaa. Äitien täytyy reagoida koko ajan arjen arvaamattomuuteen. Elämä on yhtä keskeytystä ja hallitsemattomuutta, raskaudesta lähtien. On tosi raskasta, että täytyy olla koko ajan saatavilla ja elää suurten tunteiden maailmassa, Törrönen sanoo.
Liian suuret vaatimukset
Vaikka väsymyksestä on nykyään sallittua puhua vapaammin, se ei estä äitejä uupumasta. Harmillisen usein äidit kertovat tunteistaan vasta jälkeenpäin, vaikka juuri väsymyksen keskellä olisi tärkeä pyytää apua. Akuutissa vaiheessa äidit kokevat jäävänsä yksin kuormituksen keskelle.
Uupumuksen taustalla on Törrösen mukaan usein äitien kovat vaatimukset itseään kohtaan. Täytyy onnistua kaikessa ja kaikki tulee hoitaa oikein. Tunne voi syntyä kollektiivisesta harhasta: pitäähän minunkin jaksaa ja osata, kun kaikki muutkin jaksavat. Totuus on, ettei kenenkään elämä ole aina helppoa.
Toisessa äärilaidassa äitiys on kamalaa koettelemusta, jossa nokkelasti sanallistetaan Facebookiin päivän raivarit ja se, että taas on ansaittu Vuoden mutsi -palkinto. Nämä tekstit kuitenkin antavat harvoin sellaista synninpäästöä, jonka uupunut äiti tarvitsisi.
– On päiviä jotka menevät hyvin ja päiviä, jotka menevät hyvin huonosti. On tilanteita, jotka tulevat ja menevät. Ne kuuluvat elämään. Mutta jos uupumus on syöpynyt tila, josta ei pääse eroon, pitää siitä huolestua, Törrönen kertoo.
Hän painottaa, että jos toivottomuus ja alavireisyys eivät korjaannu olosuhteiden muuttuessa, eikä äiti pysty lepäämään edes silloin kun saisi levättyä, on syytä hakea apua. Apua on myös haettava, jos vauva tuntuu vieraalta ja pelottavalta.
Uupuneen on usein vaikea pyytää apua. Lähipiirin pitäisi huomata huolestuttava tilanne eikä jättää avun pyytämistä äidin vastuulle.
Miksi juuri äidit?
Avun pyytäminen on helpommin sanottu kuin tehty.
– Neuvoloissa pitäisi kysyä, että miten jaksetaan, ja äitien pitäisi pystyä vastaamaan rehellisesti. Alle kolmevuotiaiden lasten perheillä tulisi olla ohituskaista, jolta pääsisi edes pariin neuvolatapaamiseen jonojen ohi. Uupuneella hätä voi olla hyvin konkreettinen, eikä sellaiseen sovi viikkojen odotus.
Suurinta apu olisi arkisissa tilanteissa. Kun joku tulisi ja toisi vaikka valmiin ruuan pyykki-, kokkaus- ja väsymysrumban keskelle.
Sekin auttaisi, että olisi joku, joka veisi lapsen hetkeksi ulos, että äiti saisi imuroitua tai nukuttua. Ennen tämä hoitui sukulaisten avulla. Lapsia kasvatettiin koko kylän kesken. Nyt eletään pienissä perheissä, kaukana tukiverkoista.
Usein me äidit ahdistumme jo pelkästä tekemättömien töiden määrästä. Päässä hyrrää jatkuvasti lista asioista, jotka pitäisi tehdä, jotka on jo tehty ja jotka haluaisi tehdä.
– Olen arkisen avun toitottamisen puolella. Perheiden pitäisi saada itse määrittää, mitä se apu on. Vanhempien on myös hyvä miettiä, onko suvussa tai ystävissä ketään, jolta apua voisi pyytää.
Tasa-arvoinen vanhemmuus on nykyvanhemmille enemmän normi kuin poikkeus. Isät osallistuvat synnytykseen, vaihtavat vaipat ja käyttävät lapsia neuvolassa siinä missä äiditkin. Silti uupumus on nimenomaan äitien ongelma.
Eikä vika varmasti ole miehissä, vaikka suutuspäissään niin ajattelisi. Yhteiskunnassa on paljon puhuttu siitä, miten tyttöihin ja poikiin kohdistuu erilaisia odotuksia. Kiltin tytöt syndrooma on tuttu niin työ- kuin koulumaailmasta.
Liekö se yksi syy siihen, että naiset alkavat äidiksi tultuaan suorittaa vanhemmuutta hyväksynnän haun kiilto silmissään. Eikö tasa-arvoisen vanhemmuuden myötä äitien uupumuksen pitäisi pikemminkin olla vähentynyt kuin lisääntynyt?
Tärkeintä on olla läsnä
Törrönen epäilee, että tilanne voi juontaa juurensa osin äitien omasta historiasta. Äidit voivat kokea, että he riittävät vauvalle vain täydellisinä. Näin vaatimukset itseään kohtaan kasvavat mahdottomiksi.
Umpiväsyneen äidin maailmassa vauvalle valitut vääränväriset sukat voivat saada äidin pois tolaltaan, vaikka jokainen tietää, että sukilla ei todellisuudessa ole mitään merkitystä. Lapsen hyvinvointi rakentuu ihan muusta kuin tyylikkäistä vaatteista. Pikkulapsi ei välitä, vaikka söisi samaa ruokaa kolmena päivänä peräkkäin, kunhan vanhemmat ovat läsnä.
Äidin ei tarvitse osata kaikkea, eikä onnistua kaikessa. Tärkeintä on, että on kiinnostunut omasta lapsesta. Jakaa hänen kanssaan maailman ihmettelyn ja huumorin.
– Pienelle lapselle riittää, että hänellä ja vanhemmalla on yhteisiä hetkiä. Että hän tuntuisi hauskalta ihmiseltä, jolle voi höpöttää. Ei viholliselta, jolta täytyy piiloutua.
Siksi kannattaa miettiä, mitkä ovat meidän perheen painihetkiä.
– Jos aamut ovat vaikeita, voi miettiä, mitä voisi tietoisesti tehdä helpottaakseen niitä. Voisiko vaatteet katsoa illalla valmiiksi tai herätä viisi minuuttia ennen lapsia, että saisi itse noustua rauhassa.
Täyttä työtä
Vauvan synnyttyä yleensä äiti jää pienen lapsen kanssa kotiin. Samalla kodin työt jäävät helposti hänen harteilleen. Hän kun nyt on kotona muutenkin.
Sen sijaan, että toinen marttyroituu neljän seinän sisällä, vanhemmat pitäisi saada saatettua samalle aaltopituudelle. Törrönen vinkkaa asennoitumaan arjen pyörittämiseen kuin työprojektiin.
– Tämä on se meidän duuni. Homma, joka hoidetaan meille sopivalla tavalla, neuvotellen ja puhuen.
Arjen pyörittäminen on iso rumba, jonka puolisot joutuvat opettelemaan yhdessä. Varsinkin silloin, jos molemmat vanhemmat ovat töissä, muutos aiempaan elämään on iso. Tilanne vaatii monen asian sopimista.
Uupumus on sana, jonka alle menee melkein mitä tahansa. Se on termi, jolla äitien laajasta tunneskaalasta saa puhua. Uupumus on väsymystä, joka ei lopu nukkumalla.
Siksi on tärkeää miettiä, mikä uuvuttaa kaikista eniten. Mitä se uupumus on? Avun hakeminen helpottuu, kun on konkreettisesti selvillä, mihin apua tarvitaan.
– Lasten vaiheet ovat niin moninaiset, ja niissä tulee eteen aina uusia haasteita. Usein toinen vanhempi on väsynyt toisista asioista ja toinen toisista.
Väsymyksen määrä vaihtelee, mutta sitä on helpompi kestää, kun karsii arjesta aikasyöppöjä ja pitää omat vaatimukset maltillisina.
Päivät pienen lapsen kanssa ovat pitkiä, levottomista öistä puhumattakaan. Uupumuksen keskellä on vaikea saada tehdyksi mitään. Silti jokainen jaettu vaunulenkki, korvapuusti tai itkukohtaus antaa voimaa. Silloin huomaa, että ei olekaan yksin tämän kaiken kanssa.
Perhekahvilat ja samassa elämäntilanteessa olevat tutut ovat kultakimpaleita. Kukaan ei ymmärrä paremmin väsynyttä äitiä kuin toinen yhtä väsynyt.
Jaa oma kokemuksesi