Vanhemmuus 04.01.2019 Päivitetty 29.01.2021

Kiristääkö hermo? Taikinaterapia auttaa!

Kun arki oikein tympii, on syytä kaivaa pullataikinan resepti esiin! Pullan leipominen on kuin terapiaa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ihana tuoksu leviää kotiin, kukaan ei voi enää olla vihainen.

Teksti
Elisa Hurtig
Kuvat
iStock

Ovatko pullantuoksuiset äidit enää vain muisto menneestä? Liekö niitä koskaan ollutkaan? Me uskomme heihin: taikinaterapia ei ole mikään ohimenevä trendi!

Kun arki oikein rasittaa, pullantuoksuiseksi äidiksi kannattaa todella ryhtyä. Eikä missään nimessä siksi, että voisi kuorruttaa jälkikasvun lapsuusmuistoja, vaan jotta saa oman mielen hyväksi. Olemme tosissamme: leivo pullaa.

Taikinaterapian ohjeet ovat yksinkertaiset:

1. Vaivaa kunnolla!

Jotta pullista tulee maukkaita, taikinaan pitää vaivata hyvä sitko. Jokainen valtavaa pullataikinaa joskus vaivannut tietää, että se ei ole mitään kevyttä hommaa. Kun oikein harmittaa ja päivä on ollut kadonneita ulkohousuja ja niskakakkoja täynnä, kiukun voi purkaa taikinan mäiskimiseen. Mieli rauhoittuu ja olkapäät ja hauikset saavat hyvän treenin.

2. Panosta kohotusaikaan

Toinen avainasia kohti hyviä vehnäsiä on taikinan kohotus. Kohotusajasta ei kannata tinkiä, sillä muuten lopputuote on kova käntty ja taltutettu kiukku hiipii (eli roihahtaa) taas pintaan. Kun taikina lepää, lepää sinäkin. Usuta lapset ja puolisosi ulos. Kellahda sohvalle. Torkuta.

3. Leivontavaihe = pieni meditaatio

Muotoiletpa sitten korvapuusteja, voisilmäpullia tai lettipitkoa, pieni näpertely on meditatiivista hermolepoa. Ja muista: pulla on aina hyvää, näyttipä se sitten miltä tahansa.

4. Toinen kohotus

Ota taas pienet nokoset.

5. Paistovaihe tuo ilon

Kotiin leviää taivaallinen pullantuoksu. Lapset muistavat (ja saavat paineita), että kotona tuoksui AINA pulla! Syö kylmän maidon kanssa.

Terapian jälkipuinti

Kiukku katosi itsestään, ja sait samalla herkullista syötävää. Halpaakin oli.

PS. Jos elämäsi kuluu ulkohousujen etsimiseen ja kakkapyllyjen pesemiseen, oikaise. Valmispullat, pullia nekin.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X