Toisenlaiset teiniäidit -juontaja Sami Kuronen: ”Ne on kovia mimmejä ja kundeja, jotka pyörittävät perhearkea yksin”

Toisenlaiset teiniäidit -sarjan juontaja Sami Kurosen mukaan vanhemmuus olisi haastavaa ilman häntä ympäröivää tukiverkkoa. Tv-ohjelman kuvaukset ovat saaneet omia ennakkoluuloja vanhemmuudesta murtumaan. Entä mitä Sami arvostaa vanhemmuudessa kaikkein eniten?

Teksti Kia Toivanen
Kuvat Pekka Nieminen / Otavamedia
Sami Kuronen on huomannut omien ennakkoluulojensa murtuvan ohjelmanteon myötä.
Sami Kuronen uskoo vahvasti, että luonnolla on tapana järjestää asiat niin, että kaikesta selviää.

Perhearki on juuri nyt mallillaan, tuumii Sami Kuronen, 44. Juuri kolmannen luokan aloittanut Oona-tytär, 9, osaa jo toimia monin tavoin itsenäisesti – hän tekee aamu- ja iltapalaa, siivoaa huoneensa ja harrastaa jalkapalloa sekä ratsastusta, mutta yhteinen aika isän kanssa maistuu myös hyvin.

Niinä viikkoina, kun Oona asuu äidillään parinsadan metrin päässä Samin kotoa, tytär saattaa kävellä isän luokse vierailulle vaikka vain lyhyeksi hetkeksi.

Samin mukaan tilanne on tällä hetkellä ihanteellinen.

– On hienoa, että on tällainen mahdollisuus, kun Oonan kodit ovat niin lähellä toisiaan, Sami kertoo.

– Kun lapsi kasvaa, ei joka asiaa tarvitse muutenkaan olla tekemässä valmiiksi. Yhteisinä viikkoina vietämme laatuaikaa saunomisen ja tv-iltojen merkeissä.

Saunassa älylaitteet ovat poissa kuvioista, joten molempien täytyy olla keskusteluissa sataprosenttisesti läsnä. Viime aikoina saunassa on keskusteltu syvällisiä muun muassa koulusta, harrastuksista sekä tietenkin tyttären mieliaiheesta, hevosista.

– Olen tällä hetkellä arkeen todella tyytyväinen. Mutta jos ei olisi toista vanhempaa lähellä tai muuten turvaverkkoa, hankaloittaisi se asioita paljon, Sami pohtii.

– Ne on kovia mimmejä ja kundeja, jotka pyörittävät lapsiperhearkea yksin.

Teiniäitien tapaaminen mursi omia ennakkoluuloja

Sami on päässyt näkemään monenlaisia perhetilanteita aivan lähietäisyydeltä, kun Toisenlaiset teiniäidit -sarjan kuvaukset ovat olleet viime kuukausien aikana käynnissä.

Toisenlaiset äidit -sarjan uusimmalla kaudella nähtävät 10 äitiä ovat poikkeuksellisesti hyvin nuoria, kaikki alle 25-vuotiaita. Nuorin kauden äideistä tuli raskaaksi jo 13-vuotiaana.

Sarjan lähtöasetelma sai Samin pohtimaan myös omia ennakkoluulojaan vanhemmuutta kohtaan.

– Kaikilla on teiniäitiydestä jokin mielipide, joten näitä äitejä oli erityisen mielenkiintoista lähteä seuraamaan. Huomasin kuitenkin miettiväni, miten itsekin vielä lähes lapsi voi ottaa vastuuta pienestä vauvasta, ja miten valmiita vanhemmuuteen nämä tytöt oikeasti ovat.

Kun Sami pääsi tapaamaan kaikki sarjan äidit, hänen mielipiteensä kuitenkin muuttui.

– Oli huojentavaa huomata, miten raskausaika valmistaa nuorenkin naisen äitiyteen. Kun tapasin heidät ennen vauvan syntymää, he olivat jo yllättävän valmiita tulevaan, Sami kertoo.

Kun Sami näki, miten luontevalta äitinä oleminen sarjan teiniäitien kohdalla näytti, tuli hän tulokseen, että valmiudet vanhemmuuteen tulevat jostain muusta kuin ikävuosista, jotka papereissa lukevat.

Toki myös ympäristöllä ja lähipiirillä on paljon vaikutusta asiaan, Sami kuitenkin huomauttaa.

Valmiudet vanhemmuuteen tulevat jostain muusta kuin ikävuosista, jotka papereissa lukevat.

 

– Näissä tapauksissa monilla äideillä on onneksi heidän omat vanhempansa, jotka auttavat päivittäisissä askareissa, jos äiti on itse esimerkiksi koulussa. Toki ohjelmassa nähdään myös äiti, jolla on itsellään päihdetausta, ja joka jätti vanhan elämänsä vauvan myötä kokonaan taakseen.

Kun entisen elämän ystävät ja lähipiiri yhtäkkiä katoavat, ollaan todellisesti uuden edessä.

– Vaatii todella paljon voimavaroja, että siitä selviää. Vauva voi toimia myös herättäjänä omaan elämäntilanteeseen, sillä se on mahdollisuus pistää koko elämä kokonaisvaltaisesti uusiksi.

Turvallinen ilmapiiri kotiin – myös ehkäisyasioista puhumiseen

Sami tuli itse isäksi 35-vuotiaana. Hänen kohdallaan elämä oli ehtinyt jo tasaantua, kun vauvan aika koitti: Sami oli ehtinyt luomaan haluamansa uran ja löytämään paikkansa työelämässä.

Jos isyys olisi alkanut jo teini-iässä, olisi elämä voinut muotoutua hyvin toisenlaiseksi.

– Kyllä nämä tarinat saavat miettimään, että mitä jos olisi itse tullut isäksi jo 14- tai 15-vuotiaana. Toisaalta tyttäreni on suuri ohjelman fani, joten odotan erityisesti sitä, minkälaisia ajatuksia teiniäitiys hänessä herättää, Sami kertoo.

Sami on varautunut myös siihen, että jossain vaiheessa ehkäisykysymykset ja muut seksuaalisuuteen liittyvät asiat tulevat puheissa ajankohtaisiksi.

– Odotan tosi mielenkiintoisia keskusteluja, Sami sanoo varmasti.

Jotakin toista isää voisivat tällaiset keskustelut vaivata, mutta Samia ei. Hän kertookin, että arvostaa vanhemmuudessa kaikkein eniten sitä, että vanhempi pystyy luomaan lapselleen kaikin mahdollisin tavoin turvalliset puitteet elää ja kasvaa.

– Lapsella tulee olla turvallinen fiilis tulla kotiin, ja siellä täytyy saada myös mokata. On tärkeää, ettei lapsen tarvitse miettiä tai pelätä sitä, mitä jos kysyy tai tekee jotakin väärin. Se on mielestäni yksi vanhemmuuden peruskriteereistä, Sami toteaa.

Tytärtään hän haluaa tukea kaikissa asioissa.

– Jos tukea ei kotoa tule, on lapsen todella hankalaa lähteä viemään asioita elämässä eteenpäin. Samaan aikaan tulee kuitenkin muistuttaa hieman myös realiteeteista, sillä lapsen innossa voi välillä lähteä mopo vähän käsistä.

Vanhemmuus ei lopulta ole kovin vaikeaa, vaikka haastavaa se välillä kaikille on.

– Tärkeää vanhemmuudessa on se, että vanhempi näyttää välittävänsä, ja että lapsi kokee olevansa rakastettu.

Toisenlaiset teiniäidit Livillä maanantaina 3. syyskuuta alkaen.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä