20 kysymystä odottajan ruokavaliosta

Voiko fetaa tai sinihomejuustoa syödä raskausaikana? Entä sushia? Onko lisäaineissa riskejä?

Teksti Toimitus
Kuvat Ari Heinonen / SKOY

Kaksplussan kysymyksiin vastaavat ravitsemusterapeutti Jaana Martikainen Vantaan kaupungilta sekä ylitarkastaja Taina Niskanen Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.

Mikä ruokiin liittyvä kysymys huolettaa odottavia äitejä eniten?

Listeriabakteeri on yleisin huoli. Eniten epätietoisuutta liittyy juustoihin: mitkä luetaan pehmeisiin juustoihin ja tuorejuustoihin, mitä saisi syödä ja mitä ei.

Tyhjiöpakattuja kalatuotteita osataan jo aika hyvin välttää. Myös makeutusaineista kysellään jonkin verran.

Saako feta-, home- ja mozzarellajuustoja syödä, jos ne on tehty pastöroidusta maidosta?

Kotimaiset, isojen ja tunnettujen meijereiden tuotteet ovat turvallisia, ja näiden valmistamia feta-, home-, mozzarella- ja tuorejuustoja voi syödä kuumentamatta. Nykyisin 99 prosenttia juustoista on valmistettu pastöroidusta maidosta, mutta listeria saattaa tulla juustoon tehtaan linjalta myös myöhemmin, leikkaus- tai pakkausvaiheessa.

Isot meijerit valvovat listeriaa jatkuvasti. Noudattaisin varovaisuutta lähinnä ulkomaisiin pehmeisiin juustoihin ja pienten juustoloiden tuotteisiin liittyen.

Keskustele: Voiko raskaana syödä pastöroitua vuohenmaitoa?

Pitääkö salaatinlehdet huuhtoa yksi kerrallaan maaperässä elävän listerian vuoksi?

Normaali, hyvä keittiöhygienia riittää listerian torjuntaan. Näkyvä multa pestään huolella pois ja juurekset tulee kuoria. Kun kuorii porkkanaa, sen voi ensin huuhtaista, sitten kuoria ja lopuksi pestä vielä huolellisesti siltä varalta, että multaa olisi kuoriessa joutunut porkkanaan.

Huonoksi menneet ja limaiset juurekset kannattaa heittää pois, koska limaisuus on sen merkki, että bakteeritoimintaa on käynnissä. Ulkomaisista salaateista on joskus löytynyt salmonellaa. Huolellinen pesu ja huuhtelu vähentävät tätäkin riskiä.

Suomessa vihannesten kasteluveden laatua valvotaan. Esimerkiksi tuontimarjoissa norovirusriski tulee juuri kasteluvedestä. Siksi ulkomaiset pakastevadelmat tulee kuume ntaa 90-asteisiksi ennen käyttöä. Kahden minuutin kuumennus riittää.

Lue myös: Näin raskaana matkustava välttää riskit

Uskaltaako tuoreita mansikoita syödä huuhtelematta? Nekin ovat kasvaneet maassa.

Näissä voi luottaa silmämääräiseen arviointiin. Jos multaa näkyy, älä syö marjoja.

Sanotaan, että pakastevihannekset tulisi kuumentaa. Uskallanko syödä työpaikkaruokalassa salaattia, jossa on pakastemaissia ja -herneitä?

Jos ei tiedä, onko vihannekset kuumennettu, suosittelisin jättämään salaatin väliin. Asiaa voi kysyä keittiöstä.

Mitkä ovat listerian oireet?

Listerian oireet ovat usein epämääräisiä, flunssan kaltaisia. Myös itämisaika voi olla pitkä, ja siksi oireet on usein vaikea yhdistää tietyn ruuan syömiseen. Listeria aiheuttaa harvoin terveen aikuisen sairastumista. Raskaana olevalle se on kuitenkin erityisen vaarallinen bakteerin aiheuttaman keskenmenoriskin takia. Täytyy muistaa, että listeria on hyvin harvinainen.

Listeria liittyy aina ruuan pitkään säilytysaikaan. On luultavasti niin, että pieni määrä bakteeria ei aiheuta oireita, mutta säilytettäessä bakteeri lisääntyy hurjasti. Tästä syystä esimerkiksi tyhjiöpakatut kalatuotteet ovat riskialttiita. Kasviksille, lihalle ja kalalle kannattaa olla eri leikkuulaudat, ja tuoreet ja kypsennetyt ruoat pitää erossa toisistaan.

Leikkuulaudat pitää puhdistaa hyvin aina käytön jälkeen. Jos laudan pinta on rikkoutunut, kannattaa hankkia uusi lauta. Bakteerit viihtyvät rikkinäisen pinnan pienissä koloissa, joiden puhdistaminen on mahdotonta.

Näin mustikkapaikallamme koiria ulkoilemassa. Mitä jos ne ovat ”merkanneet” myös mustikoita? Uskaltaako niitä syödä?

Vilkkaimpien koiranulkoilutuspolkujen varrelta ei kannata syödä marjoja, vaan niitä kannattaa kerätä hieman syvemmältä metsästä. On toki riski, jos marjoihin joutuu koiran ulostetta.

Keskustele: Voiko raskaana syödä ulkomaisia tuoreita marjoja?

Ovatko makeutusaineet vaarallisia sikiölle? Ovatko sokerittomat ”funlight-juomat” sallittuja?

Aspartaami ja asesulfaami ovat vaarattomia aineita. Aspartaami on luonnollisten aminohappojen seos, joka hajoaa ruuansulatuksessa kuten proteiinit. Sen sijaan sakariinia ja syklamaattia ei suositella odottajille, koska niissä turvarajat tulevat pian vastaan. Näitä aineita käytetäänkin nykyisin harvoin, lähinnä makeutuspuristeissa ja dieettikekseissä.

Sokerittomat juomat ovat makeutusaineiden puolesta sallittuja. Täytyy muistaa, että ne ovat happamuutensa takia huonoja hampaille, ja siksi niitä ei kannata käyttää pitkin päivää janojuomana.

Kevytjogurtissa lukee ”Sisältää fenyylialaniinin lähteen”. Mitä tämä tarkoittaa?

Fenyylialaniini on aspartaamin ainesosa. Joillain ihmisillä on hyvin harvinainen aineenvaihduntahäiriö, jonka vuoksi heidän elimistönsä ei pysty käsittelemään fenyylialaniinia. Siksi pakkauksessa mainitaan, jos elintarvike sisältää sitä. Muille siitä ei ole mitään haittaa.

Onko sushi kiellettyä?

Raakaa kalaa kannattaa välttää listeriariskin takia.

Kalan säilytys lisää listeriariskiä, sillä bakteeri pystyy lisääntymään jääkaappiolosuhteissa ja suojakaasussa, mutta sitä voi olla pieniä määriä tuoreessakin kalassa.

Onko väliä, ostanko kasvatettua kirjolohta vai norjalaista Jäämeren lohta?

Kasvatetuissa kaloissa on vähemmän ympäristömyrkkyjä, koska niitä ruokitaan eri ruoalla. Kirjolohelle ei ole syöntirajoituksia, mutta villiä lohta suositellaan syötäväksi enintään 1-2 kertaa kuussa.

Mitkä kalalajit ovat parhaita odottajalle?

Kasvatettu kala, kuten kirjolohi ja taimen, sekä luonnonkaloista muikku, puna-ahven, seiti ja siika. Sisävesien ahvenesta, kuhasta ja mateesta kannattaa suosia pieniä yksilöitä. Haukea ei suositella ollenkaan odotus- ja imetysaikana.

Raskausaikana ei saa syödä mätiä, mutta voiko syödä mätiä sisältävää mätitahnaa?

Mätitahnaa on turvallista syödä. Muista kuitenkin, että mätitahna sisältää runsaasti suolaa.

Saako yrttejä käyttää lainkaan raskausaikana?

Yrttimausteet ovat sallittuja ja hyvä vaihtoehto ruokien maustamiseen, niitä voi käyttää suolan sijaan. Ravintolisäksi tarkoitettuja yrttivalmisteita ja yrttiteetä ei suositella, koska niiden pitkäaikaisessa käytössä voi tulla liikaa vaikuttavia aineita. Tämä liittyy lähinnä keskenmenoriskiin. Tietyt yrtit vaikuttavat lihaksiin ja voivat lisätä myös supistelua.

Voiko odotusaikana ottaa silloin tällöin lasin viiniä?

Alkoholia on hyvä välttää raskauden aikana, koska turvallista käyttömäärää ei tiedetä. 1-2 annoksen viikossa ei ole osoitettu haittaavan äitiä tai sikiötä, mutta selkeintä on toki säilyttää nollalinja.

Päivittäinen juominen on vaarallista: jo muutama päivittäinen alkoholiannos kaksinkertaistaa keskenmenoriskin. Yli kymmenen annosta viikossa lisää selvästi kehityshäiriöiden ja fetaalialkoholisyndrooman (FAE, FAS) vaaraa.

Lue myös: Onko alkoholista haittaa alkuraskauden aikana?

Kahvia saisi juoda enintään kolme kuppia päivässä. Paljonko teetä saa juoda?

Teelle ei ole annettu käyttörajoituksia. Tosin teellä on ummetusta lisäävä vaikutus, mikä voi haitata joitain odottajia.

Keskustele: Kuinka paljon kahvia saa juoda raskausaikana?

Entä erilaiset E-aineet eli lisäaineet? Ovatko ne varmasti vaarattomia?

E-aineet ovat varsin tarkoin tutkittuja. Monet niistä ovat luonnonaineita: esimerkiksi lesitiini valmistetaan soijasta ja bentsoehappoa on marjoissa luonnostaan. E-aineita ei ole ruoassa haitallisia määriä. Poikkeuksena on lähinnä lasten makkaran syönti: makkarassa on paljon nitriittiä lapsen painokiloihin nähden.

Täytyy muistaa, että esimerkiksi juuri nitriitti on sinänsä hyvin tarpeellinen aine. Ilman sitä makkarassa voisi elää hyvin vaarallinen, jopa tappava botuliinibakteeri.

Teollisia ruokia, joissa on paljon E-aineita, ei tarvitse välttää lisäaineiden takia. Varteenotettavampi syy pitää niiden käyttö kohtuudessa on se, että näiden tuotteiden ravintoarvot ovat usein huonot. Esimerkiksi pussikeitot voivat sisältää runsaasti suolaa ja kovaa rasvaa.

Suolan käyttöä pitäisi vähentää. Millainen määrä on tarpeeksi vähän?

Jos erityisiä terveysongelmia ei ole, raskaana oleville sopii sama suositus kuin muullekin väestölle, eli korkeintaan kuusi grammaa vuorokaudessa. Tämän määrän saavuttaminen tarkoittaa leivän ja leivänpäällysteiden vaihtamista vähäsuolaisiin vaihtoehtoihin ja sitä, että käyttää suolaa omassa ruoanvalmistuksessa hyvin vähän. Esimerkiksi sämpyläresepteissä suolan määrän voi puolittaa.

Suolan lisäämisessä ei kannata luottaa omaan makuaistiin. Jos on tähän asti syönyt paljon suolaa, myös syljen suolapitoisuus on korkea eivätkä vähäsuolaiset ruoat maistu miltään. Kun suolaa vähentää, myös syljen suolapitoisuus laskee ja ruoat alkavat maistua.

Minulla on kauhea salmiakinhimo. Onko salmiakki haitallista?

Aiemmin lakritsin ja salmiakin syönti piti rajoittaa 50 grammaan päivässä, mutta nykysuositusten mukaan salmiakki ja lakritsi olisi hyvä kokonaan jättää ruokavaliosta raskausaikana.

Suositus perustuu siihen, että salmiakissa ja lakritsi sisältävät glykyrritsiiniä. Raskausaikana paljon glykyrritsiiniä käyttäneiden odottajien lapsilla näyttäisi tutkimusten mukaan olevan keskimääräistä enemmän tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriöitä sekä usein alhaisempi älykkyysosamäärä. Lisäksi glykyrritsiini näyttää lyhentävän raskauden kestoa ja aikaistavan kohdussa sille altistuneiden tyttölasten murrosikää.

Mihin on kadonnut maalaisjärki näissä kieltolistoissa?

Ovathan nämä listat toki varmuuden maksimointia. Uskoisin, että listoja on tehty, koska elintarvikkeita koskeva tieto ja ihmisten kiinnostus ovat lisääntyneet ja ohjeilla halutaan välttää epämääräisiä käsityksiä asioista.

Markkinoille on tullut myös paljon uusia elintarvikkeita ja pakkaus- ja käsittelytavat ovat muuttuneet. Hyvä esimerkki ovat tyhjiö- ja suojakaasupakatut kalatuotteet ja valmiit salaatit. Niillä on pitkä myyntiaika, mutta samalla listerialla on mahdollisuus lisääntyä tuotteessa. Ongelmaa ei ollut silloin, kun kalaa ja kasviksia käytettiin vain tuoreena.

Hyvällä keittiöhygienialla pääsee jo pitkälle: pese kasvikset hyvin, säilytä helposti pilaantuvat elintarvikkeet tarpeeksi kylmässä äläkä syö pilaantunutta ruokaa.

Saattaa olla, että maalaisjärki on näissä asioissa hieman vähentynyt, kun valmisruokia syödään paljon. Ihmisillä ei ole ruoanlaittoon yhtä hyvää näppituntumaa kuin ennen.

Odotusaikana ykkösasia on terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, ei riskeihin keskittyminen!

Lue myös:

Näin helpotat raskauspahoinvointia – vinkit kuvotuksen helpottamiseen

Raskausajan ruokavalio: Näin syöt oikein odotusaikana

Tarkista, mitä lääkkeitä voit syödä raskaana

Artikkeli päivitetty 24.8.2020 klo 12.44. Juttuun päivitetty nykysuositusten mukainen tieto sushin ja salmiakin käytöstä raskausaikana.

Kommentit

2 kommenttia
Avatar

Tämä artikkeli on osittain vanhentunut. Sushia ei neuvota syötäväksi levän korkean jodipitoisuuden vuoksi (vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan) ja teelle on annettu käyttörajoitus neuvo (litra päivässä).

Avatar

Tieto salmiakista on vanhentunut. Nykysuositus kieltää sen kokonaan.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä