Foolihappo voi ehkäistä autismiriskiä – ja näistä ruoista sitä saa, syö jo suunnitellessasi raskautta

Foolihapon riittävä saanti on hyvin tärkeää raskaana oleville.

Teksti Jenni Heiti
Kuvat iStock
foolihappo
Foolihappoa on erityisesti vihreissä kasviksissa sekä täysjväviljassa.

Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan foolihappo auttaa suojaamaan syntyvää lasta erilaisilta autismikirjon häiriöiltä. Erityisen tärkeää foolihappo on raskauden ensimmäisinä kuukausina, suositusten mukainen määrä amerikkalaistutkimuksessa oli 800 mikrogrammaa.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää foolihapon ja tuholaistorjunta-aineiden altistukselle joutumisen osuutta autismiriskiin. Tutkimustulokset osoittivat, että suurin autismiriski oli lapsilla, joiden äiti oli toistuvasti altistunut tuholaistorjunta-aineille ja syönyt foolihappoa alle suositusmäärän. Tutkijat havaitsivat, että foolihapon syönti pienensi autismin riskiä, mutta ei kuitenkaan poistanut sitä täysin. Tutkimukseen osallistui kolmesataa 2–5-vuotiasta lasta, joilla oli diagnosoitu jokin autismikirjon häiriö. Vertailuryhmänä oli 200 tervettä lasta.

Foolihappo vähentää epämuodostumia

Suomessa odottaville äideille sekä raskautta suunnitteleville naisille suositellaan foolihappolisää 400 mikrogrammaa päivässä. Foolihapon lisäämistä ruokavaliossa suositellaan jo raskautta suunnitteleville jopa 1–3 kuukautta ennen raskautta. Foolihappo muuttuu elimistössä folaatiksi, joka on tärkeä osatekijä solujen lisääntymisessä ja uusiutumisessa. Sen on todettu myös vähentämän epämuodostumien, kuten selkärankahalkion syntyä. Useissa tutkimuksissa on todettu, että foolihapon lisääminen raskauden myöhemmässä vaiheessa ei tuo enää samanlaista hyötyä kuin alkuraskauden aikana.

Foolihappoa saa paitsi purkista myös täysjyväviljasta ja erityisesti vihreistä kasviksista.

Lähteet: Environment Health Perspectives, Terveyskirjasto, Autismiliitto

Lue myös:

Ensimmäiset askeleet kohti raskautta: Foolihappo!

Raskausajan ruokavalio: näin syöt oikein

Suojaravinteet raskauden aikana

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä