Vauvahaaveet 07.01.2019 Päivitetty 13.08.2019

”Mitään syytä ei löytynyt” – keskenmenon kokeneet naiset kertovat surustaan

Noin joka kymmenes raskaus päättyy keskenmenoon. Keskeytynyt raskaus herättää paljon tunteita, surua, vihaa ja katkeruutta. Miten keskenmenosta voi selvitä? Entä miten sen kokenutta voisi lohduttaa?

Teksti
Oili Urmas
Kuvat
Sara Pihlaja & Mirva Kakko / Otavamedia
2 kommenttia

Verta! Taas. Olin lähdössä lapseni kanssa minigolf-radalle, kun huomasin housuissani verta. Sitä oli valtavasti. Syitä oli vain yksi: keskenmeno. Ja jo neljännen kerran peräkkäin. Soitin Kätilöopistolle ja sain luvan lähteä pelaamaan. Tilanteesta huolimatta yritin käyttäytyä niin tavallisesti kuin mahdollisesti, vaikka minun piti käydä vaihtamassa sidettä vähintään vartin välein.

Olin katkera siitä, että taas kerran minulle kävi näin. Myös epätoivo valtasi mieltäni: tähänkö minun vauvahaaveeni karahtivat.

Noin joka kymmenes raskaus päättyy keskenmenoon. Itselläni ensimmäinen raskaus oli mennyt ongelmitta, joten ensimmäinen keskenmeno oli tilastoista huolimatta yllätys. Niin oli myös ruovesiläisellä Terhi Nyykoolilla, 33. Kun Terhi tuli toista kertaa raskaaksi, hän uskoi, että odotus menisi varmasti hyvin, sillä eihän edellisessäkään raskaudessa ollut ollut ongelmia.

Ajatus muuttui, kun raskausviikolla kymmenen hän alkoi kesken työpäivän vuotaa verta. Lopulta verta tuli niin paljon, että Terhi tiesi raskauden olevan siinä. Hän oli varma, että sikiö ei olisi hengissä.

Lääkärin vastaanotolla Terhi käänsi päänsä pois, kun ultraava lääkäri sanoi, että vauvan sykettä ei enää löydy. Viereisellä pedillä makasi äiti, jonka vauvan vahva sydän jumputti voimakkaasti.

– Olin katkera. Olin rakentanut pilvilinnoja, ja yhtäkkiä ne murenivat, Terhi muistelee.

Miksi juuri minä?

Ensimmäinen keskenmeno on usein suuri järkytys, johon ei voi etukäteen varautua. Viemäriin valuvan veren mukana murskaantuvat niin toiveet kuin tulevaisuuden suunnitelmatkin.

– Tapahtuipa keskenmeno millä raskausviikolla tahansa, se on aina kriisi, jossa luovutaan jostain hyvin merkityksellisestä. Vanhemmat menettävät vauvansa, ja samalla he tulevat tietoiseksi omasta haavoittuvaisuudestaan, kertoo psykoterapeutti ja seksologi Outi Ansamaa, joka työskentelee Felicitas Mehiläisen keskenmenoneuvolassa.

Vaikka keskenmenot ovat yleisiä, vauvahaaveiden keskellä todennäköisyydet on helppo sivuuttaa: eihän nyt meille niin käy. Terhinkin ensimmäinen ajatus oli, että miksi juuri me.

– Tajusin, ettei lapsia todellakaan niin vain saada. Olin kiintynyt jo raskauden alussa vatsassa kasvavaan vauvaan, Terhi kertoo.

Psykoterapeutin mukaan keskenmeno on juuri sellainen hetki, jossa punnitaan elämän oikeudenmukaisuutta. Se synnyttää suuria tunteita, kuten surua, vihaa, tuskaa, kaipausta, suuttumusta ja itsesyytöksiä. Vauvat ja raskaana olevat naiset saattavat herättää kateutta keskenmenon kokeneessa naisessa.

– Moni voi säikähtää omia negatiivisia tunteitaan ja kantaa niistä syyllisyyttä. Tunteet ovat kuitenkin normaali osa kriisin käsittelyä, Outi Ansamaa sanoo.

keskenmeno

Terhi Nyykooli on nyt kuuden lapsen äiti. Hän kirjoittaa Kaksplussalla Äiti ja Melukylän lapset -blogia.

Monta tapaa surra

Osa naisista ei koe tarvitsevansa erityistä tukea keskenmenon käsittelyssä. Surua voi käydä läpi monella eri tavalla.

– Joku haluaa puhua, toinen vaikenee ja käsittelee tunteitaan tekemisen kautta. Monet saavat apua Facebookin keskenmenoryhmistä tai netin keskustelupalstoilla, Outi Ansamaa sanoo.

Terhi kertoi omasta keskenmenostaan avoimesti, eikä piilotellut kokemustaan.

– Alussa puhuin siitä paljon miehelleni, äidilleni ja läheisille ystävilleni. Puhuminen auttoi, ja onneksi kuuntelijoita riitti. Myös kirjoittaminen, itkeminen ja asioiden moneen kertaan läpi käyminen auttoivat, Terhi kertoo.

Raskaana ollut nainen käy keskenmenon luonnollisesti läpi sekä fyysisesti että psyykkisesti. Mutta millaisia tunteita on miehellä, joka seuraa sivusta sitä, ettei hänestä tulekaan isää?

– Kumppani voi kokea oman surunsa lisäksi myös neuvottomuutta ja riittämättömyyttä lohduttaa puolisoaan, Ansamaa sanoo.

Terhi huomasi saman. Siksi hän kehottaa keskenmenon kokeneita puhumaan tilanteesta puolison kanssa kunnolla.

Älä vähättele kokemusta

Ulkopuolisten voi olla vaikea lohduttaa keskenmenon kokenutta, sillä heille konkreettista lasta ei koskaan ole ollut olemassakaan. Voiko keskenmenon kokeneelle sanoa mitään lohduttavaa? Vai pitäisikö olla vain hiljaa? Kaksplussan kyselyssä keskenmenon kokeneet kertoivat, että ikävintä oli kuulla kommentteja, että teillähän on jo yksi lapsi. Tai että, onneksi raskaus oli vasta alussa.

–Tuntui, että minulla ei ole oikeutta surra, koska raskauteni oli vasta alussa, kuvaili yksi vastaajista.

Terhinkin mielestä tärkeintä on, että toisen kokemusta ei vähätellä, tapahtuipa keskenmeno millä viikolla tahansa. Terhi sai läheisiltään tukea, mutta hän kuuli myös tokaisuja, että ai, voiko tuostakin saada sairauslomaa.

– Keskenmenon kokeneelta pitää uskaltaa kysyä, miten sinä voit. Pahinta on jättää se kysymättä. Oikeita sanoja ei tarvitse olla vaan riittää, että on tukena tai tekee selväksi, että aina voi puhua, jos siltä tuntuu. Keskenmenon kokeneen kanssa voi puhua ihan muustakin. Mutta jos hän haluaa puhua keskenmenosta, silloin on jaksettava kuunnella, Terhi sanoo.

Ansamaa on samoilla linjoilla.

–Myötätunnon osoittaminen riittää. Surua ei tarvitse yrittää ottaa pois, sillä kriisissä pienet sanat lohduttavat.

Keskenmenon kokenut on aina oma tapauksensa, eikä esimerkiksi Naistenklinikan ammattilaisilla ole valmista kaavaa, miten tilanteessa toimitaan.

– Kun parille kerrotaan keskenmenosta, tilanteen pitäisi olla rauhallinen. Jos ultraääniseulonnan yhteydessä todetaan keskenmeno, tiedustelemme, voiko potilaaseen ottaa vielä myöhemmin yhteyttä ja tiedustella vointia, HUS:in Naistenklinikan osastonlääkäri Maarit Mentula kertoo.

Naistenklinikalla on esimerkiksi psykiatrinen sairaanhoitaja ja seksuaaliterapeutti, joiden kanssa voi keskustella. Monet ovat halunneet tavata myös sairaalapastorin, jolla on usein myös psykologin koulutus.

keskenmeno

Oili Urmas koki neljä keskenmenoa seitsemän vuoden aikana. Niiden jälkeen hän sai kaksi lasta.

Pelko varjostaa raskautta

Keskenmeno järkyttää luottamusta elämään, ja uusi raskaus voi pelottaa. Uskallanko yrittää, jos sama toistuu? Kestänkö sen uudestaan?

– Kun vihdoin annoimme luvan uudelle raskaudelle, minua pelotti. Neljän kuukauden jälkeen testi näytti plussaa, ja riemuitsin. Pian olin jo paniikissa, Terhi Nyykooli muistelee.

Hän kuulosteli kroppaansa, ja joka ikinen kerta, kun hän meni vessaan, hän pelkäsi, että hänen housuissaan olisi verta.

– Menettämisen pelko alkoi jo plussasta, Terhi kertoo.

Odottajaa voi kuitenkin lohduttaa tieto siitä, että keskenmeno on yleensä yksittäinen tapahtuma, joten seuraava raskaus todennäköisesti sujuu hyvin. Ja jopa kolmen perättäisen keskenmenon jälkeen seuraava raskaus sujuu normaalisti yli 60 prosentin todennäköisyydellä. Keskenmenon aiemmin kokeneella odottajalla on myös mahdollisuus päästä alkuraskauden ultraan.

Se ei ollut sinun syysi

Kolmannen keskenmenon jälkeen minulla oli mahdollisuus mennä tutkimuksiin, joissa olisi selvitetty keskenmenon syitä. Olin valmis tutkimuksiin vasta neljännen keskenmenon jälkeen. Sekä minä että mieheni kävimme läpi tutkimukset, mutta syytä ei löytynyt. Muistan vieläkin lääkärin sanat:

– Mitään syytä ei löytynyt. Nyt vaan rohkeasti yrittämään.

Ihmisen mieli on usein itseä kohtaan ankara. Itseä on helppo syyllistää: keskenmeno johtui varmasti kompastumisesta tai ikävistä ajatuksistani. Keskenmenon syyt ovat moninaiset, mutta yksi seikka kannattaa Maarit Mentulan mukaan muistaa: pääsääntöisesti keskenmeno ei ole itse aiheutettu.

– On hyvin olennaista, että keskenmenon kokenut nainen saa tietää, että omilla tekemisillään tai tekemättä jättämisillään ei ole voinut aiheuttaa keskenmenoa.

– Vaikka tutkimuksissa ollut nainen haluaisikin tietää, mistä keskenmeno johtui, emme useinkaan pysty siihen vastaamaan. Tämä tarkoittaa sitä, että emme löydä sellaista tekijää, jonka vuoksi keskenmenon toistuminen olisi todennäköinen. Se, että emme osaa sanoa, onkin erittäin hyvä asia, hän jatkaa.

Kun olin viidennen kerran raskaana, sain lähetteen alkuraskauden ultraan. Kun näin monitorin ruudulla pienen sykkivän sydämen, paniikkini vähän helpotti. Eräs lääkäreistä sanoi, että voisin milloin tahansa olla yhteydessä häneen, jos olisin huolestunut. Pelkät sanat riittivät luomaan turvallisuuden tunnetta, eikä minun tarvinnut käydä lääkärin vastaanotolla.

Seitsemän vuoden ja neljän keskenmenon jälkeen sain toisen pojan.

Minulle raskainta keskenmenoissa oli pettymyksen tunne. Olin ollut jo 30-vuotias, kun synnytin esikoiseni. Siispä olin tuskallisen tietoinen siitä, että mitä enemmän aikaa kuluu, sen hankalampi minun on tulla raskaaksi. Lisäksi ikä vain kasvatti keskenmenon riskiä. Murehtimisen noidankehä oli valmis.

Näin jälkikäteen ajateltuna huoleni oli turhaa. Sain vielä kolmannenkin lapsen 42-vuotiaana. Terhi puolestaan sai keskenmenon jälkeen vielä viisi lasta. Nuorin heistä on nyt kahdeksan kuukautta.

 

Kommentit (2)

Enterorokko aiheutti minulle keskenmenon.

Mielestäni raskasmetalli- ja kemikaalialtistumiset sekä eksoottiset uudet hedelmät pitäisi tutkia tarkemmin ja saada niihin virallinen kanta pitoisuuksineen.

Vastaa käyttäjälle 2km Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X