Näin vuoro- ja yötyö lisää riskejä raskauden aikana

Myös pitkiä työviikkoja tekevillä on enemmän riskejä raskaudessa verrattuna maltillisesti työskenteleviin.

Teksti Päivi Pelkonen
Kuvat iStock
yötyä ja raskaus voivat olla riskialtis yhdistelmä, tutkimukset kertovat
Vuorotyö raskaana voi olla jaksamiselle kuormittavaa, mutta siinä on myös sikiölle kohonneet riskinsä.

Monilla naisvaltaisilla aloilla, kuten hoiva-alalla, vuoro- ja yötyö ovat osa arkea. Näiden lisäksi työvuorot saattavat venyä pitkiksi ja olla kuormittavia sekä fyysisesti että henkisesti.

Uusimman laajapohjaisen tiedon mukaan vuoro- ja yötyötä raskauden aikana tekevien lapset näyttäisivät syntyvän ennenaikaisina ja pienikokoisina verrattuna päivätyöläisiin.

Tiedejulkaisussa American Journal of Obstetrics and Gynecology julkaistut tulokset perustuvat 62 aiempaan tutkimukseen, jossa lähes 200 000 naisen tiedot koottiin yhteisanalyysiin.

Keskenmenojen riski kasvaa

Tutkimuksen mukaan vuoro- ja yötyö näyttäisi vaikuttavan raskauden etenemiseen. Samansuuntaisia tuloksia saatiin myös pitkiä työviikkoja tekevillä raskaana olevilla naisilla. Riskit kasvoivat yli 40-tuntisia työviikkoja tekevillä verrattuna alle 40 tuntia työskenteleviin naisiin.

Analyysin perusteella lapset syntyvät ennenaikaisina ja pienikokoisina todennäköisemmin kuin pelkkää päivävuoroa maltillisesti työskentelevien naisten lapset. Pelkkää yötyötä tekevillä oli ennenaikaisuuden lisäksi suurentunut keskenmenojen riski.

Aiemmin julkaistussa tanskalaisessa tutkimuksessa todettiin jo kahden yövuoron viikossa näkyvän keskenmenoriskinä. Naisilla, jotka tekivät yövuoroja kaksi kertaa tai enemmän viikossa 8.-22. raskausviikon aikana, oli jopa 32 prosentin lisääntynyt riski saada keskenmeno seuraavalla viikolla.

Tanskalaistutkimuksesta ei kuitenkaan voi vetää suoria johtopäätöksiä, että juuri yötyö aiheutti keskenmenoja, vaan muillakin tekijöillä saattoi olla vaikutusta.

yötyö raskaana kohottaa terveysriskejä.

Valolle altistuminen yöaikaan voi sotkea kehon melatoniinin tuotantoa.

Mitä syyt yö- ja vuorotyön raskausriskeihin voivat olla?

Raskaana olevat naiset altistuvat valolle yöaikaan, mikä häiritsee vuorokausirytmiä ja vähentää melatoniin tuotantoa. Melatoniinin on todettu olevan tärkeä hormoni istukan toiminnalle ja sitä kautta onnistuneeseen raskauteen.

Melatoniini on käpyrauhassolujen aivoissa tuottama hormoni, joka erittyy verenkiertoon. Sen eritys estyy valon vaikutuksesta.

Raskaus ja univaje: yhdistelmästä terveysongelmia

Yövuorojen aiheuttaman univajeen on epäilty aiheuttavan muun muassa raskausdiabetesta, häiritsevän aineenvaihduntaa ja lisäävän ylipainon riskiä.

Raskausdiabetes on raskauden aikana oleva sokeriaineenvaihdunnan häiriö, joka yleensä häviää synnytyksen jälkeen. Äidin raskausdiabeteksen merkittävä riskitekijä on ylipaino, mikä lisää myös lapsen myöhempää liikapainoa ja sokeriaineenvaihdunnan häiriön riskiä.

Tuoreen tutkimuskatsauksen mukaan vuorotyötä tekevillä naisilla oli myös enemmän pre-eklampsiaa eli raskausmyrkytyksiä ja verenpaineongelmia. Raskausmyrkytyksellä tarkoitetaan verenpaineen nousua viikon 20 jälkeen siten, että yläpaine ylittää 140 ja alapaine 90 elohopeamillimetriä. Lisäksi raskausmyrkytykseen liittyy valkuaisen erittymistä virtsaan.

Raskausmyrkytyksen syytä ei vielä tiedetä tarkasti, mutta sitä on pidetty istukkasairautena. Muita riskitekijöitä on pitkä liuta: ensimmäinen raskaus, monisikiöraskaus, sukurasitus, ikä joko alle 20 tai yli 40 vuotta, lihavuus, verenpainetauti, diabetes, sidekudossairaus ja krooninen munuaissairaus.

Raskausmyrkytys johtaa istukan verenkierron vähentymiseen, joka hidastaa sikiön kasvua. Myös istukan irtoamisen riski on kasvanut.

Lähteet: American Journal of Obstetrics and Gynecology, Reuters, Terveyskirjasto, Medical News Bulletin

Lue myös: Tunnista ja estä raskausmyrkytys: jos nämä oireet ovat tuttuja, mene lääkäriin

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä