Hedelmällisyys 05.04.2016 Päivitetty 28.08.2023

Näin ikä vaikuttaa naisen hedelmällisyyteen

Naisen hedelmällisyyden lasku on hyvin yksilöllistä. Joillakin naisilla lasku alkaa kymmenen vuotta aiemmin kuin toisilla. Hedelmällisyyden laskuun vaikuttavat monet asiat, joista osaan voi itse vaikuttaa.

Teksti
Saga Wiklund
Kuvat
123RF

Mitä enemmän naisella on munasoluja, sitä kauemmin kestää hedelmällinen aika hänen elämässään. Kaikki naisen munasoluaiheet ovat olemassa jo syntyessä, ja niitä voi olla 100 000 tai 500 000.

Ero on siis huima jo lähtötilanteessa, ja lisäksi munasoluja poistuu ”reservistä” kuukausittain yksilöllinen määrä.

Keskimäärin munasolut loppuvat suomalaisnaiselta 51-vuotiaana. Vaihtelu on kuitenkin suurta.

– Vaihdevuodet voivat alkaa jo 41-vuotiaana tai vasta 61-vuotiaana. Hedelmällisyys laskee jyrkästi jo kymmenen vuotta ennen vaihdevuosia, kertoo lääketieteen ja kirurgian tohtori, dosentti Niklas Simberg Lapsettomuusklinikka Dextrasta.

40-vuotiaista naisista keskimäärin enää noin kolmannes tulee raskaaksi vuoden yrittämisen aikana, kun 30–34-vuotiailla vastaava luku on 63 prosenttia.

Lue myös: Näin parannat raskauden mahdollisuutta

Perimä vaikuttaa vaihdevuosien alkamiseen

Se, milloin äidin vaihdevuodet ovat alkaneet, ennustaa yleensä myös tyttären vaihdevuosi-ikää.

Kun laskee äidin vaihdevuosien alkamisiästä pois kymmenen vuotta, ollaan lähellä kriittistä rajaa, jolloin tyttären raskaaksi tuleminen todennäköisesti vaikeutuu huomattavasti.

Jos siis oman äidin menopaussi on alkanut jo 45-vuotiaana, tyttären lastenhankinnalla on kiire 35-vuotiaana. Jos taas äidin menopaussi on alkanut vasta 60-vuotiaana, tytärkin on todennäköisesti pitkään hedelmällinen.

Hedelmällisyyttään voi tutkituttaa

Omaa hedelmällisyyttään voi nykyään kartoittaa tutkimuksin.

– Luotettavin mittari on anti-Mullerian hormonin määrä, joka voidaan mitata verestä, Simberg sanoo.

Menopaussiin mennessä anti-Mullerian hormonin määrä laskee mittaamattomiin.

Toinen tapa mitata naisen hedelmällisyyttä on laskea ultraäänen avulla alkavien munarakkuloiden määrää.

Kolmas keino on mitata aivolisäkkeen erittämän FSH-hormonin määrää.

– FSH on epäluotettavin mittari, sillä tätä hormonia erittyy sykäyksittäin, Simberg sanoo.

Lue myös: Haaveiletko vauvasta? Vältä nämä virheet, jos haluat tulla raskaaksi

Tupakointi alentaa hedelmällisyyttä

Hedelmällisyyden yksilöllisen vaihtelun syitä ei vielä tunneta: perimä ja elintavat selittävät osan, mutta eivät kaikkea.

– Monet syyt ovat vielä tunnistamatta. Törmäämme klinikalla nelikymppisiin naisiin, jotka ovat normaalipainoisia ja joilla on terveet elämäntavat. Siitä huolimatta munasarjojen toiminta voi olla heikkoa, Simberg sanoo.

Tupakointi kannattaa joka tapauksessa lopettaa, jos haaveilee lapsesta kypsässä iässä. Tupakka alentaa hedelmällisyyttä aikaistaen selvästi vaihdevuosien alkua. Se voi myös vaurioittaa munasoluja.

Lue myös: Opi tunnistamaan ovulaation merkit

Kromosomivirheet yleistyvät iän myötä

Munasolut ovat olleet olemassa koko naisen eliniän, joten niiden laatuun voi vaikuttaa koko naisen eletty elämä.

– Sairastetut taudit, kuten sikotauti, voivat vaikuttaa munasoluihin. Syy-yhteyksiä on kuitenkin vaikea selvittää jälkikäteen, Simberg sanoo.

On havaittu, että naisten ikääntyessä myös alkioiden kromosomivian riski lisääntyy: alle 35-vuotiailla epänormaalien alkioiden osuus on keskimäärin kolmasosa, mutta 44-vuotiailla niitä on keskimäärin jo yli 80 prosenttia.

Kromosomivirheistä seuraa keskenmenoja

Yleensä alkioiden kromosomivirheet eivät rajoitu yhteen; tämä on havaittu tutkittaessa alkioita koeputkihedelmöitysten yhteydessä.

– Kromosomivirheitä voi olla vaikka kuinka monta samassa alkiossa. Tällainen alkio ei edes kiinnittyisi kohtuun, tai jos kiinnittyisi, tulisi todennäköisesti keskenmeno, Simberg sanoo.

Valtaosa yli 40-vuotiaiden naisten keskenmenoista johtuukin juuri kromosomivirheistä: alkio ei yleensä lähde kehittymään, jos sillä ei ole elämän edellytyksiä.

Lue lisää: Suru keskenmenon vuoksi – näin selviät siitä

Miehenkin siittiöiden laatu laskee

Miehellä kehittyy siittiöitä vanhuuteen saakka, mutta niiden laatu alkaa heiketä 45. ikävuoden jälkeen. Jos raskaaksi tulossa on ongelmia, miehenkin hedelmällisyyttä kannattaa tutkia.

Lasta yrittävillä pareilla aika naisen raskaaksi tuloon pitenee miehen iän karttuessa, ja myös keskenmenoriski lisääntyy miehen ikääntymisen myötä.

Keskustele: Onkohan liian myöhäistä yrittää lapsia 40-vuotiaana?

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X