Raskaus 02.10.2020 Päivitetty 26.11.2020

Hollywood shokissa John Legendin vauvan kuolemasta

Maailman seuratuimpiin lukeutuva tähtipari John Legend ja Chrissy Teigen menettivät lapsensa. He kertoivat suru-uutisen torstaina.

Teksti
Tiina Torikka
Kuvat
MVPhotos

Maailmantähtien surunvalittelujen virta täyttää malli Chrissy Teigenin, 34, murheellisen päivityksen kommentit.

Laulaja John Legendin, 41, puoliso hakeutui sairaalaan raskaana runsaan verenvuodon vuoksi. Teigen kertoo Instagramissa käyneensä läpi useita verensiirtoja. Alkuun vaikutti, ettei sikiöllä olisi hätää.

– Emme koskaan saaneet verentuloa loppumaan ja annettua lapselle niitä nesteitä, joita hän tarvitsi, huolimatta pussillisista ja pussillisista verensiirtoja. Se ei vain riittänyt, äiti kirjoittaa.

– Tänä synkimpänä päivänä suremme ja itkemme silmät päästämme. Mutta halaamme ja rakastamme toisiamme, ja pääsemme yli.

Pariskunta ilmoitti raskaudesta kesällä. Heillä on kaksi lasta, Luna, 3, ja Miles, 2.

Muusikko John Legendillä ja malli Chrissy Teigenillä on kaksi lasta.

Muusikko John Legendillä ja malli Chrissy Teigenillä on kaksi lasta.

Uutinen on musertanut useita Legendin ja Teigenin lähipiiriin kuuluvia tunnettuja henkilöitä. Henkilökohtaiset surunvalittelunsa ovat esittäneet vain muutamia mainiten Kim ja Khloe Kardashian, Hailey Bieber, Paris Hilton, Channing Tatum, Dwayne ”The Rock” Johnson, Selma Blair, Cara Delevingne ja Hilary Duff.

– Voi hyvä luoja. Olen niin pahoillani puolestanne. Herranisä, sanoittaa malli-näyttelijä Milla Jovovich miltei jokaisen ensireaktion.

– Lähetän sinulle, Johnille ja perheellesi joka ikisen hippusen rakkaudestani, kirjoittaa tähtijuontaja Ellen DeGeneres.

Vauvalla oli jo pitkään ollut nimikin, Jack, vaikka perheessä on ollut tapana päättää nimestä vasta syntymän jälkeen.

Pikkulapsiarjessakin umpirakastuneen oloinen pari on saanut kiitosta äideiltä siitä, että he ovat puhuneet ja näyttäneet äidinmaidolla ravitsemista avoimesti. Perhe-elämä on usein heidän somekuvissaan läsnä, ja he ovat päästäneet fanit niiden kautta lähelle arkeaan.

John Legendin suurin megahitti, rakkausballadi All of Me on soinut suomalaisissakin hääkirkoissa. Legend on julkisuudessa kertonut kirjoittaneensa kappaleen Teigenistä.

Perhe on asunut vuodesta 2016 saakka Rihannan aikanaan omistamassa kodissa Beverly Hillsissä. Keväällä he ostivat uuden viiden miljoonan dollarin asunnon Länsi-Hollywoodista.

Lue myös: Chrissy Teigen ja 9 muuta julkkista, jotka eivät kavahda raottaa puseroitaan vauvansa vuoksi — kuvia kansainvälisen imetysviikon hengessä

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X