Heli, 35, halusi olla äiti, mutta se ei ollutkaan niin yksinkertaista – vuosien lapsettomuushoidot aiheuttivat burnoutin
Heli, 35, oli aina ajatellut, ettei halua lasta. Kun hän päätti haluta, kaikki ei enää ollutkaan niin yksinkertaista. Vuosien lapsettomuushoidot ja keskenmenot aiheuttivat elämään epävarmuutta ja lopulta burnoutin.
”Jotta voin kirjoittaa poikani synnytyksestä, on minun totuuden nimessä ja perspektiivin saamiseksi kerrottava siitä, miten siihen saakka päästiin. Tämä on tarina, jossa lapsettomuushoidot, keskenmenot ja pettymykset lopulta palkitaan.
Ei lapsia
Olin aina ollut sitä mieltä, etten halua lapsia. Tai siis, ainakin niin kauan kuin asia oli mitenkään ollut tapetilla. Yllättäen tämä asenne laitettiin tositestiin kun tapasin miehen, jolla oli niitä jo entuudestaan kolme ja ikääkin sen verran enemmän kuin minulla, ettei hänellä olisi ollut enää mikään (biologinen) ”pakko” saada niitä lisää. Piti aika pian päättää, haluanko nyt sitten kuitenkin olla Äiti, koska muuten liinat lyötäisiin miehen puolelta kiinni, ja se olisi sitten siinä. Muistelen, että pohdin asiaa pitkään. Todellisuudessa siihen varmaan meni kaksi päivää.
Kyllä, halusin olla Äiti, sittenkin. Päätöksen syntymiseen vaikutti sekin seikka, että mieheni lapset olivat jo niin isoja, että voisin sitten ehkä olla heidän lapsilleen joskus Mummi, olematta kuitenkaan äiti.
Raskaat lapsettomuushoidot aiheuttivat burnoutin
No, pillerit jätettiin pois ja aloin tapani mukaan dokumentoimaan yritystämme omaan muistikirjaani. YK1, YK2, YK3… yrityskertoja alkoi kertyä kirjan sivulle, ja vuoden päästä olimmekin perheneuvolassa apuja kyselemässä. Tulevien vuosien aikana tulin tottuneeksi siihen, että mikään lapsettomuushoidoissa ei tapahdu heti. Tutkimusten jälkeen aloitimme vuosia kestäneen hoitojen sarjan, joiden aikana tulinkin kaksi kertaa luomuna raskaaksi, mutta raskaudet päättyivät hyvin aikaisessa vaiheessa keskenmenoihin. Ensimmäistä plussaa en unohda. Se oli se ainut kerta, kun todella uskalsin ja osasin hihkua ja itkeä onnesta.
On vaikea sanoa, luovuinko toivosta oikeasti vai sanoinko vain niin ääneen. Inseminaatioita kokeilimme neljä kertaa, tuloksetta. Pelkäsin todella paljon kipua, mikä on ironista ihmiselle, joka haluaa raskaaksi ja synnyttää lapsen. Luin IVF-hoitokertomuksia kauhulla netistä ja päätin, etten halua jatkaa hoitoja näin pitkälle. Mieheni kuitenkin käänsi pääni sanomalla, että kokeillaan nyt kuitenkin tämä viimeinen oljenkorsi. Sitten on kokeiltu kaikki, ja tiedämme sen, silloin on helpompi jatkaa eteenpäin.
Hoitovuosien aikana ehdin vaihtaa työpaikkaakin kolme kertaa ja hankkia aika mahtavan burnoutin, josta parannuttuani maailmankaikkeus vihdoin sai taottua päähäni sen rauhan ja läsnäolon, mikä sieltä puuttui aikaisemmin.
Se ihmeellinen puhelinsoitto
Hoitoja oli takana jo neljä vuotta, syytä lapsettomuuteen ei ollut koskaan löytynyt. Meillä oli pakkasessa vielä kaksi alkiota. Päätimme, että siirretään ne molemmat samalla kertaa. Sitten olisimme tehneet kaikkemme. Kun sain soiton lapsettomuspoliklinikalta verikokeiden tuloksesta, en voinut uskoa korviani: raskaushormonitaso oli 235, olin raskaana! Laitoin miehelleni heti viestin. Vastaus oli: Kuinka monta? Alkuraskauden ultrassa selvisi, että toinen alkioista oli jäänyt matkaan – meille tulisi vauva! Minusta tulisi sittenkin Äiti! Ultran jälkeen itkin hervottomasti sairaalan käytävällä, naurun sekaista itkua.
Kauan odotettu antaa odottaa itseään
Raskaus sujui hyvin ilman pahempia pahoinvointeja ja kipuja. Ystäväpiirissäni oli yllättävän monta raskautta, joiden laskettu aika oli viikon sisällä, ellei jopa samana päivänä kanssani. Laskettu aika lähestyi, ja uutisia synnytyksistä alkoi kuulua. Meidän vuoromme antoi odottaa itseään. Laskettu aika tuli ja meni. Kauan kaivattu ja odotettu lapsemme antoi odottaa itseään pidemmän kaavan kautta. Lopulta pääsimme yliaikaiskontrolliin raskausviikolla 41+5. Minut otettiin osastolle ja ensimmäinen Cytotec-annos annettiin samana päivänä.
Mieheni jäi kanssani sairaalaan. Kätilö kävi muutaman tunnin välein tarkistamassa avautumisen etenemistä ja antamassa lisää lääkettä avautumisen edistämiseksi. Välillä kävimme kävelemässä sairaalan käytäviä ja katsoimme netistä telkkaria. Kahdeksan aikaan illalla mieheni piti lähteä kotiin, sillä vierailuaika päättyi. Avautuminen eteni hitaasti, ja pärjäsin vielä oikein hyvin ilman lääkkeitä. Vasta puolen yön jälkeen alkoi tuntua siltä, että nyt voisi olla ajankohtaista ottaa vähän lisää apuja, ja pyysin kätilöltä kipupiikin. Olin siihen saakka pärjännyt TENS-laitteen avulla. Siirryin hissukseen kävellen, kätilön avustamana, osastolta synnytyssalin puolelle, jonne miehenikin saapui viettämään yötä kanssani. Epiduraalin laiton jälkeen nukuin ja nukuin. Tunnit ja päivät menivät sekaisin.
Leikkaussali kutsuu
Vasta kolmannen päivän iltana sairaalaan tulosta alkoi tapahtua oikeasti. Mutta ei silloinkaan riittävästi, vauva ei ollut laskeutunut tarpeeksi eikä kohdunsuu ollut vielä ihan täysin auki kaikista lääkkeistä huolimatta – tai ehkäpä niiden takia. Epiduraalia ei enää voinut antaa. Kivut alkoivat yltyä, kun lääkkeillä aikaansaatu synnytys puski eteenpäin tuloksetta. Lääkäri kävi puhaltamassa pelin poikki; lähdettäisiin leikkaussaliin ja vauvani syntyisi kiireellisellä sektiolla. Jouduimme kuitenkin odottamaan, että leikkaussali vapautuisi, sillä siellä oli menossa toinen leikkaus.
Seuraavat kaksi tuntia ovat muistoissani sumua. Minuun sattui enemmän kun oli ikinä sattunut. Vauva sisälläni alkoi olla kärsimätön ja sen liikehdintä tuntui, kun tulipallo olisi riehunut sisälläni. Rukoilin vauvaltani, ettei se satuttaisi minua. Lopulta saimme luvan lähteä saliin, jossa spinaalipuudutus hävitti kivun kuin seinään. Mieheni piti minua kädestä koko ajan.
Se tunne, kun sain poikamme rinnalleni käymään ennen kun hän lähti mieheni kanssa osastolle, oli sanoinkuvaamattoman ihana. Tunnen sen vieläkin; miten painavalta poikamme tuntuikaan, siinä ensimmäistä kertaa rintani päällä. Olin vihdoinkin Äiti! Kaikki ne vuodet: odottaminen, pettymykset ja kivut, olivat kaikki täysin toisarvoisia asioita. Pieni poikamme oli sylissäni ♥
Heli
Jaa oma kokemuksesi