Lapsettomuuden monet kasvot: ”Muistan lapsen syntymäpäivän ja sen, minkä ikäinen hän nyt olisi”

Lapsettomien lauantai 12.5. muistuttaa, että ihminen voi olla myös tahattomasti lapseton. Tarjan koskettava tarina osoittaa, että elämästä voi löytää lopulta myös muita polkuja kuljettavaksi.

Teksti Kia Toivanen
Ihminen voi olla myös tahattomasti lapseton.
Kaikki eivät ole lapsettomia omasta tahdostaan.

Kun äitienpäivä koittaa, Tarja Hyvönen-Ducoli toivottaa hyvää äitienpäivää omalle äidilleen, ja hänen äitinsä toivottaa saman Tarjalle.

Lasta, joka toisi aamupalan Tarjalle vuoteeseen tai askartelisi onnittelukortin, ei kuitenkaan ole.

Paljon toivottu lapsi

Vuosien rankat lapsettomuushoidot sekä sen jälkeen raskaus, joka jouduttiin keskeyttämään sikiön amnionkurouman takia saivat Tarjan ja hänen miehensä vuonna 2006 päättämään, etteivät he enää yrittäisi saada lasta.

Takana olivat muserruttavat päivät Naistenklinikan perinnöllisyysyksikössä, jossa Tarja oli itkun lomasta nähnyt näytöltä lapsensa heiluttavan kättään. Lapsen, jonka vatsa oli auki ja suolisto sen ulkopuolella, ja jolta puuttui toinen jalka.

Raskaus jouduttiin keskeyttämään. Tarja synnytti kuolleen lapsen.

Katkeruus tuntui pelottavalta

Seurasi puolen vuoden jakso, jolloin Tarja vajosi pohjalle.

– Kun olin saanut laskettua tuhkat ja laitettua muistolehtoon laatan, tuli pimeys. Olin niin rikkinäinen ja lamaantunut, toivoin vain ettei kukaan kysy minulta mitään. Olin kuin säröinen lasi, joka menee pirstaleiksi kun sitä koskettaa.

Päällimmäisinä muistoina ajasta ovat äärimmäiset surun, vihan ja katkeruuden tunteet.

– Mietin, miksi minulle on tapahtunut näin. Katkeruuden tunne oli omaan persoonaani vieras ja niin voimakas, että se pelotti. Aloin myös tuntea kuolemanpelkoa siitä, että menetän läheiset ympärilläni ja jään aivan yksin.

Tarja haki apua ammattiauttajilta, keskusteli paljon äitinsä kanssa ja liittyi Enkelinkosketus-vertaistukiryhmään. Siellä hän tutustui ihmisiin, jotka olivat kokeneet saman kuin hän, ja joiden kanssa asiasta keskusteleminen tuntui luontevalta.

– Ajattelin ehkä liikaakin, että ystäväni, joilla on lapsia, kyllästyvät voivotteluuni eivätkä jaksa kuunnella minua. Puntaroin asiaa paljon myös itsekseni ja aloin purkamaan vyyhtiä, sillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin selvitä.

Tahattomasti lapseton tarvitsee tukea eikä neuvoja.

Vertaistukiryhmät auttoivat Tarjaa suuresti. Niistä löytyi ystäviä, joiden kanssa hän pitää yhteyttä edelleen.

Adoptiosta uusi mahdollisuus

Samoihin aikoihin Tarjan avioliitto päättyi. Tarja pohti, mitä elämältään vielä haluaisi. Hän päätyi aloittamaan adoptioprosessin yksin.

– Mutta sitten elämä taas yllätti. Menin ulkomaille viettämään nelikymppisiäni ja tapasin siellä nykyisen mieheni.

Pariskunta alkoi tapailla tiiviisti ja kulkea kahden maan väliä.

Kun Tarjan Suomessa ollessa vuorossa olisi ollut adoptiovirkailijoiden kotikäynti, Tarja päättikin muuttaa Italiaan uuden miehensä luo.

– Olin aina haaveillut asumisesta ulkomailla ja lähdin toteuttamaan unelmaani.

Prosessi laitettiin siksi aikaa jäihin.

– Lopulta päätimme mieheni kanssa, että meidän yhteiselo on mukavaa juuri näin, kahdestaan.

Myös lapseton voi olla äiti

Kun ajat olivat pahimmat, Tarja hoki itselleen sinnikkäästi, että vuoden päästä kaikki on paremmin.

Nyt tapahtuneesta on 12 vuotta, eikä oman lapsen menettämisen tuska tunnu enää tunteiden myrskyävältä aallokolta, kuten aiemmin.

– Tiedän, että olen äiti. Muistan lapsen syntymäpäivän ja sen, minkä ikäinen hän nyt olisi. En vaivu enää tunteiden vietäväksi kuten aiemmin, mutta välillä olen  hiukan surullinen, alakuloinen ja mietteliäs.

Joskus etenkin pienten lasten kohtaaminen tuntui Tarjasta vaikealta. Pitkään toisten lapset ovat olleet kuitenkin jo ilon asia.

– Kun veljeni lapset olivat pieniä, unohdin kaikki murheet, kun heittäydyin heidän tasolleen ja leikin heidän kanssaan. Oli hauskaa olla heidän tätinsä.

Tulevaisuudessa Tarja haluaisi myös tehdä vapaaehtoistyötä lasten parissa.

– En olisi vuosia sitten pystynyt siihen, ja tästä huomaa, miten paljon olen päässyt eteenpäin. Mutta tämä on ollut kivikkoinen tie, Tarja muistuttaa.

Aika parantaa

Tunnelin päässä on aina valoa, Tarja toteaa.

– Mutta asiat pitää käsitellä, ja apua kannattaa hakea. Jos asiaa saa purettua vaikka lastenvaatteita leikkelemällä, se kannattaa tehdä.

Ihmisten empatiakykyä Tarja välillä ihmettelee.

– Suomessa ollessa tuli joskus tunne, että ihmiset halusivat lähteä pakoon, jos lapsettomuus nousi esille tai siitä halusi avautua. Italiassa sitä ei ihmetelty, vaan siitä kyseltiin lisää.

Lapseton voi purkaa suruaan monin eri tavoin. Luonto auttaa monia.

Tarja saa voimaa luonnosta. Lapsen menettämisen jälkeen hän käveli usein metsässä ja itki.

Hänen mielestään olisi hyvä ottaa enemmän huomioon, mitä toinen ihminen on voinut joutua kokemaan. Kaikki eivät ole lapsettomia omasta tahdostaan.

– Olen kuullut kommentteja siitä, että minun pitäisi miettiä, miten rankkaa äitien elämä lasten kanssa onkaan. Mutta lapsettomat ovat joutuneet miettimään sitä, miten jatkaa elämää, jos lasta on halunnut paljon, mutta sitä ei saa.

Nyt arjen tärkeitä tukipilareita Tarjan elämässä ovat aviomies, oma koira, terveys ja liikunta sekä luonto.

– Ilman lastakin voi elää. Elämä on moninaista, ja minun elämäntehtäväni ei ole lasten tekeminen, vaan oman elämän eläminen niin, että olen tasapainossa itseni kanssa. Kun minulla on hyvä olla, voin jakaa hyvää oloa myös muille.

Äitienpäiväkään ei tunnu enää painavana kipuna rinnassa, niin kuin joskus ennen.

– Annetaan heidän viettää äitienpäivää, joiden on mahdollisuus sitä viettää.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä