Tästä äitiyslaissa olisi kyse: Sateenkaariperheen sisäinen adoptio on tuskastuttavan pitkä prosessi

Sateenkaariperheen lapsi voi saada laillisesti kaksi äitiä niin, että toinen äideistä synnyttää lapsen ja toinen adoptoi hänet. Tie yhteisvanhemmuuteen on kuitenkin tavallista pidempi. Kun Iina ja Heli Grym päättivät hankkia lapsen, joutuivat he säädösviidakon keskelle. Kansalaisaloite äitiyslaista helpottaisi sateenkaariperheiden elämää.

Teksti Otso Karhu
Tästä äitiyslaissa olisi kyse: Sateenkaariperheen sisäinen adoptio on tuskastuttavan pitkä prosessi
Kuvituskuva

Sateenkaariperheen lähtökohdat adoptioon ovat alusta asti heteropareja heikommat. Kun Iina ja Heli Grym hankkivat lastaan, he joutuivat pitkälliseen tiedonhankinnan, paperisodan ja käräjäoikeuskäyntien kierteeseen. 

Kun lapsi syntyy miehen ja naisen perheeseen, hänellä on jo syntymästään lähtien kaksi juridista vanhempaa. Sateenkaariperheillä tilanne on toinen. Kun toinen parista on synnyttäjä, toinen joutuu adoptoimaan lapsen erikseen.

Lue myös: Mitä adoptioneuvonnassa kysytään? Näitä asioita kannattaa joka vanhemman pohtia
Keskustele: Adoptioneuvonta

Tieto adoptiosta vähissä viranomaisilla

– Olimme olleet yhdessä 10 vuotta, kun hedelmöityshoitoprosessi laitettiin käyntiin. Aina lasta oli pohdittu, mutta viisi vuotta sitten päätimme ryhtyä toimeen, Iina muistelee tapahtumien alkua.

Pariskunta laittoi hakupaperit liikkeelle. He etsivät spermapankista tuntemattoman luovuttajan, jonka avulla Iina tuli raskaaksi. Tarkoitus oli, että Heli adoptoi Iinan lapsen, jolloin myös hän on lapsen virallinen huoltaja.

Alku oli hankala. Tietoa naisparien adoptioprosessista oli vaikea löytää, eikä asiasta tiedetty edes neuvolassa. Sieltä heitä neuvottiin ottamaan yhteys Sateenkaariperheet ry -yhdistykseen.

– Se oli outoa, kun emme olleet kumpikaan edes jäseniä. Lisäksi kyseessä oli yhdistys. Kummaksutti, ettei neuvolassa osattu kertoa tästä prosessista millään tavalla, Heli muistelee.

Heli tiedusteli adoptioprosessia lopulta sosiaaliviraston yhteydenottolomakkeen kautta. Vastauksena tuli kasa puhelinnumeroita perheoikeudellisen yksikön adoptioneuvojille.

– Soitin kaikille ja yhdellä oli puhelinvastaaja, johon jätin viestin asiastani. Hän soitti takaisin ja saimme kotiin paperit, jotka piti etukäteen täyttää ja palauttaa, hän kertoo.

Lomakkeilla pari ilmoittautui perheen sisäiseen adoptioneuvontaan. Sosiaalityöntekijän piti ottaa heihin yhteyttä neuvonnan aloittamisesta, kun lapsi on syntynyt.

– Kun mitään ei kuulunut, olin viisi päivää lapsen syntymän jälkeen itse yhteydessä sosiaalitoimiston toimistosihteeriin. Johtava sosiaalityöntekijä otti meidät vastaan kaksi päivää myöhemmin, Heli sanoo.

Lue myös: 10 syytä sekundaariseen lapsettomuuteen
Keskustele: Adoptiolapsi biologisten lasten sisaruksena?

Paperisota hävetti työntekijöitäkin

Adoptioneuvonnassa Iinan piti vahvistaa allekirjoituksellaan ymmärtävänsä, että lapsen huoltajaksi vahvistetaan myös rekisteröidyn parisuhteen toinen osapuoli eli Heli. Adoptiopaperit piti toimittaa käräjäoikeuteen, josta tieto päätöksestä oli palautettava jälleen takaisin sosiaalitoimelle.

– Koska lapsemme on saanut alkunsa luovutetuilla sukusoluilla, se nopeutti sosiaalitoimen toimia, koska biologista isää ei tarvinnut asiasta kuulla, Heli kertoo.

Adoptiovirkailijat kokivat järjestelmän hullunkuriseksi. Iinan ja Helin täyttäessä kaavakkeita työntekijät jopa pahoittelivat parille nykyistä systeemiä.

– Virkailija valitteli, kun jouduimme käymään tämän lomake- ja paperirumban läpi. He, jotka työskentelevät adoptioneuvonnassa, eivät nähneet nykysäädöksissä järkeä, Iina muistelee.

– Meihin kuitenkin suhtauduttiin todella ystävällisesti sekä adoptiotoimistossa että neuvolassa, hän jatkaa.

Sateenkaariperheiden adoptioprosessi kestää nykyisin parista kuukaudesta jopa vuoteen. Iinalla ja Helillä tähän kului 4,5 kuukautta. Maksettavaksi jäi rahallisesti käräjäoikeuden kustannukset, 80 euroa.

– Tosin tähän on vaikea alkaa laskea, kuinka paljon aikaa – ja siinä mielessä myös rahaa – kului asioiden selvittämiseen ja papereiden täyttöön ja toimittamiseen, Heli muistuttaa.

Lue myös: Sekundaarinen lapsettomuus: milloin hoitoon?
Keskustele: Mies- ja naisparien adoptio-oikeuksista

Adoptioprosessi erilainen eri kunnissa

Toiminta ja suhtautuminen perheiden sisäiseen adoptioon vaihtelee sekä virkailijoiden että asuinalueiden välillä. Iinan ja Helin ystäväpariskunta Kouvolasta ei kokenut prosessia yhtä kivuttomaksi. Oli kotikäyntejä, ja parisuhteesta oli tentattu tietoja tavallista enemmän.

– Heillä oli jatkuvasti pelko, saavatko he oikeutta adoptioon lainkaan, Iina kertoo.

– Helsingissä asiat sujuvat kohtuullisen mutkattomasti ja nopeasti, Heli lisää.

Nyt Iinan ja Helin tytär on kolmevuotias. Vaikka heidän kokemuksensa adoptoinnista ei ollut hankalimmasta päästä, tuntui kaikki ylimääräinen työ ja aika turhalta. Se herätti myös paljon tunteita.

– Omasta näkökulmastani voisin sanoa, että koin koko prosessin loukkaavana ja epävarmana. Minullako ei ole oikeutta ja velvollisuuksia omaan lapseeni, kun en ole sitä synnyttänyt, Heli kysyy lopuksi.

Lue myös: Hurja tarina: Ystävän lahjamunasolulla raskaaksi
Keskustele: Kotimaan adoptio

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä