Vauvahaaveet 02.08.2018 Päivitetty 28.08.2023

Toistuvien keskenmenojen syy jää usein mysteeriksi – 7 yleistä riskitekijää tiedetään

Toistuville keskenmenoille on olemassa useita eri syitä. Riskitekijät kannattaa selvittää, sillä joitakin niistä voi pyrkiä ennaltaehkäisemään. Suurin osa pariskunnista jää kuitenkin edelleen vaille tietoa siitä, mistä keskenmenot johtuvat.

Teksti
Toimitus
Kuvat
iStock

Keskenmenot ovat yleisiä, mutta toistuvia keskenmenoja saa vain yksi nainen sadasta. Toistuvat keskenmenot ovat kyseessä silloin, kun nainen saa 3 peräkkäistä keskenmenoa.

Tällaisessa tilanteessa aletaan selvittää, mistä keskenmenot voivat johtua. Syy toistuviin keskenmenoihin jää usein tutkimuksista huolimatta hämärän peittoon, sillä vain joka viides pariskunta saa sen selville.

Joitakin yleisiä syitä keskenmenoille kuitenkin tiedetään.

Toistuvat keskenmenot ja perintötekijät

Kun selvitetään syitä toistuville keskenmenoille, tutkitaan sekä naisen että miehen perintötekijät. Jommankumman poikkeava kromosomi voi aiheuttaa sen, että alkiolle muodostuu poikkeava kromosomisto tavallista useammin. Tällöin myös keskenmenon riski on suurempi. Joissakin tapauksissa koeputkihedelmöityshoito voi olla ratkaisu, sillä sen yhteydessä on mahdollista tutkia alkioiden perimää ja valita kohtuun siirrettävä alkio.

Kohdun rakenteen poikkeavuus

Kohdun rakenne tutkitaan, sillä sen poikkeavuus voi olla aiheuttaa toistuvat keskenmenot. Kohdun rakennetta selvitetään ultraäänitutkimuksella, ja jos kohtuontelon poikkeavuutta epäillään, tehdään lisäksi kohtuontelon tähystys eli hysteroskopia. Kohdun rakennevikaa voi joissakin tapauksissa korjata leikkaushoidolla tai kohdunkaulan tukilangalla. Jos kuukautiskierto on epäsäännöllinen, selvitetään myös sen syy.

Toistuvat keskenmenot ja kilpirauhanen

Naiselta tutkitaan kilpirauhanen, sillä kilpirauhashormoni säätelee kaikkien solujen aineenvaihduntaa. Hormonitoiminnan häiriö voi joskus harvoin vaikuttaa keskenmenoihin.

Taipumus laskimotukoksiin

Myös taipumus laskimotukoksiin voi aiheuttaa toistuvat keskenmenot. Tukostaipumus voi raskausaikana aiheuttaa istukkaan veritukoksia, jotka estävät hapen ja ravinteiden siirtymisen äidin elimistöstä sikiölle. Tukoksia voidaan estää lääkkeillä, jos kyseinen taipumus todetaan.

Toistuvat keskenmenot voivat olla rankkoja koettelemuksia, mutta terveellisistä elintavoista tulisi silti pitää huolta.

Terveellisistä elintavoista on hyötyä raskautta suunnitteleville.

Toistuvat keskenmenot ja yleissairaudet

Myös huonossa hoitotasapainossa olevat yleissairaudet voivat johtaa raskauden keskeytymiseen. Esimerkiksi oireeton keliakia voi olla toistuvien keskenmenojen taustalla. Ylipainoisella puolestaan verensokeri voi aiheuttaa ongelmia. Jos naisella on jokin krooninen sairaus, sen hyvä hoito on tärkeää. On myös hyvä varmistaa, että käytössä olevat säännölliset lääkitykset ovat turvallisia raskautta suunnittelevalle.

Miehen runsas päihteiden käyttö

Miehestä johtuvat keskenmenon syyt ovat vielä pääosin selvittämättä. Miehen runsas alkoholinkäyttö ja tupakointi lisäävät kuitenkin keskenmenon vaaraa.

Voiko keskenmenoja ehkäistä?

Toistuvat keskenmenot eivät pääsääntöisesti ole ehkäisevästi hoidettavissa. Raskautta suunnittelevan kannattaa kuitenkin pitää huolta hyvästä yleiskunnosta sekä terveellisestä ruokavaliosta.

Jos on ali- tai ylipainoa, tulisi sopivaan liikunnan määrään sekä painonhallintaan kiinnittää huomiota. Myös foolihappolisän käyttöä suositellaan sekä raskautta suunnitteleville että raskaana oleville naisille.

Myös psykologisen tukihoidon merkitys on suuri. Alkuraskauden ultraäänitutkimuksilla voi olla merkittävä psykologinen tukivaikutus – Kun saa viitteitä siitä, miten raskaus etenee, on mahdollista nukkua yöt levollisemmin ja stressata vähemmän.

Vaikka keskenmenokokemukset ovat rankkoja, toivoa ei kannata silti heittää: suuri osa naisista saa vielä useammankin keskenmenon jälkeen terveen lapsen.

Lähteet: TerveyskirjastoSuomalainen vauvakirja (Otava)

Kaksplus kuuluu samaan konserniin Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X