Minun tarinani 03.03.2020 Päivitetty 02.10.2023

Yksin vauvaa odottanut Kira, 40: En aio kieltää lastani puhumasta isästä, jota emme tunne

Miltä tuntuu yrittää vauvaa yksin? Helsinkiläinen Kira, 40, lähti vuosia sitten määrätietoisesti toteuttamaan haavettaan toisesta lapsesta.

Teksti
Kaisa Pastila
Kuvat
Mirva Kakko, Kiran kotialbumi
2 kommenttia

Maaliskuussa 2019 Kiran pitkäaikainen haave kävi toteen: hän oli tullut yksin raskaaksi.

– Toisen lapsen saaminen on suurin unelma, joka minulla on koskaan ollut. Siitä lähtien, kun sain esikoiseni syliini, ajattelin, että haluan toisen lapsen.

Kahdeksan vuotta myöhemmin toive on vihdoin toteutumassa. Äidiksi Kira tuli ensimmäisen kerran 32-vuotiaana. Hän on ollut aina kaksin poikansa kanssa. Esikoisen isän kanssa tuli ero jo ennen pojan syntymää.

– Kutsun itseäni itselliseksi äidiksi. Yksinhuoltaja-sanaa en käytä. Se kuulostaa viranomais­kieleltä. Jälkikaiussa kuuluu myös syrjäytymisvaara. En tunnista siitä omaa perhettäni. Tunnen muitakin vanhempia, jotka kutsuvat itseään itsellisiksi. Silloin on vapaa ulkopuolelta tulevilta määrityksiltä.

Tammikuu 2017: Matka yksin raskaaksi alkaa

Kira oli jo pitkään odottanut sopivaa hetkeä toisen lapsen saamiseen.

– Kolme vuotta sitten tunsin, että aika olisi kypsä. Poikani oli täyttänyt viisi ja ohittanut pahimman uhmansa. Äitiydessä tunsin löytäneeni itseni.

Myös taloudellisesti Kira oli valmis projektiin. Hän oli selvittänyt hedelmöityshoitojen hintoja ja laittanut useamman vuoden ajan rahaa sivuun HR-päällikön palkastaan.

– Olen siitä onnekkaassa asemassa, että minulla on ollut jo pitkään vakaa työpaikka: olen ollut lähes kaksi vuosikymmentä töissä liikkeenjohdon konsulttiyrityksessä, Kira kertoo.

– Minulla on resursseja unelmani toteuttamiseen. Hoidot ovat kalliita, mutta toisaalta on käsittämättömän upeaa, että voin tavoitella arvojeni mukaista elämää maksamalla klinikalle joitakin tuhansia euroja.

– Tiedän, että olisin ollut valmis käyttämään kaikki resurssini ja säästöni saadakseni lapsen.

Tammikuussa 2017 Kira varasi ajan yksityiselle klinikalle.

– Vaikka tiesin, että itselliset äidit saavat mennä hedelmöityshoitoihin, minua pelotti, miten minut otettaisiin vastaan klinikalla.

Vastaanotto oli onneksi rohkaiseva. Ensin tehtiin rakenteellinen tutkimus. Yksinään lasta hankkivana Kiralle kuului myös psykologin haastattelu. Siinä kartoitettiin tulevan äidin hyvinvointia ja sitä, miten hänen työnsä joustaa pikkulapsiajan. Psykologi halusi tietää myös, minkälainen verkosto Kiralla on apunaan vauvan kanssa.

Kira sai esikoisensa 8 vuotta sitten. Tuolloin hän erosi raskausaikana, nyt hän tuli alun alkaen yksin raskaaksi.

– Oman verkoston pohtiminen on tärkeää. Kun sain esikoiseni, koin kantapään kautta sen, miten yksin itsellinen äiti voi jäädä.

Siihen aikaan Kira asui Tanskassa.

– Minulla ei ollut siellä yhtään perheenjäsentä eikä perheellistä ystävää. Muistan vauva-ajan raskaana ja yksinäisenä. Koin vankilamaisena loputtoman kahdenkeskisen ajan vauvan kanssa.

Nyt tilanne on toinen. Kiran verkostossa on kaksi veljeä, äiti, serkku ja kolme ystävää. Kaikille heille hän kertoi heti avoimesti, että yrittää lasta.

Klinikalle sai esittää myös toiveita luovuttajasta. Kira halusi, että luovuttaja olisi samannäköinen kuin esikoisen isä. Olisi kaikille sosiaalisesti helpompaa, jos sisarukset näyttäisivät samalta.

Maaliskuu 2018: Hedelmöityshoidoilla tositoimiin

Luovuttaja löytyi lopulta Tanskasta. Kira tietää hänestä vain sen verran, että mies on vaaleahiuksinen, vihreäsilmäinen ja 194 senttiä pitkä.

Ensin kokeiltiin inseminaatioita.

– Vaikka tiesin, että siinä hoitomuodossa on vain 10–15 prosentin mahdollisuus tulla raskaaksi, toivoin joka kerta täysillä raskautta ja joka kerta tipahdin pilvilinnoistani maahan. Se oli raskasta.

Kira sanoo, että ilman omalääkärinsä tukea hän ei olisi ehkä jaksanut prosessia.

”Kerran murruin vastaanotolla. Ymmärsin todennäköisyydet, mutta tuntui pahalta.”

– Minulla oli ihana naislääkäri. Koin, että olimme vauvamatkalla yhdessä, ja hänen lempeytensä antoi minulle voimaa. Kerran murruin vastaanotolla. Selitin itkuni lomasta, että ymmärrän kyllä todennäköisyydet, mutta silti tuntui pahalta, ettei vieläkään onnistanut. Lääkärini sanoi: ”Ymmärrän sinua. Yrität suojella tunteitasi järjellä, mutta ei se toimi niin.”

Inseminaatioita tehtiin lopulta kolme. Jokaisen hoitokerran kokonaiskustannus, lahjasukusolujen osto mukaan lukien, oli noin 1 500 euroa.

Kun IVF-hoidot (yhden hoidon hinta noin 4 000 euroa) aloitettiin, Kira tiedosti, että mahdollisuus tulla raskaaksi on suurempi. Siksi hän jaksoi pitää yllä toiveikasta oloa.

Kolmantena päivänä koeputkihedelmöityksestä lääkäri soitti: alkio oli lähtenyt kehittymään. Viidentenä päivänä alkio siirrettiin äidin kohtuun.

Raskauspäiväkirja: maaliskuu 2019

”Tein raskaustestin jo 10. päivänä siitä, kun alkio oli siirretty kohtuuni. Vaikka tiesin, että testi ei ehkä näyttäisi vielä plussaa, en voinut enää hillitä itseäni. Minun oli pakko saada tietää! Jo viikon verran vauva on vienyt kaikki ajatukseni. Mietin asiaa jokaisen päivän jokaisena sekuntina.

Kun tikkuun tuli hento viiva, sisälläni pyörähti onnenmyräkkä. En uskaltanut kuitenkaan vielä antautua sille kokonaan. Heti kun lääkäriasema aukesi, menin verikokeeseen. Illalla gynekologi soitti ja sai minut itkemään onnesta. Ensimmäisenä soitin parhaille ystävilleni. Kerroin uutisen myös tulevalle isoveljelle, joka on jo pitkään toivonut pikkusisarusta.

Soitin vielä äidillenikin. Hän sekosi onnesta eikä saanut itkultaan sanaa suustaan.”

Rv 13: Ensimmäinen ultra

”Alkuraskauden ultra oli ihana kokemus. Kunnallinen sairaanhoitaja otti minut lämpimästi vastaan. Sain ihailla vauvaa kauan. Hetki oli herkkä ja kunnioittava.

Halusin jakaa uutisen mahdollisimman pian töissä, koska muutama työkavereistani tiesi vauvahaaveestani. Kokosin tarjottimelle hedelmiä ja herkkuja, ja vein sen kahvihuoneeseen. Viereen laitoin vauvan ultrakuvan ja tekstin: Minun äitini ei halua, että hän on täällä ainoa, joka kasvattaa mahaansa. Nauttikaa herkuista!

Juuri ennen IVF-hoidon alkua Kira oli firman juhlissa. – Toivoin, että se olisi viimeinen kerta 9 kuukauteen, kun juhlin yöhön.

Ihmisillä kesti pari sekuntia, ennen kuin he hoksasivat. Sitten he tulivat onnittelemaan ja halaamaan.

Ensimmäisellä neuvolakäynnillä minua ilahdutti, että kaavakkeessa oli huomioitu itselliset äidit. Ruksasin kohdan: monimuotoinen perhe. Minulle laskettiin laskettu aika: se on 15.11.

Yksityinen gynekologi ehdotti minulle ikäni puolesta NIPT-testiä, joka maksaa 800 euroa. Sillä etsitään yleisimpiä kromosomipoikkeavuuksia. Päätin mennä testiin, koska tiedän jaksamiseni rajat. Jos lapsella olisi vakava kehityshäiriö, joutuisin keskeyttämään raskauden.”

Yksin raskaaksi – rv 16: vatsa näkyy jo

”Sain NIPT-testin tulokset. Kaikki on onneksi kunnossa. Samalla sain tietää lapsen sukupuolen: poika! Olen onneni kukkuloilla, olin toivonut poikaa.

Vatsa näkyy jo. Otin käyttöön Baby Inside -paidan, jonka olen säilyttänyt esikoiseni raskausajalta. Tuttujen on helpompi onnitella, jos heillä on faktaa näköhavaintonsa ympärille.

Pelkäsin etukäteen, että kohtaisin ennakkoluuloja sen vuoksi, että olen saamassa lapsen yksin. Olen kuitenkin saanut osakseni vain onnitteluita, kannustusta ja rohkaisuja. Vaikuttaa siltä, että ihmiset ovat aidosti onnellisia puolestani.

Yhdeksän vuoden takaa Tanskasta minulla on täysin vastakkainen kokemus. Meille tuli ero esikoiseni isän kanssa kaksi viikkoa ennen kuin sain tietää olevani raskaana. Kun vatsa näkyi, kukaan puolitutuistani ei ensimmäisenä onnitellut. Sen sijaan he kysyivät, kuka isä on.

Yksi lähimmistä ystävistäni on myös itsellinen äiti. Hänelle olen voinut puhua peloistani. Koen, että vain hän ymmärtää, mitä käyn läpi ja miltä tunkeilevat kysymykset tuntuvat. On loukkaavaa, että ihmiset kysyvät yksinodottajalta lapsen alkuperästä. Ei pariskunniltakaan kysytä, miten teidän lapsenne sai alkunsa. Sitä pidetään yksityisasiana.”

Rv 18: Puhutaanko isästä?

”Tunnen vauvan liikkeet. Ihanaa! Nyt meillä on dialogi muuallakin kuin pääni sisällä. Olen ottanut tavakseni maata iltaisin sängyllä ja tunnustella liikkeitä.

Nykyään suositellaan, että lapselle puhuttaisiin lahjoittajasta eikä isästä.

Viime aikoina olen miettinyt paljon sitä, mitä hedelmöitysklinikan psykologi sanoi ilman isää hoidoilla syntyvistä: nykyään suositellaan, että lapselle puhuttaisiin lahjoittajasta eikä isästä.

Ymmärrän, että luovuttaja ei ole lapselle sosiaalinen, emotionaalinen tai juridinen isä, mutta haluan antaa lapselleni luvan ajatella, että hänellä on biologinen isä. On biologinen mahdottomuus, että lapsi olisi kokonaan ilman isää. En aio kieltää lastani puhumasta isästä.

Kun lapsi aikanaan täyttää 18, hänellä on oikeus saada tietää lahjoittajan nimi. Muuta tietoa hänestä ei anneta – ei esimerkiksi puhelinnumeroa tai kotiosoitetta. Toisaalta jos lapsi haluaa etsiä isän, hänet on varmasti mahdollista löytää.”

Rv 20: Mustasukkaisuutta

”Rakenneultrassa kaikki hyvin! On ihana taas lumoutua vauvasta. Hän pyörii ja hyörii. Kuulin, että pojallani on pitkä reisiluu ja isot kämmenet. Yhtäkkiä muistin selvästi, miltä tuntuu pitää vauvaa sylissä.

Muistin myös synnytyksen – ja sen helpotuksen tunteen, kun lääkäri kertoi vauvan 10 Apgar-pisteestä ja sanoi kaiken menneen hienosti. Elämässäni ei ole ollut toista yhtä intensiivistä tilannetta.

Odotan ja toivon, että koen saman tunteen uudestaan.

yksin raskaaksi
Kira haluaa viedä vauvan ensimmäisenä näytille hedelmöitysklinikalle ja ostaa valtavan kukkakimpun lääkärilleen, joka auttoi tulemaan yksin raskaaksi.

Illalla esittelin ultrakuvan tulevalle isoveljelle. Tähän asti hän on ollut onnessaan pikkuveljestä ja välillä jopa huolissaan vauvan hyvinvoinnista, mutta nyt hänessä heräsi mustasukkaisuus.

Hän kysyi: ’Kumpaa tulet rakastamaan enemmän, minua vai pikkuveljeä? Jos olemme kaupungilla, ja pikkuveli haluaa lelukauppaan ja minä haluan kotiin, niin kumman meistä valitset. Kumpi meistä on tärkeämpi?’

Ymmärrän hänen pelkonsa asemansa menettämisestä. Olemme olleet aina kaksin. Selitin hänelle, että rakkauteni häntä kohtaan ei vähene, koska rakkaus vain lisääntyy, kun tulee uusia rakkaudenkohteita. Vaikka minulla on ehkä hänelle vähemmän aikaa vauvan synnyttyä, rakkauteni häntä kohtaan on yhtä suurta kuin aina ennenkin.

Yksin raskaaksi – rv 23: Käynti psykiatrilla

”Iltaisin makaan sängyllä, kuuntelen vauvan potkuja ja iloitsen niistä. Olen niin utelias tapaamaan hänet!

Esikoiseni on kysellyt paljon omasta vauva-ajastaan. Ehkä siksi pohdin, mitä se merkitsee, että lapsiltani puuttuu identiteetistään ja verkostostaan toinen suku. Mitä aiheutan syntyvälle lapselleni, kun saan hänet yksin?

Kysyin asiasta psykiatrilta. Hän sanoi, että tärkeintä ei ole ihmissuhteiden määrä vaan laatu. Kaikki on hyvin, jos lapsella on hyviä, vahvistavia vuorovaikutussuhteita – myös miesten kanssa.

Oli helpottavaa kuulla asiantuntijan näkemys. Olen intuitiivisesti ajatellut samalla tavalla. Pojallani on kaksi ihanaa enoa, jotka vahvistavat hyvää hänessä.

Samalla tein lopullisen päätöksen: en missään tilanteessa lähde keskustelemaan kenenkään kanssa siitä, onko oikein vai väärin, että haluan lapsen. Minulla on oikeus tulla toistamiseen äidiksi.

Lähipiirissäni on myös vapaaehtoisesti lapsettomia ihmisiä. Yhtä lailla kenenkään ei kuulu tivata heiltä heidän vakaumuksestaan.”

Lue myös: Mira on hankkinut kolme lasta yksin hedelmöitysklinikalla: ”Olen ylpeä tavastani perustaa perhe”

Rv 27: Voimavarakartoitus

”Tilasin äitiyspakkauksen ja sovim­­me töissä vanhempainvapaan aikataulun.

Vatsa on jo reilun kokoinen. Mikään ennakkoluuloihin liittynyt pelkoni ei ole toteutunut. Suomea ei pidetä liberaalina, mutta oma kokemukseni on, että täällä on enemmän arkipäiväistä suvaitsevaisuutta kuin esimerkiksi Tanskassa.

Olen yksin raskaaksi ryhtyessäni miettinyt sitä, miten voimavarani riittävät. Jos olen jotain tähän asti oppinut äitinä, niin sen, että onnellisen äidin onnellisuus valuu kohti lasta. Koska olen yksin vastuussa perheestä, minun täytyy huolehtia omasta hyvinvoinnistani.

Kahdeksan vuotta sitten äidiksi tullessani halusin tehdä kaiken ylihyvin. Halusin varmistaa, että pieni ihminen saisi varmasti samat lähtökohdat elämäänsä kuin ne vauvat, jotka syntyivät normiperheisiin. Väsytin itseni. Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, että saan ottaa äitinä omaa aikaa.

Aion tulevina viikkoina levätä niin paljon kuin mahdollista. Kun vauva syntyy, teen hänen kanssaan asioita, jotka energisoivat minua: luen, kirjoitan, liikun ulkona ja tapaan ihmisiä. Asiat, jotka ovat hyväksi minulle, ovat hyväksi vauvalle.”

Rv 34: Äitiyslomalla!

”Lääkäri määräsi minulle liikuntakiellon, koska verenpaineeni oli viime viikolla kohollaan. Ostin verenpainemittarin. Onneksi lepäily on tehonnut, ja paineet ovat pysyneet maltillisina.

Veli toi kellarista vauvansängyn, ja kokosimme sen yhdessä. Esikoiseni saa jäädä nukkumaan samaan huoneeseen kuin minä ja vauva. Niin on paras.

Kävin sairaalassa tapaamassa kätilöä. Samalla päätin lopullisesti, etten pyydä ketään mukaani synnytykseen.

Alun perin ajattelin, että haluan jonkun ystävistäni tuekseni, mutta sitten aloin muistella sitä, kuinka intiimi ja raju kokemus edellinen synnytykseni oli. Minulle tuli olo, että haluan keskittyä kokemukseen yksin ja tukeutuen Naistenklinikan ammattilaisiin.

Tulevan isoveljen mustasukkaisuus on helpottanut. Valmistelen hänelle aarteenmetsästysleikkiä, joka toivottavasti pitää hänet kiireisenä sitten, kun lähden synnyttämään. Hoitajaksi tulee isoäiti tai eno.

Huomaan ajattelevani enemmän ja enemmän arkea vauvan kanssa. Olen valmis uuteen aikaan. Mitä ikinä se tuokaan, tiedän, että selviän. Minulla on tukenani ihana lähipiirini.

Tervetuloa, pikkuinen, kohta nähdään! Jos ja kun kaikki menee hyvin, joulukuussa vietämme isot juhlat, yhdistetyt nimiäiset ja nelikymppiset.”

Kiran vauva syntyi pyhäinpäivänä marraskuussa. Poika sai nimekseen Patrick. ”Hän on vielä suloisempi ja hurmaavampi kuin osasin kuvitella.”

Lue myös

Kommentit (2)

Voi, kiitos jakamastasi tarinasta – ihana että kaikki meni noin hienosti! Itse sain kaksi poikaa pitkässä avoliitossa lopulta 6 vuoden mm. lopulta ivf-hoitojen avulla koska mulla pcos ja helpommat hoidot ei tehonneet ja nuorempi koki sitten kätkytkuoleman, joka oli viimeinen niitti huonontuneeseen suhteeseen. Mielessäni ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hankkia esikoiselle sisarrus itsellisesti koska ikä puski päälle eikä aikaa uuden kumppanin etsintään juuri ollut joten Väestöliiton avustuksella sain tyttären myös joulukuiseksi 40v lahjaksi 2012 enkä päivääkään ole katunut, päin vastoin kiitollisuus hänestä/heistä on jokapäiväinen ilo ja onni, vaikka turvaverkot ovatkin pienet, mutta selvitty silti on. Olen todella onnellinen että uskalsin tehdä nopean ratkaisun ja uskoa omiin voimavaroihini. Olen alusta alkaen kertonut tyttären alkuperästä lahjoittajasta ja hän on sinut sen kanssa että biologisen isän nimen saa vasta 18v täytettyään. Veljensä isä on toiminut vapaaehtoisesti hänelle varaisänä ja molemmat ovat usein yhdessä hänen luonaan esim. viikonlopun ja juhlapyhät vietämme yhdessä ruokaillen jne.. Tarhassa ja koulussa tekee isäinpäiväkortit ja -lahjat veljen isälle, koska ukki on kuollut jo raskausaikana eikä ehtinyt kuulla varmasti mieluista uutista tyttärentyttären odotuksesta… Kaikkea hyvää sinulle!

On todella tärkeää, että teroitat sille lapselle, ettei hänellä ole minkäänlaista isää. Jo ihan siinä tilanteessa, että lapsen äiti eroaa miehestään ei saada paljon muuta aikaan kuin hiljaisia traumoja selittämällä että juu tämä mies on (jotenkin maagisesti?) sinun isäsi, teillä on yhteys, äitejä ja isiä rakastetaan yhtä paljon, eikö ole kivaa taas mennä isin (=sen tuntemattoman miehen) luo… Se on oikeasti vaarallista. Luonnollisesti on myös todella loukkaavaa oikeita isiä kohtaan kutsua ketä sattuu lapsen isäksi. Oikea isä lapselle läheinen, täysillä arjessa mukana oleva ja luotettava mies, jonka lapsi ilman painostusta tai johdattelua kokee isäksi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X