Raskaus 27.01.2020

Maryam Razavi, 37, odottaa esikoistaan: ”Emme voisi olla onnellisempia”

Maryam Razavi ja Leo Stillman hehkuvat onnea Instagramissa. Pariskunnalle syntyy tänä vuonna vauva.

Teksti
Johanna Jantunen
Kuvat
Ari Heinonen/Otavamedia

Stylisti Maryam Razavi, 37, ja muusikko Leo Stillman, 28, odottavat esikoistaan.

”Kaikki, mitä olemme ikinä halunneet, vauva Razavi Stillman on tulossa, emmekä voisi olla onnellisempia”, Maryam kirjoittaa Instagram-tilillään.

Kuva, jossa Maryam ja Leo poseeravaat onnellisen näköisinä yhdessä, on kerännyt jo tuhansia tykkäyksiä ja satoja onnentoivotuksia. Myös Leo kertoi vauvauutisista omalla Instagram-tilillään.

”Meistä tulee vanhempia ja ei voitais olla onnellisempia”, Leo kertoo.

Maryam ja Leo tapasivat toisensa töiden merkeissä

Maryam ja Leo ovat olleet yhdessä kaksi vuotta. Maryam kertoi viime vuonna Anna-lehden haastattelussa, että ensimmäinen vuosi Leon kanssa oli ollut ihana.

– Kulunut vuosi on ollut ehdottomasti yksi elämäni parhaista, ja meillä on ollut tosi ihanaa, Maryam sanoi.

Maryam ja Leo tapasivat toisensa vuonna 2018, kun Maryam stailasi Leon juhlia varten.

Lue myös: Anna.fi: Malli Maryam Razavin äiti Kaija sairastaa parantumatonta syöpää: ”Surulle on annettava välillä tilaa”

Lue myös

Kommentit (1)

Ihana uutinen! Iloitsen heidän puolestaan.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X