Raskaus Odotusaika
22/05/2015

Iltatähti tulossa – mitä teen toisin?

Iltatähteä odottava Kaksplussan lukija kertoo, mitä on oppinut edellisistä kerroista, ja mitä hän aikoo tehdä eri tavalla.

Iltatähti tulossa – mitä teen toisin?

Iltatähteä odottava Kaksplussan lukija kertoo, mitä on oppinut edellisistä kerroista, ja mitä hän aikoo tehdä eri tavalla.

Odotan kolmatta lastani, klassista iltatähteä: isoveli ja -sisko ovat jo 11- ja 9-vuotiaat. Edellisen raskauden aikaan olin 29-vuotias, nyt 39. Odotus kymmenen vuotta vanhempana ja kokeneempana tuntuu erilaiselta – mutta mitä aion lapsen kanssa tehdä nyt eri tavalla?

  • Otan vauvasta vielä enemmän valokuvia ja etenkin videoita. Ne ovat aarteita myöhemmin, myös lapselle itselleen!
  • Vauvasta ei tule kasvissyöjää kuten kahdesta edellisestä. Kymmenessä vuodessa olen huomannut, miten työlästä terveellisen, maistuvan, ravitsevan ja vaihtelevan kasvisruuan laittaminen on.
  • Opetan lapsen siivoamaan omat jälkensä jo yksivuotiaasta alkaen. Viimeksi lusmuilin tässä asiassa, eivätkä lapset siivoa komentamatta mitään vieläkään.
  • Boheemiäidistä on tullut valmentajavanhempi. Isommat lapseni eivät harrastaneet mitään ennen kouluikää, mutta uuden tulokkaan laitan jo pienenä mahdollisimman moneen kehittävään harrastukseen. Olen huomannut, että monenkin harrastuksen aloittaminen kouluiässä on jo vähän myöhäistä, koska pienenä aloittaneet lapset saavat etumatkaa.
  • Keskityn enemmän lapseen ja vähemmän menoihini ja äitikavereihini. Sosiaalista mediaa tai älypuhelimia ei kymmenen vuotta sitten edes ollut, mutta nyt vannon, että en räplää kovin paljon puhelinta ollessani lapsen kanssa, koska tiedän, kuinka lyhyt pikkulapsiaika on.
  • Aion jälleen imettää vuoden, käyttää osittain kestovaippoja ja laittaa vauvalle mahdollisimman paljon ruokia itse. Mutta yhdessä asiassa yritän ottaa rennommin: en revi pelihousujani, jos lapsi ei vielä 2,5-vuotiaanakaan osoita kuivaksi oppimisen merkkejä. Isommat lapsenikaan eivät menneet vaipoissa kouluun, vaikka aikanaan niin epäilin.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.