Raskaus Odotusaika
15/06/2016

Raskaus ja jalkavaivat: Näin hoidat turvotusta, suonikohjuja ja levottomia jalkoja

Jalkoja turvottaa, suonta vetää ja kengännumero kasvaa. Monia odottajan jalkavaivoja voi ehkäistä, mutta ei jalkapöydän laskeutumista.

Jalkojen nostaminen ylös 15–20 minuutiksi helpottaa odottajan laskimosuonten painetta ja siten myös jalkojen turvotusta.

Raskaus ja jalkavaivat: Näin hoidat turvotusta, suonikohjuja ja levottomia jalkoja

Jalkoja turvottaa, suonta vetää ja kengännumero kasvaa. Monia odottajan jalkavaivoja voi ehkäistä, mutta ei jalkapöydän laskeutumista.

Jalkojen turvotus raskausaikana

Jalkojen turvotus on yksi yleisimmistä vaivoista raskausaikana. Se johtuu usein siitä, että laskimosuonten verenkierto heikentyy herkästi raskausaikana.

– Lantion alueella kulkee useita tärkeitä verisuonia, joita kasvava sikiö painaa. Turvotus näkyy usein etenkin säären alaosan ja nilkan alueella, kertoo terveystieteiden tohtori, jalkaterapeutti Minna Stolt Turun yliopistosta.

Turvotukseen voi olla muitakin syitä, mutta edellä mainittu on yksi yleisimmistä. Suolainen ruoka pahentaa turvotusta, sillä suola sitoo nesteitä.

Liikkuminen – vaikkapa kävely, pyöräily tai uinti – aktivoi kehon omaa imunestekiertoa ja vähentää siten jalkojen turvotusta.

Kotona jalat kannattaa nostaa sydämen tason yläpuolelle 15–20 minuutiksi; tämä helpottaa laskimosuonten painetta.

Kannattaa myös käyttää väljiä vaatteita, jotka eivät purista suonia.

– Moni saa apua myös tukisukista, joita on kahdenlaisia: marketin ”lentosukkia” ja terveydenhuollon ammattilaisten suosittelemia yksilöllisiä hoitosukkia, Minna Stolt kertoo.

Stolt suosittelee yksilöllisiä hoitosukkia, jos turvotusta on paljon. Hoitosukkia saa erikoisliikkeistä, ja ne valitaan jalan mittojen mukaan. Näin paineesta tulee juuri oikeanlainen nestekiertoa elvyttämään.

– Hoitosukissa on voimakas paine nilkan alueella, ja se kevenee ylöspäin säärtä myöten, Stolt kuvaa.

Hoitosukkia voi tilata myös apteekkien tai yksityisten fysioterapeuttien, lymfaterapeuttien tai jalkaterapeuttien kautta. Marketin lentosukistakin voi olla apua, vaikka niissä tuki ei olekaan yhtä voimakas kuin hoitosukissa.

Lue myös: Odottaja, näin raskaus muuttaa sinua

Suonikohjut raskausaikana

Odottajan jalkoihin voi syntyä suonikohjuja, jos laskimoiden paine käy niin suureksi, että verisuonten seinämät antavat myöten. Tällöin syntyy joko pinnallisia tai sisäisiä suonikohjuja.

Suonikohjujakin voi ennaltaehkäistä hoitosukilla, jotka alentavat laskimopainetta jaloissa.

– Taipumus suonikohjuihin on periytyvä: jos äidille on tullut odotusaikana suonikohjuja, tyttären kannattaisi hankkia hoitosukat jo alkuraskaudessa, Stolt suosittelee.

Suonikohjut ovat ja pysyvät, kun ne ovat kerran syntyneet. Joskus suonikohjuja joudutaan hoitamaan kirurgisesti, etenkin silloin, kun raskauksia on monta peräkkäin ja tilanne on vaikeutunut.

Lue myös: Näin raskaus vaikuttaa hiustesi hyvinvointiin

Kengänkoko kasvaa raskausaikana – kyseessä jalkapöydän laskeuma

Moni odottaja huomaa, että kengänkoko kasvaa raskauden aikana. Se kertoo jalkapöydän laskeumasta. Yleensä jalkaterä muuttuu eniten ensimmäisessä raskaudessa.

Raskaushormonit saavat nivelsiteet löystymään, ja siksi jalan sisäkaari laskeutuu monilla odottajilla. Tätä vaivaa ei voi ehkäistä.

– Sisäkaaren laskeutuessa jalkaterä myös levenee. Raskausajan painonnousu on osaltaan yhteydessä muutoksiin, Minna Stolt kertoo.

Painonhallinta ja hyvä jalkojen lihasten kunto voivat lieventää jalkapöydän laskeutumista. Usein muutos on lievä, ja riittää, että tarkistaa kenkien sopivuuden synnytyksen jälkeen.

Kengässä tulisi aina olla pisimmän varpaan kärjessä tilaa 1,5–2 senttimetriä, jotta jalkaterä pääsee toimimaan normaalisti.

Joskus jalkaterän sisäkaari laskeutuu raskausaikana niin paljon, että tuloksena on normaalia matalampi kaari.

Jalkaterän kipu ja jalkojen poikkeuksellinen väsyminen rasituksessa ovat merkkejä sisäkaaren voimakkaasta madaltumisesta, samoin kovettumat ja känsät, joita syntyy päkiän keskelle ja isovarpaan reunaan.

Kovettumia kannattaa ehkäistä rasvaamalla jalkapohjia säännöllisesti rasvaisella perusvoiteella.

Jos jalkaterän sisäkaari on merkittävästi madaltunut, jalkoja pitäisi harjoittaa, jotta lihakset aktivoituvat ja tukevat jalkaterän rakenteita. Joskus tarvitaan myös tukipohjalliset.

– Etenkin jos sisäkaari on hävinnyt kokonaan, jalka- tai fysioterapeutin tekemät yksilölliset tukipohjalliset ovat tarpeen, Minna Stolt sanoo.

Tukipohjallisilla voidaan korjata myös jalkojen virheasentoja, jotka voivat aiheuttaa korjaamattomina selkä- ja niskavaivoja. Kenkiä hankittaessa on tarkistettava, että tukipohjalliset mahtuvat tavallisiin kenkiin.

Keskustele: Suureniko sinulla kengän koko raskausaikana?

Levottomat jalat raskausaikana

Levottomat jalat vaativat liikuttelua levossa juuri silloin, kun haluaisi nukahtaa.

– Levottomat jalat voivat kertoa raudanpuutteesta, jota on jopa kolmasosalla odottajista, sanoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Annika Tulenheimo-Silfvast Lapsettomuusklinikka Dextrasta.

Raudanpuute olisi hyvä selvittää tutkimalla rautavarastot eli mittaamalla verestä ferritiiniarvo. Hemoglobiini voi olla normaali, vaikka rautavarastot olisivat lopussa, sillä hemoglobiini laskee vasta rautavarastojen loputtua.

Minna Stoltin mukaan jotkut levottomista jaloista kärsivät kokevat, että kävelylenkki ennen nukkumaanmenoa helpottaa oireita.

Lue myös: Näin raudapuute vaikuttaa raskaaksi tuloon

Suonenvedot raskausaikana

Jalkojen suonenvetoja voi helpottaa huolehtimalla raudan ja magnesiumin saannista. Magnesium on kivennäisaine, jota saa muun muassa banaanista, parsakaalista, täysjyväviljasta, kalasta ja lihasta.

Suonenvetoja voi helpottaa myös tekemällä vastavenytyksiä.

– Jos suonenveto on pohjelihaksessa, se pyrkii ojentamaan nilkkaa. Vastavenytys tehdään nostamalla päkiää ylös: laitetaan kantapää maahan, varpaat seinää vasten ja painetaan jalkaa suoraksi, Minna Stolt sanoo.

Venyttely on kuitenkin tehtävä varovasti, kun lihakset ovat supistuneina, jotta ei synny revähdyksiä.

Lue myös: Odottaja, saatko tarpeeksi näitä vitamiineja?

Näin valitset hyvät kengät raskausaikana

  1. Matalakorkoiset kengät ovat arkikäytössä parhaat: korkea korko tuo lisäpainoa päkiälle ja voi aiheuttaa jatkuvassa käytössä varpaiden asentomuutoksia, esimerkiksi vaivaisenluun.
  2. Ohutpohjaiset kengät mahdollistavat, että jalkaterä taipuu päkiän kohdalta. Päkiän liike aktivoi lihaksia jalkaterässä, pohkeessa ja reidessä.
  3. Pisimmän varpaan kärjessä tulee olla tilaa vähintään yksi senttimetri, jotta jalkaterä pystyy liikkumaan luonnollisesti.
  4. Kengän tulee olla riittävän leveä.
  5. Kengän tulee pysyä kunnolla jalassa (nauha- tai tarrakiinnitys).

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.