Raskaus Odotusaika
18/06/2017

Tositarina: ”Minulla oli 99 prosentin todennäköisyys saada keskenmeno”

Turkulainen Pirita Huhtala, 30, pelkäsi koko raskauden ajan, että hänen vauvansa syntyisi etuajassa eikä selviäisi hengissä. Synnytyksen jälkeen hän ei osannutkaan heti iloita vauvasta.

Vilma, 9 kk, opettelee jo kävelemään. –Aika ei käy hänen kanssaan pitkäksi, Pirita sanoo.

Tositarina: ”Minulla oli 99 prosentin todennäköisyys saada keskenmeno”

Turkulainen Pirita Huhtala, 30, pelkäsi koko raskauden ajan, että hänen vauvansa syntyisi etuajassa eikä selviäisi hengissä. Synnytyksen jälkeen hän ei osannutkaan heti iloita vauvasta.

Lääkäri totesi minulle ja miehelleni Laurille, että on 99 prosentin todennäköisyys, että saisin keskenmenon. Minulla oli määrittelemätön ennenaikainen sikiökalvon repeytymä.

Kohdussani oli reikä, josta valui lapsivettä pois, ja reiän vuoksi bakteerien oli mahdollista päästä kohtuun ja aiheuttaa siellä tulehdus, joka johtaisi keskenmenoon.

Raskauteni oli alkanut helposti. Päätimme elokuussa 2015, että lapsi saa tulla jos on tullakseen.

Jo syyskuussa raskaustesti näytti positiivista. Se tuntui jännittävältä ja jopa pelottavalta. Olin varautunut siihen, että raskaaksi tulemiseen voisi mennä useampia kuukausia. Kaikki meni aluksi hyvin.

Pulmat alkoivat viikolla 12

Kun raskausviikkoja oli takana 12, kävin lääkärissä hakemassa verenohennuspiikin, koska käsivarressani oli ollut veritulppa pari vuotta aiemmin. Samalla lääkäri tarkisti myös, että vauva voi hyvin.

Iltapäivällä tunsin, että jotakin holahti alushousuihini. Minulla oli aavistus, että se voisi olla lapsivettä. Lisäksi minulla oli verenvuotoa.

Soitin neuvolaan, ja minua lohdutettiin sanomalla, että kroppani tekee nyt vähän tepposia. Mutta kun vuoto vain jatkui, pääsin neuvolaan tarkastukseen.

Olin aivan varma, että saan keskenmenon. Vauvan syke kuitenkin kuului dopplerilla. Pääsin jatkotutkimuksiin Turun yliopistolliseen sairaalaan ja siellä varmistui, että vuoto todella oli lapsivettä.

Sairaita sikiöitä voidaan hoitaa jo kohdussa

Elin jatkuvassa epävarmuudessa. Lääkärit eivät osanneet sanoa, miten pitkälle raskauteni etenisi.

Hain itse netistä tietoa ja löysin vain yhden tapauksen, jossa vauva oli selvinnyt. Minua pelotti käydä vessassa. Odotin, että keskenmeno alkaa.

Harkitsin myös aborttia

Välillä tilanne näytti paremmalta. Kävin säännöllisesti kontrolleissa; vauva kasvoi normaalisti ja uutta lapsivettä oli tullut riittävästi pois valuneen tilalle. Mutta sitten taas tipahdin pohjalle.

Aloin pohtia raskauden keskeyttämistä. Jos lapsivettä ei olisi riittävästi, vauvan keuhkojen normaali kehitys olisi vaarassa.

Mietin, haluanko tehdä lapselleni sen, että hän on heti syntymästään asti kytkettynä hengityskoneeseen. Olin uupunut jatkuvaan epätietoisuuteen ja pelkoon. Olin jo päätymässä aborttiin, mutta soitin sitä ennen isälleni.

Isäni sanoi minulle, että hänestä tuntui pahalta ajatella, että jos lapsi olisikin terve, mutta ei saisi mahdollisuutta. Veljeni kuoli 10 vuotta sitten, ja minä jäin vanhempieni ainoaksi lapseksi.

Tositarina: Äiti kieltäytyi kolmesti abortista

Lapsenlapsi oli jo ennen syntymäänsä todella tärkeä vanhemmilleni, vaikka hän ei korvaisikaan veljeäni. Päätin odottaa rakenneultran tuloksia.

Rakenneultrassa kaikki oli hyvin

Jouluna raskauteni alkoi jo näkyä, ja ihmiset kyselivät siitä. Minua ahdisti kertoa, että en ehkä koskaan saisi vauvaani syliini saakka.

Rakenneultrassa vauvalla oli kaikki hyvin. Lääkärit eivät vieläkään uskaltaneet luvata mitään. Verenvuoto kuitenkin loppui.

Odotimme, että 23 viikkoa tulisi täyteen, koska silloin vauvan voisi jo yrittää pelastaa. Aloimme juhlistaa jokaista saavutettua viikkoa.

Aloin uskoa vauvan mahdollisuuksiin selviytyä, kun raskausviikkoja oli takana 30, sillä kontrollikäynneillä lapsivettä oli aina riittävästi.

Samalla aloin valmistautua ennenaikaiseen synnytykseen. Annoimme vauvalle työnimen Akseli raskausviikolla 25. Se vaihtui Almaksi, kun viikolla 34 saimme tietää, että tulokas on tyttö.

Vauva syntyi terveenä

Terve vauva syntyi loppujen lopuksi kaksi päivää ennen laskettua aikaa, 26.5.2016. Hän painoi 3 950 grammaa ja oli 50 senttiä pitkä.

Synnytyksessä napanuora katkesi ja istukka jäi pulputtamaan verta. Ehdin menettää 1,5 litraa verta ennen kuin tilanne huomattiin.

Matkalla leikkaussaliin kysyin kolme kertaa lääkäreiltä, kuolenko tähän. Jälkeenpäin lääkäri pahoitteli, että en saanut vastausta, kun heillä oli niin kiire.

Pelkäsin koko odotusajan kohtutulehdusta, jota ei kuitenkaan tullut, ja siksi en ehtinyt lainkaan valmistautua vauvan tuloon. Minuun iski baby blues.

Olin itkuinen ja ahdistunut. En ollutkaan valtavan rakastunut vauvaani, vaan se tuntui vieraalta. Minulla oli lapsi kaikkien vastoinkäymisten jälkeen, mutta en osannut olla onnellinen.

En ole valmis uuteen odotukseen

Pääsin neuvolan kautta puhumaan psykologin kanssa. Vähitellen oloni alkoi helpottaa, ja kiinnyin ajan kanssa lapseeni.

Kun Vilma hymyili ensi kerran, hymy sulatti kaikkien sydämet. Välillä mietin, olenko tarpeeksi kiitollinen tästä lapsesta.

Lauri haluaisi varmaan toisen lapsen vaikka saman tien. Sikiökalvon repeytyminen oli vain huonoa tuuria, eikä niin pitäisi tapahtua uudestaan, mutta en ole valmis uuteen odotukseen. Nyt haluan nauttia Vilman pikkulapsiajasta.”

Juttu julkaistiin Kaksplussassa 3/17.

Lue myös:

Vauvan kohtuun menettänyt isä: ”Pyydän anteeksi lapseltani”

Autistisen lapsen äiti: ”Havahduin, ettei Juho leiki kuten muut”

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.