Raskaus Odotusaika
02/05/2017

Vaivaako raskauspahoinvointi? Näin voit helpottaa oloasi

Pahoinvointi on raskausajan vaivoista yleisimpiä, ja sitä voi koettaa helpottaa muun muassa suosimalla kylmiä, raikkaita ruokia ja kokeilemalla B6-vitamiinin tehoa. Onneksi ikävä vaiva on sikiölle vaaraton.

Vaivaako raskauspahoinvointi? Näin voit helpottaa oloasi

Pahoinvointi on raskausajan vaivoista yleisimpiä, ja sitä voi koettaa helpottaa muun muassa suosimalla kylmiä, raikkaita ruokia ja kokeilemalla B6-vitamiinin tehoa. Onneksi ikävä vaiva on sikiölle vaaraton.

Raskauspahoinvointi on yleistä – valtaosa odottajista kärsii pahoinvoinnista etenkin alkuraskauden aikana. Huonovointisuutta ja lievää oksentelua ilmenee jopa kolmella neljästä odottajasta. Vaikeasta, toimintakyvyn vievästä ja sairaalahoitoa vaativasta raskauspahoinvoinnista kärsii vain yksi prosentti odottajista.

Raskauspahoinvointi alkaa yleensä 5.–7. viikolla, on pahimmillaan 9.–11. viikolla ja loppuu useimmiten kokonaan 14. raskausviikkoon mennessä. Noin joka viidennellä odottajalla pahoinvointi jatkuu raskauden puoliväliin. Joskus pahoinvointi ja oksentelu saattavat jatkua jopa läpi raskauden.

Kuvottaa ja väsyttää – nämä ovat alkuraskauden oireet

Raskauspahoinvointi voi vaivata jatkuvasti

Raskauspahoinvoinnin oireet ovat yleensä pahimmillaan aamuisin, mutta joillakin odottajilla paha olo jatkuu ympäri vuorokauden. Jotkut kokevat etovaa tunnetta, toiset taas tarvetta syödä tavallista useammin, sillä ruokailu saattaa parantaa vointia.

Pahoinvointiin ei välttämättä aina liity oksentelua, vaan pelkästään vahvasti etova tunne. Jotkut odottajista puolestaan oksentavat hyvinkin herkästi.

Useat naiset kärsivät jonkinasteisista ruoansulatuselimistön vaivoista raskauden aikana. Närästys on hyvin yleinen vaiva raskauden jälkipuoliskolla, kun kohtu alkaa painaa mahalaukkua. Myös raskauden aiheuttama ummetus on yleistä suolen seinämän lihaksiston laiskistuessa.

Vältä kahvia ja happamia ruokia

Monet raskauspahoinvoinnista kärsivät joutuvat muuttamaan ruokavaliotaan raskauden aikana. Kahvia sekä happamia ja voimakkaasti maustettuja ruokia kannattaa välttää. Odottajan on hyvä syödä usein, mutta pieniä aterioita kerrallaan ja juoda sellaisia nesteitä, jotka pysyvät parhaiten sisällä.

Pahoinvoivalle maistuu yleensä mahdollisimman hajuton, mauton, kylmä ja raikas ravinto. Pahoinvoinnista kärsivän kannattaakin syödä juuri sitä, mikä menee parhaiten alas – oli se sitten jäätelöä tai mehua. Jotkut saavat helpotusta  sitruunalohkojen syömisestä tai jäisten marjojen imeskelystä.

B6-vitamiinista voi olla apua

Lääkehoidosta on harvoin apua raskauspahoinvointiin. Välillä hoitona käytetään B6-vitamiinia (annoksella 10–25 mg x 3), mutta sen tehosta ei ole tarkkaa näyttöä. Raskauden aikaista närästystä voi hankalissa tapauksissa hoitaa tilapäisesti happolääkkeillä. Vaikeasta oksentelusta kärsivillä saatetaan käyttää lääkitystä, joka suojaa ärtynyttä vatsalaukkua.

Tehokkaimmin pahoinvointia voi ennaltaehkäistä säätelemällä syömistään. Pienet välipalat on hyvä muistaa, koska närästys ja pahoinvointi vain voimistuvat vatsan ollessa tyhjä. Kuitupitoinen ruokavalio ja riittävä liikunta auttavat ehkäisemään ummetusta, joka on myös raskausaikana tavallinen vaiva.

Jos voimakkaat hajut pahentavat pahoinvointia, kannattaa ympäristöstä tehdä mahdollisimman raikas ja hajuton tuulettamalla ja luopumalla hajuvesien käytöstä.

Jääpalat, merisuola ja helposti oksennettavat riisimurot  äitien parhaat vinkit raskauspahoinvointiin

Raskauspahoinvointi johtunee istukkahormonista

Raskauspahoinvoinnin syytä ei täysin tunneta. Todennäköisesti oire kuitenkin johtuu istukkahormonista. Sen puolesta puhuu se, että monisikiöraskauksiin, joissa istukkahormonia erittyy enemmän, liittyy myös todennäköisimmin hankalaa pahoinvointia.

Raskauspahoinvoinnin perinnöllisyyttä ei ole tutkittu. Noin 20–40 prosentilla äideistä pahoinvointi toistuu seuraavassakin raskaudessa, mutta yleensä lievempänä. Normaalissa raskaudessa äidin henkisen ahdistuksen tiedetään voivan pahentaa raskauspahoinvoinnin kokemusta.

Raskauspahoinvoinnista ei ole haittaa vauvalle

Voimakkaastakaan pahoinvoinnista ja oksentelusta ei ole haittaa vauvalle, eikä sen ole todettu vaarantavan raskauden ennustetta tai vaurioittavan sikiötä.

Odottajan on kuitenkin syytä hakeutua lääkäriin, jos mikään ei pysy sisällä, olo on voimaton ja paino laskee. Silloin runsaan oksentelun kuivattaman kehon tilannetta saatetaan joutua korjaamaan nestehoidolla.

Näin helpotat raskauspahoinvointia – parhaat vinkit kuvotukseen

Lähde: Aila Tiitisen artikkeli Raskauspahoinvointi (Duodecim)

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.