”Jos olisin liian uupunut, tuskin edes tulisin raskaaksi”, järkeili Terhi, 29 – hän on yksi koronakeväänä raskaaksi tulleista
– Sitä luulisi, että olisi onnellinen toivotusta raskaudesta, Terhi sanoo. Pitkittynyt synnytyksen jälkeinen masennus on sairaus, josta hän yhä toipuu nyt odottaessaan perheen pikkusisarusta.
Taapero vipeltää energisenä ympäri ämpäri Terhin, 29, kotia. On koronakevät, ja Terhi on lomautettu. Hän viettää päivät kotona 2-vuotiaan esikoisensa kanssa. Olo on väsynyt ja alakuloinen.
– Ajattelin, että joko uupumus on ottanut vallan tai sitten jotain muuta on meneillään.
Toukokuun alussa Terhi tekee positiivisen raskaustestin. Tieto pikkusisaruksesta saa aikaan iloa ja onnea, mutta Terhin mielessä vallitsee silti synkkä pohjavire.
– Tietenkin sitä luulisi, että olisi onnellinen toivotusta raskaudesta.
Varsinkin toinen kuukausi lähinnä kotona pysytellen käy voimille.
Ylimääräisiä kontakteja tulee vältellä, joten isovanhemmiltakaan ei voi pyytää apua.
– Olisi pitänyt olla ihan superäiti ja kehittää koko ajan jotain uutta askarreltavaa taaperoa viihdyttääkseen. Mutta ei vain ollut voimavaroja siihen.
Kesäkuun alussa Terhi pääsee palaamaan töihin osa-aikaisesti ja taapero päiväkotiin.
– Nyt on jo helpompaa, kun saan olla muutakin kuin kotiäti. Se on oman jaksamiseni kannalta tärkeää.
Pitkä matka syliin
Kun Terhin nyt 2-vuotias esikoinen syntyi, asiat menivät hyvin eri tavalla kuin tuore äiti oli odottanut. Synnytys kuitenkin käynnistyi normaalisti, raskausviikolla 39.
Terhi oli synnytystä edeltävänä päivänä saanut kutsun ystävänsä luo. ”Tervetuloa ihailemaan suloisia villakoiran pentuja”, viestissä luki. Pienet herttaiset koiranpennut olivat Terhistä vastustamattoman hellyyttäviä.
Oktosiinihormoni mitä todennäköisimmin hyrräsi vierailun myötä, ja ehkä jopa auttoi synnytyksen käynnistymisessä, kun se seuraavana päivänä alkoi.
Synnytys itsessään sujui hyvin. Jatkuva pieni liikehtiminen auttoi vauvaa etenemään, ja kipuun löytyi helpotusta aquarakkuloista, tens-laitteesta ja akupunktiosta.
Kun vauva saapui maailmaan, hän oli hiljainen. Isän leikatessa napanuoraa, kätilö yritti virvoittaa vauvaa. Se ei tuottanut tulosta, joten lastenlääkäri oli hälytettävä paikalle.
Terhi jäi yksin synnytyssaliin, kun poika kiidätettiin saamaan happinaamarilla lisää happea. Myös puoliso lähti vauvan mukaan.
Kätilöillä oli vuoronvaihto, ja Terhi odotteli yksin salissa repeämien ompelua. Terveydenhuollon ammattilaisena Terhi tiesi, että lyhytkin happivaje voi saada aikaan tuhoja aivoissa.
Vauvan hengitys alkoi suureksi helpotukseksi kulkea, mutta Terhi ei ollut vielä saanut kuulla sitä. Yksin synnytyssalissa minuutit tuntuivat tuhottoman pitkiltä.
Lopulta kätilö saapui ja niin myös lastenlääkäri, joka kertoi lapsen tilanteen. Poika kärrättiin hetkeksi Terhin viereen. Silloin hän sai hetken silittää vauvan kättä. Terhi itse ei vielä päässyt jalkeille, sillä repeämien ompelu oli kesken.
Ensimmäiset sylittelyt eivät olleet seesteisiä, kuten Terhi oli kuvitellut. Pitkittynyt synnytyksen jälkeinen masennus voi alkaa lapsivuoteen kokemuksista.
Neljä tuntia synnytyksen jälkeen Terhi sai vauvan syliinsä. Lapsi oli kivulias ja itki kovaa sylissä. Kätilö totesi, että olisi parempi antaa vauvan vain levätä ja toipua synnytyksestä.
Terhi nukkui eri osastolla kuin poikansa, sillä vastasyntyneiden teho-osastolla ei ollut perhehuoneita vapaana. Vauva tarvitsi tehohoitoa ja kipulääkitystä kolme vuorokautta. Sen jälkeen koitti vihdoin aika, kun perhe pääsi aloittamaan yhteisen elämän.
Masennus tuttua esikoisen vauva-ajoilta
Raskaasta alusta ja vauvan jatkuvasta sylin vaatimuksesta huolimatta Terhi nautti vauva-ajasta.
– Odotan, että pääsen imettämään toista lastamme. Esikoisen kanssa imetys oli aluksi vaikeaa, mutta silti läheisyys oli aivan ihanaa.
Elo yhdessä lipui eteenpäin. Terhin olo oli kuitenkin ajoittain henkisesti turta. Vauva oli toisinaan voimakkaan tyytymätön ja kärsi vatsavaivoista. Terhiä turhautti.
”Perjantaisin meillä oli yhteinen vapaapäivä. Niinä päivinä tunsin itseni monesti ärtyneeksi ja huonoksi äidiksi.”
1-vuotissyntymäpäivän paikkeilla Terhistä alkoi tuntua, että hän tarvitsi elämäänsä muutakin, jotta voisi hyvin. Esikoinen sai päiväkodista paikan, ja Terhi aloitti osa-aikatyöt.
Alkuun kaikki tuntui sujuvan hyvin. Uusi arki vei mukanaan, ja ratkaisu tuntui oikealta. Kunnes muutaman kuukauden päästä Terhi oli uupunut ja voi huonosti.
– Kaikki hommat tuntuivat jäävän ikään kuin kesken, kun ennen olisin hoitanut ne tehokkaasti alta pois. Lisäksi taaperon kanssa kaksin oleminen oli haastavaa. Perjantaisin meillä oli yhteinen vapaapäivä. Niinä päivinä tunsin itseni monesti ärtyneeksi ja huonoksi äidiksi.
Terhin mielessä kävi, voisiko hän olla masentunut.
Pitkittynyt synnytyksen jälkeinen masennus – terapia kannatti
Terhi itse kertoo Terapiaa Terhin kanssa -blogissaan, miten tärkeää äitien on pitää huolta fyysisestä hyvinvoinnistaan. Fysioterapian ammattilaisena hän antaa lukijoilleen äitiysfysioterapiaan ja kehonhuoltoon liittyviä vinkkejä.
Terhi muistuttaa, että henkinen puoli on myös yhtä tärkeä. Synnytyksen jälkeinen masennus tuli näkyviin työssä uupumisen myötä.
”Kesti pitkään, ennen kuin tajusin, että voin olla masentunut, vaikka olisin touhukas.”
– Menin psykologin juttusille, kun esikoinen oli 1,5-vuotias. Ensimmäinen käynnin jälkeen tunsin pitkästä aikaa surua, mutta toisaalta sen jälkeen myös iloiset hetket ovat tuntuneet voimakkaammin.
Masennusta Terhi ei ollut kokenut aiemmin elämässään.
– Kesti pitkään, ennen kuin tajusin, että voin olla masentunut, vaikka olisin touhukas, enkä mitenkään erityisen surullinen.
Toipuminen on vielä kesken, ja olo ajoittain tukala. Hän käy tapaamassa säännöllisesti neuvolapsykologia.
– On helpottavaa, että tiedän, kenen puoleen kääntyä, jos oloni menisi huonommaksi.
Toive raskaudesta viriää
Terhin touhukas esikoinen tykkää pomppia sohvalla ja rämpytellä kitaraa. Menossa oleva taapero ei enää juuri malta pysytellä sylissä.
– Viime syksynä aloin ajatella, että voisin hyvin taas tulla raskaaksi ja synnyttää, vaikka muuten esikoisen syntymän jälkeen olin ollut täysin toisissa ajatuksissa.
Marraskuussa Terhi kävi otattamassa kierukan pois.
Terhi nautti erityisesti imetyshetkistä esikoisensa kanssa.
– Päätimme, että vauva saa tulla, jos on tullakseen. Emme kuitenkaan tehneet raskautumisesta projektia.
Raskaus toteutui juuri silloin, kun suomalaisia ajettiin kotiensa suojaan koronapandemialta. Moni vitsailikin, että omaehtoiset eristäytymiset näkyvät ruuhkana synnytyssairaaloissa 9 kuukauden päästä, vaikka tieteilijöiden mukaan totuus voi olla päinvastainen.
Mitä merkitystä korona-arjella oli siihen, että Terhin raskaus onnistui?
– Iltaisin ei ollut menoja. Kumpikin oli kotona, joten oli hyvin aikaa keskittyä toisiimme. Toisaalta töistä pois jääminen alensi stressiäni, kun ei enää tarvinnut miettiä mahtaako minulla tai jollain asiakkaalla olla koronavirus oireettomana.
Terhi kertoi raskaudestaan varhain sometileillään ja blogissaan.
”Olen kyllästynyt peittelemään tunteita. Jos esimerkiksi keskenmeno vielä koittaisi, haluaisin murtaa tabua, että suru pitäisi surra salassa.”
– Olen nykyään Instagramissa hyvin avoin ja tykkään höpötellä stooreihin arkipäiväisiä mutta myös syvällisiä juttuja. Asian salaaminen olisi vienyt energiaa, ja toisaalta nyt voin kysellä muidenkin kokemuksia alkuraskaudesta sekä saada vinkkejä.
Toive uudesta raskaudesta yllätti Terhin itsensäkin. Kuva: Lense Productions
Vaikka raskaus ei sujuisi suunnittellusti, Terhi haluaisi kertoa silloinkin kuulumisistaan.
– Olen kyllästynyt peittelemään ja salailemaan tunteita. Jos esimerkiksi keskenmeno vielä koittaisi, haluaisin kertoa myös siitä ja ikään kuin murtaa tabuja, että suru pitäisi surra yksin ja salassa.
Terhiä mietitytti, miten hänen toipumisensa ja raskaus istuisivat yhteen.
– Päätin luottaa kehooni. Jos olisin liian uupunut, tuskin edes tulisin raskaaksi.
Sitä, kauanko Terhin toipuminen kestää, ei voi tietää. Terhin pelkona on, että masennus jää; että aina uudestaan tulee synkkiä vaiheita.
Tukea ja turvaa antaa kuitenkin ajatus siitä, että on oppinut pyytämään apua. Esikoinen myös todennäköisesti jatkaa tutussa hoitopaikassaan.
Somen rajat
Fysioterapeuttina Terhi on tottunut seuraamaan muun muassa lasten motoriikan kehittymistä. Tieto lisää toisinaan huolta.
– Olin huomaavinani, kun esikoinen oli vauva, että toinen puoli hänen vartalostaan olisi vahvempi. Ero tasoittui kuitenkin yhteen vuoteen mennessä, eikä se ole nyt näkynyt hänen liikkumisessaan.
Vauvavuonna alakuloa ei myöskään helpottanut somessa pyörivien, helppojen ja rauhallisten vauvojen äitien päivitykset. Välillä Terhille tuli ajatuksia, eikö hänen vauvansa ole koskaan tyytyväinen.
– Tykkään itse olla avoin ja kertoa niistä huonoistakin hetkistä somessa. Oli oppimista siinä, että jotkut saattavat paljastaa vain ne hyvät hetket, jolloin hankalat ajat jäävät näkymättömiin.
Aktiivisen taaperon äitinä elämä on tasapainottelua, tietää Terhi.
Hän toivoo, että tarinansa kertominen voisi auttaa muita, joilla on kokemuksia synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.
– Vaikka ei olisi masennustakaan, allekirjoitan täysin väittämän siitä, että jokaisen ihmisen kannattaisi ainakin kerran elämässään käydä psykologin juttusilla.
Korona-aika ja masennuksen pitkittyminen eivät kuitenkaan estä Terhiä haaveilemasta uudesta tulokkaasta. Fysioterapeuttia ilahduttavat erityisesti motorisen kehityksen virstanpylväät.
– Kaiken muun hienon ohella on huikeaa, kun vauva, joka aluksi vain pötköttelee, alkaa hiljalleen löytää itsensä ja kroppansa.
Jaa oma kokemuksesi