Raskaus 02.05.2020 Päivitetty 08.06.2020

Raskaus, jota ”ei lasketa” – kemiallinen raskaus on monelle suru, jollaista ei ennen ollut olemassa

Kemiallinen raskaus tarkoittaa sitä, että munasolu on hedelmöittynyt mutta raskauden normaali kulku pysähtyy alkumetreille. Aiemmin naiset eivät yleensä tienneet kemiallisesta raskaudestaan, sillä sitä on vaikea havaita ilman hyvin herkkää raskaustestiä.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Kun vauva on haaveissa, tekee mieli plussata raskaustesti niin pian kuin vain mahdollista. Osa testeistä lupaa paljastaa raskauden, vaikka kuukautiset eivät olisi vielä alkaneet. Niinpä ne näyttävät positiivista, vaikka kyseessä olisi kemiallinen raskaus.

Pettymys saattaa olla hyvin suuri, jos kuukautiset alkavatkin jo viikon kuluttua testin tekemisestä. Lyhyessäkin ajassa lasta kaipaava ehtii innostua, jopa kiintyä.

Kaksplussan bloggaaja Operaatio äiti kirjoitti, miten kirvelevältä tuntuu tajuta, että raskaus ei tule jatkumaan.

– Testasin jokainen aamu nähdäkseni, että katoaako hormoni kropasta vai lisääntyykö. Testiviiva pysyi viisi päivää yhtä vahvana, joten tajusin jo siitä, ettei meille ole vauvaa ainakaan tulossa. Sunnuntaina tiputteli paristi verta ja alkoi valtava sivuvatsakipu.

Kemiallinen raskaus ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti, että on syytä huolestua hedelmällisyydestä.

– Siitä huolimatta, että suru raskauden päättymisestä on suuri, kemiallista raskautta ei määritellä varsinaiseksi keskenmenoksi esimerkiksi toistuvia keskenmenoja tutkittaessa, kertoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Henriikka Henttu lääkärikeskus Aavasta ja Felicitaksesta.

Kemiallinen raskaus tarkoittaa Hentun mukaan sitä, että munasolu on hedelmöittynyt ja kiinnittynyt kohtuun. Raskauden normaali kulku on kuitenkin pysähtynyt alkumetreille.

Kemiallinen raskaus näkyy varhaisena plussana raskaustestissä.

Osa tekee raskaustestin 1-2 viikon kuluttua siitä, kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Näin voi yrittää välttää pettymyksen. Kuva: iStock

Kemiallinen raskaus jäi aiemmin huomaamatta

Aiemmin naiset eivät yleensä huomanneet kemiallista raskautta, sillä sitä on vaikea havaita ilman hyvin herkkää raskaustestiä. Monilla naisilla kuukautisten alkamisaika vaihtelee joka tapauksessa, vaikka kyseessä ei olisikaan kemiallinen raskaus.

Syynä hyvin varhaiseen keskeytymiseen on useimmiten se, että alkio on jollakin tavalla viallinen.

– Kemiallinen raskaus on luonnon keino päättää raskaus, jolla ei olisi hyvät edellytykset jatkua normaalisti.

Lasta toivovan huoli ja toistuvat kemialliset raskaudet kannattaa kuitenkin ottaa vakavasti.

– Jos äidillä on ikää enemmän kuin 35 vuotta ja raskaudet jäävät vuoden mittaan vain kemiallisiksi, kannattaa suunnata tutkimuksiin, Henttu sanoo.

On paikallaan selvittää, että edellytykset raskautumiselle ovat kunnossa. Muuten hukataan kallisarvoista aikaa, sillä odotuksen aluille saaminen vaikeutuu, mitä enemmän ikää karttuu.

Jos on vasta aikeissa yrittää raskaaksi tuloa, kannattaa hedelmällisyysneuvontaa silti hyödyntää.

– On nykypäivää, että äitiydestä haaveileva ottaa jo etukäteen selvää asioista, jotka vaikuttavat hedelmällisyyteen. Perusterveydentila kannattaa joka tapauksessa tutkia.

Lue myös: Operaatio äiti -blogi – Olematon raskaus

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X