Raskausviikko 12

Rv 12 on aikaa, kun lapsella on jo silmäluomet, ja silmät pysyvät suljettuina niiden alla. Suljettuina ne ovat raskausviikkoon 27 saakka.

Teksti Toimitus
Raskauskalenteri - 12. viikko

Sikiön paino nyt: 5 – 10 g
Sikiön pituus päästä peppuun nyt: (CRL): 41 – 52 mm

Lapsen aivot kehittyvät

Lapsen keho on saanut muotonsa, ja eri osat ovat paikoillaan. Rv 12:n aikana lapsella on silmäluomet, ja silmät pysyvät suljettuina niiden alla. Suljettuina ne ovat raskausviikkoon 27 saakka. Lapsen pään kasvu hidastuu muuhun vartaloon verrattuna, ja lapsen mittasuhteet muuttuvat ihmisen näköiseksi.

Aivot, keuhkot, maksa sekä  suolisto ja ruoansulatus  alkavat toimia. Myös pysyvien hampaiden hammasaiheet ovat nyt kehittymässä, ja lapsi osaa niellä. Lapsen sydän lyö 150 kertaa minuutissa.

Ultraäänikuvasta voi nähdä jo vauvan kädet, jalat ja profiilin.  Sukupuolielimet ovat kehittyneet, mutta niistä ei välttämättä vielä saa selvää, onko lapsi tyttö vai poika.

Sikiön kynnet alkavat kasvaa, ja kasvavat koko raskauden ajan. Siksi vastasyntyneen kynnet saattavat olla pitkät.

Lue myös: Odottaja, saatko tarpeeksi näitä vitamiineja?

Äiti tuntee raskauden oireet

Rv 12:n aikana kohtusi painaa jo virtsarakkoa, ja tämän takia sinun on ehkä käytävä pissalla entistä useammin. Voit myös tuntea olosi tukalaksi ja turvonneeksi. Tämä johtuu estrogeeni- ja progesteronihormoneista. Ne vaikuttavat siten, että lihakset rentoutuvat.

Myös ruoansulatuskanavan lihakset rentoutuvat, ja tämän takia ruoka kulkee suoliston läpi hitaammin kuin aiemmin. Lapsen kannalta tämä on hyvä asia, koska nyt on enemmän aikaa ravintoaineiden imeytymiseen äidin verenkiertoon ja sitä kautta lapseen.

Verenkierto tehostuu, ja siksi kätesi ja jalkasi saattavat tuntua tavallista lämpimämmiltä.

Nyt ehkä huomaat, että vanhat housut kiristävät vyötäröltä. Myös rintakehäsi on laajentunut, ja rinnat ovat kasvaneet. Yleensä myös nännit ja nännipihat tummuvat jonkin verran. Rintasi ovat luultavasti vielä arat ja herkkätuntoiset.

Uudelleenodottaja voi tuntea pieniä liikkeitä kuplintana jo 12. raskausviikolla.

Lue myös: Näin ehkäiset virtsankarkailua raskausaikana

Näin hormonit muuttavat odottajaa

Unennäköä

Naiset näkevät tutkitusti paljon unia raskausaikana. Tämä johtunee siitä, että mielellä on raskausaikana paljon prosessoitavaa. Suuri elämänmuutos mietityttää, ja mieli yrittää valmistautua siihen öisinkin. Pelkounetkin ovat yleisiä. Unia voi olla hyvä käsitellä varsinkin silloin, jos ne painavat mieltä. Jos yöllä herää virkeänä, ei asiasta kannata sen enempää ahdistua.  Yöllä voi lukea vaikka kirjaa tai hakea vertaistukea keskustelupalstoilta. Seuraavana päivänä kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa torkut.

Keskenmenon riski pienenee

12. raskausviikon jälkeen keskenmenon riski pienenee, sillä yleensä keskenmenot tapahtuvat ennen 12. raskausviikkoa.

Raskausviikot

Kommentit

2 kommenttia
Avatar

I can already tell that’s gonna be super helpful.

Avatar

Finidng this post. It’s just a big piece of luck for me.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä